Viheralueet terveyden edistämisessä: Tarkastelussa alemmat sosioekonomiset ryhmät

Abstract

Urbanisaation aiheuttama luontokontaktien väheneminen haastaa ihmisten terveyttä monin tavoin. Monimuotoisilla viheralueilla voidaan kuitenkin vastata moniin ilmenneisiin ongelmiin ja edistää terveyttä. Niillä tavoitellaan myös sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja taloudellisia hyötyjä. Lisäksi viheralueet voivat lisätä luonnon monimuotoisuutta, sitoa hiilidioksidia ja suojella sään ääri-ilmiöiltä. Viheralueet voivat siten palvella monia kestävän kehityksen tavoitteita. Sosiaalinen kestävyys ei viheralueiden osalta kuitenkaan välttämättä toteudu. Laadukkaat viheralueet voivat olla huonosti saavutettavissa sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleville, vaikka he voisivat saada viheralueista enemmän terveyshyötyjä kuin väestö keskimäärin. Sosioekonomisten terveyserojen kaventaminen on yksi kansanterveystieteen avainkysymyksistä. Viheralueita olisikin hyödynnettävä siten, että ne kaventaisivat terveyseroja niiden kasvattamisen sijaan.

Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaiset tekijät ovat yhteydessä viheralueiden käyttöön alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä ja miten näihin tekijöihin voidaan vaikuttaa. Tutkielma toteutettiin integroivana kirjallisuuskatsauksena. Alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä olennaisimpia viheralueiden käyttöön liittyviä tekijöitä ovat viheralueen saavutettavuuteen, turvallisuuteen, sekä monipuolisiin käyttötarkoituksiin liittyvät ominaisuudet. Näihin tekijöihin voidaan vaikuttaa käyttäjien tarpeet huomioivalla suunnittelulla ja viheralueiden onnistuneella ylläpidolla.

Löydetyt tekijät ovat pitkälti viheralueiden käytön mahdollistajia tai esteitä. Otollisten puitteiden luominen onkin välttämätöntä, mutta se ei automaattisesti saa aikaan viheralueiden käyttöä. Suhtautuminen viheralueisiin voi olla negatiivista ja tieto niiden hyödyistä keskimääräistä vähäisempää alemmissa sosioekonomisissa ryhmissä. Lisäksi nämä ryhmät voivat olla työelämässä usein sidottuja aikaan, paikkaan ja korkeisiin työtunteihin. Arjen joustamattomuus voi itsessään vähentää mahdollisuuksia hyödyntää viheralueita. Arkireittien vihertäminen voisikin olla järkevää etenkin sosioekonomisesti heikommassa asemassa oleville, sillä se ei vaatisi ihmisiltä käyttäytymisen muuttamista ja mahdollistaisi tämän terveyden edistämistoimen kohdentamisen näille ryhmille. Arkiympäristöjä koskevia soveltamismahdollisuuksia ja viheralueiden käyttöä edistäviä tekijöitä tulisi joka tapauksessa tutkia lisää.