Toimistotilojen ääniolosuhteita koskevien määräysten ja ohjeiden kehittyminen Suomessa

Abstract

Hyvät ääniolosuhteet ovat tärkeä tekijä rakennuksen terveellisyyden ja viihtyvyyden kannalta. Tämä koskee erityisesti toimistotiloja, koska niissä pitäisi pystyä keskittymään työntekoon ilman melusta aiheutuvia häiriötekijöitä. Huonoista ääniolosuhteista aiheutuu työajanhukkaa, josta aiheutuu kustannuksia. Siksi toimistotilat kannattaa suunnitella tarkoituksenmukaisiksi. Toimistotilojen ääniolosuhteille on ryhdytty antamaan enemmän ohjearvoja teknisten mittalukujen muodossa vasta 2000-luvulla. Aikaisemmin määräyksiä ja ohjeita on annettu suppeasti.

Työn tavoitteena on selvittää, miten toimistotilojen ääniolosuhteita koskevat määräykset ovat muuttuneet ja kehittyneet. Työssä keskitytään ääneneristykseen, huoneakustiikkaan ja LVIS laitteiden tuottamiin melutasoihin. Lisäksi tutkitaan, miten tekniset mittaluvut ovat muuttuneet ja voidaanko niitä verrata toisiinsa. Työ rajataan niin, että tutkitaan muutoksia vain Suomessa. Tarkastelu aloitetaan vuodesta 1967, koska silloin Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry julkaisi ääneneristysnormit.

Vuonna 1975 julkaistu Suomen rakentamismääräyskokoelma osa C1 oli ensimmäinen säädös, joka sisälsi vaatimukset ääniolosuhteille teknisten mittalukujen muodossa, sillä vuonna 1967 ja 1971 julkaistut ääneneristysnormit eivät olleet määräyksiä, vaikka ne sellaisiksi voitiin rinnastaa. Suomen rakentamismääräyskokoelman osa C1 uusittiin vuosina 1985 ja 1998. Tekniset mittaluvut muuttuivat ääneneristyksen osalta ensimmäisen kerran vuoden 1985 osassa C1 ja toisen kerran vuonna 2017, kun Ympäristöministeriön asetus rakennuksen ääniympäristöstä astui voimaan. Tämä asetus on voimassa nykyään ja sitä täydentää kaksi ohjetta, joista toinen keskittyy opetus- ja toimistotiloihin. Teknisten mittalukujen uudistaminen on perustunut siihen, että ne halutaan vastaamaan paremmin ihmisen kokemusta äänen kokemisesta. Uudistuksien myötä mittalukuja ei voida suoraan verrata toisiinsa. Vertailun mahdollistaa usein kuitenkin se, että mittaustavat eivät juuri ole muuttuneet vuoden 1967 jälkeen, vaan ainoastaan laskentatapa on muuttunut.

Ilmaääneneristystä koskevat vaatimukset ovat pysyneet samoina vuoteen 2018 asti. Silloin tapahtui ensimmäinen muutos. Ennen vuotta 2018 vaadittu ilmaääneneristyksen arvo oli 44 dB, mistä se pieneni arvoon 40 dB. Askelääneneristyksen vaatimus pieneni 7 dB vuoden 1985 Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa C1. Määräys siis kiristyi, koska askelääneneristykselle annettiin enimmäisarvo. Nykyisin askelääneneristyksen mittaluvussa on mukana spektripainotustermi, jonka takia nykyistä mittalukua ei voida suoraan verrata aikaisemmin käytössä olleisiin mittalukuihin. Keski- ja enimmäisäänitaso kuvaavat taloteknisten laitteiden sallittuja äänitasoja. Sallittu keskiäänitaso on ollut 33 dB vuodesta 1985 lähtien. Sallitun enimmäisäänitason arvo annettiin ensimmäisen kerran vuoden 1985 Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa C1 ja se on muuttunut kerran vuonna 1998 arvosta 35 dB arvoon 38 dB. Huoneakustiikkaa määriteltiin sanallisesti vuosina 1975, 1985 ja 1998 Suomen rakentamismääräyskokoelman osassa C1. Ensimmäiset ohjearvot julkaistiin SFS 5907 standardissa vuonna 2004. Nykyään Ympäristöministeriön ohje (2018) antaa ohjeet jälkikaiunta ajalle ja puheensiirtoindeksille toimistotiloissa.

Toimistotilat ovat hyvä esimerkki siitä, että määräykset ja ohjeet eivät ole automaattisesti tiukentuneet. Tämä johtuu siitä, että rakennukset suunnitellaan kokonaisuuksina, joihin vaikuttavat muutkin asiat kuin mittalukujen antamat arvot. Määräykset ja ohjeet opastavat usein, miten vähimmäisvaatimukset voidaan saavuttaa.