Yritykset ja ihmisoikeudet: Ihmisoikeusraportointi ja vastuun rajanveto suomalaisyritysten hankintaketjuissa

Abstract

Yritysvastuu ja vastuullisuusraportointi on noussut viime vuosikymmenien aikana merkittäväksi aiheeksi niin käytännön yritystoiminnassa kuin tutkimuskirjallisuudessakin. Sijoittajat ja kuluttajat vaativat yrityksiltä vastuunottoa toimintansa taloudellisista, sosiaalisista ja ympäristövaikutuksista sekä ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Kun globalisaatiokehityksen myötä hankintaketjut ovat pidentyneet, on epäkohtiakin ilmennyt. Kansalaisjärjestöt ja media tuovat esiin hankintaketjujen epäkohtia ja ihmisoikeusloukkauksista käydään julkista keskustelua, kuten Rana Plazan vaatetehtaan romahdettua Bangladeshissa 2014.

Vastuullisuuskohut herättävät yhteiskunnassa tärkeää keskustelua siitä, mistä kaikesta yritysten tulisi olla vastuussa. Vaikka vastuullisuusraportointia koskeva lainsäädäntö tuli Suomessa pakottavaksi kirjanpitolain uudistuksessa 2016, on yrityksillä yhä melko vapaat kädet raportoinnin toteuttamiseen. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli selvittää, millaista ihmisoikeuksista raportoiminen tällä hetkellä on ja mihin yritykset vastuunsa rajan asettavat. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja aineistona käytettiin kahden tutkittavan yrityksen vastuullisuusraportteja ja media-aineistoa. Tutkimuksen kohdeyrityksiksi valikoituivat Marimekko ja Outokumpu siksi, että niillä on toiminnassaan merkittäviä kansainvälisiä hankintaketjuja ja molemmat yritykset joutuivat hiljattain ihmisoikeuksiin liittyvään vastuullisuuskohuun.

Vaikka ihmisoikeudet eivät aiemmin ole olleet merkittävässä roolissa yritysvastuukeskustelussa, on yritysten ihmisoikeusvastuuta alettu tunnistaa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu vastuullisuusraportoinnista, ihmisoikeuksista osana yritysvastuuta ja vastuullisuusraportoinnin rajojen asettamisen tutkimuksesta. Empiriaosuudessa analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia, jossa analyysia ohjaavana teoriana toimi luokittelu kielellisen legitimaation keinoista. Tutkimusaineistosta pyrittiin tunnistamaan toisaalta sitä, mitä yritykset ihmisoikeuksista raportoivat, ja toisaalta mihin vastuun rajat asetetaan. Analyysissa pyrittiin hahmottamaan lisäksi sitä, miten valittua rajaa raportoinnissa legitimoidaan, ja miten vastuullisuuskohut haastavat valittua vastuullisuuden rajaa.

Tutkimustulosten perusteella kohdeyritykset huomioivat tällä hetkellä ihmisoikeudet raportoinnissaan ja ulottavat ihmisoikeusvastuun koskemaan myös hankintaketjun toimijoita. Lisäksi vaikuttaa siltä, että Outokummun toimintaan vastuullisuuskohulla oli jonkinlainen vaikutus. Toisaalta kummankaan kohdeyrityksen raportoinnissa ei missään kohtaa oteta kantaa toimintatapojen riittävyyteen, eikä valitusta vastuullisuuden rajasta viestitä suoraan. Tutkimuksen tieteellinen kontribuutio on lisätä ymmärrystä ihmisoikeusraportoinnin sisällöstä ja tutkimus antaa jatkotutkimusmahdollisuuksia vastuullisuuden rajojen tutkimukselle.