Tunnekokemukset ja vähemmistöstressi translasten ja -nuorten vanhempien puheenvuoroissa

Abstract

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen teoriaohjaavan laadullisen sisällönanalyysin keinoin translasten vanhempien puheenvuoroja verkkolehtiaineistossa. Transsukupuolisten lasten ja -nuorten perheistä on tehty vain vähän tutkimusta. Kuitenkin monissa perheissä kohdataan sukupuolen moninaisuus, kun lapsi ilmaisee sukupuoliristiriitaa, eli ei tunne kuuluvansa syntymäsukupuoleensa. Tutkimuskysymykseni on, millaisia tunnekokemuksia translasten ja -nuorten vanhempien puheenvuoroihin sisältyy sekä sisältyykö heidän kokemuksiinsa vähemmistöstressistä kieliviä elementtejä. Olenkin nostanut esiin tunnekokemuksia ja vähemmistöstressin ilmauksia ja analysoinut niitä käyttämällä apuna tulkintakehikkoa, jonka perustuu aiempaan tutkimukseen aiheesta. Vähemmistöstressi on syrjityn ja stigmatisoidun vähemmistön kokemaa erityistä kuormitusta. Se voi olla proksimaalista tai distaalista. Proksimaalinen kuormitus liittyy suoraan syrjinnän kokemukseen ja distaalinen kuormitus sen ennakointiin ja pelkoon. Vähemmistöstressi on yhteydessä huonompaan psyykkiseen ja fyysiseen terveydentilaan enemmistöväestöön verrattuna. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tarkasteltu itse vähemmistöön kuuluvia henkilöitä, tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvien lasten ja nuorten vanhempia on tutkittu yhtenä ryhmänä. Tässä tutkielmassa tarkastelen vähemmistöstressin merkkejä translasten ja -nuorten vanhemmissa, sillä on tarpeen saada erityisesti heitä koskevaa tutkimustietoa. Tutkimusaineistossani vanhempien tunnekokemukset vaihtelivat alkujärkytyksestä ja häpeästä muutosprosessin kautta selviytymiseen ja optimismiin. Kaikki vanhemmat tunsivat tai olivat tunteneet pelkoa ja huolta lapsensa tulevaisuudesta. Käytännön arkeen sisältyi erilaisia ”pieniä nöyryytyksiä”, kuten matkustamiseen liittyvää syrjinnän pelkoa. Tutkimushavaintoni ovat saman suuntaisia kuin aiemmissa tutkimuksissa esiintyneet vanhempien tunnekokemukset. Aineistoni analyysissä havaitsin kaikissa vanhempien puheenvuoroissa merkkejä vähemmistöstressistä, mikä vahvisti esittämäni hypoteesin. Tutkimukseni johtopäätöksenä teen kolme toimintapolitiikkasuositusta. Ensinnäkin suosittelen transihmisiä ja sukupuolen moninaisuutta koskevan tiedon tason parantamista sosiaali- ja terveydenhuollossa, sekä työn pohjaksi asetettujen arvojen, periaatteiden ja säädösten yhdenmukaista noudattamista kasvatuksen ja koulutuksen piirissä kautta Suomen, sekä sukupuolisensitiivistä työotetta. Toiseksi suosittelen tuen lisäämistä translasten vanhemmille, jotta heillä on paremmat edellytykset turvata lapsensa suotuisa kasvu ja löytää keinoja selviytyä itse kuormittavassa tilanteessa. Kolmanneksi korostan, että kun ihmiset voivat elää omana itsenään piilottelematta, kohtaamisista syntyy suvaitsevaisuutta ja sen kautta lasten ja vanhempien elämä on helpompaa.