Työelämän yhdenvertaisuutta koskevan lainsäädännön kehitystarpeet : erityisesti työelämän yhdenvertaisuusvalvonnan sekä työnantajan yhdenvertaisuussuunnittelun velvoitteen kannalta

Abstract

Yhdenvertainen ja syrjimätön työelämä on kaikille kuuluva perusoikeus, jota pyritään edistämään muun muassa lainsäädännön keinoin. Rikoslaissa sanktioitua työsyrjintää esiintyy kuitenkin myös Suomen työpaikoilla erilaisiin kiellettyihin syrjintäperusteisiin liittyen, ja siten voidaan yleisellä tasolla todeta, että yhdenvertaisuuden edistämistoimet eivät aina työelämän kontekstissa ole riittäviä. Tutkielmassa pyritään vastaamaan kysymykseen: millaisia lainsäädännön kehitystarpeita työelämän yhdenvertaisuuden valvonnalla sekä työnantajan yhdenvertaisuussuunnittelun velvoitteella on? Tutkimusaiheen ajankohtaisuutta ilmentää yhdenvertaisuuslain tuleva osittaisuudistus, jossa tavoitellaan muun ohella lainsäädännön selkeyttä ja tehokkuutta. Tutkielmassa käsiteltäviä ongelmia on nostettu myös julkiseen keskusteluun esimerkiksi perustuslakivaliokunnan ja yhdenvertaisuusvaltuutetun toimesta.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää työelämän yhdenvertaisuusvalvontaa ja -suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä sekä sen kehitystarpeita lainopillisen systematisoinnin ja analyysin avulla. Lainopillisen tarkastelun keskiössä on yhdenvertaisuuslaki, mutta yhdenvertaisuuden oikeudellista viitekehystä kuvataan kansallisen sekä ylikansallisen lainsäädännön osalta myös yleisemmin, jotta tutkimusaiheeseen vaikuttavien oikeuslähteiden kokonaisuus ymmärretään riittävässä laajuudessa. Tutkielmassa punnitaan yhdenvertaisuuslain suunnittelu- ja valvontasäännöksiä lain tavoitteisiin nähden, sekä vertaillaan niitä tasa-arvolain vastaavaan sääntelyyn pohtien lakien välisiä eroavaisuuksia ja epäyhtenäisyyksiä sekä niiden tarkoituksenmukaisuutta.

Päätelmien osalta voidaan esittää, että yhdenvertaisuuslain ja tasa-arvolain sääntelyn yhdenmukaistaminen olisi lainsäädännön selkeyttä ja koherenssia tukeva ratkaisu, joka voisi esimerkiksi helpottaa suunnitteluvelvoitteen täyttämistä käytännössä, vahvistaa yksilöiden oikeussuojaa sekä edistää tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteutumista työpaikoilla. Tutkielman oikeusdogmaattiseen analyysiin perustuen esitetään oikeuspoliittinen de lege ferenda -kannanotto tulevaisuuden lainsäädännön kehittämiseksi. Kannanotossa esitetään työelämän yhdenvertaisuusvalvonnan osalta toimivallan jakoa tai siirtämistä syrjintäkysymyksiin erikoistuneille organisaatioille eli yhdenvertaisuusvaltuutetulle sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle. Työnantajan yhdenvertaisuussuunnittelun osalta todetaan, että yhdenvertaisuuslain 7 §:n 2 momenttia tulisi tarkentaa suunnitelman määräsisällön ja päivittämisen määräajan osalta vastaamaan tasa-arvolain vastaavia velvoitteita.