Opettajaidentiteetti työhyvinvoinnin tukena : Opettajien käsityksiä omasta opettajaidentiteetistään ja kokemuksia työhyvinvoinnistaan

Abstract

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää opettajien käsityksiä omasta opettajaidentiteetistään ja kokemuksia työhyvinvoinnistaan. Lisäksi tavoitteena oli tutkia, onko opettajaidentiteetillä ja työhyvinvoinnin kokemuksella yhteneväisiä piirteitä. Tutkimus on yhteiskunnallisesti tärkeä, sillä opettajien työhyvinvointi ja alanvaihdon harkitseminen on aiempaa enemmän esillä julkisessa keskustelussa. Opettajaidentiteetin ja työhyvinvoinnin yhteyttä on tutkittu vähän. Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä lomakekyselyllä ja aineisto analysointiin laadullisin menetelmin. Tutkimukseen osallistui 19 luokan-, erityis- ja aineenopettajaa. Tutkimuksen aihetta käsiteltiin kolmen eri tutkimuskysymyksen valossa. Opettajaidentiteettiä käsiteltiin opettajuuden kuvaamisen ja luonteenpiirteiden kautta. Opettajien työhyvinvoinnin tilaa käsiteltiin työhyvinvoinnin ja siihen vaikuttavien tekijöiden avulla. Tässä tutkimuksessa opettajat kuvasivat opettajuuttaan oman toimintansa, luokan toiminnan, opetussisältöjen ja opetuksellisten ratkaisujen kautta. Opettajat pitivät tärkeänä oppilaiden yksilöllistä ja oikeudenmukaista kohtaamista. Luokan turvallista ilmapiiriä tuettiin yhteisten sääntöjen avulla. Opettajat halusivat olla helposti lähestyttäviä ja turvallisia aikuisia, ja he kuvasivat itseään myös monilla adjektiiveilla, kuten reippaus, tiukkuus, joustavuus ja rauhallisuus. Suurin osa opettajista koki, ettei oma rooli ole erilainen töissä ja vapaa-ajalla. Opettajien kokemukset työhyvinvoinnista vaihtelivat, mutta suurin työhyvinvoinnin luokka oli huonosti tai vaihtelevasti jaksavat opettajat. Opettajien työhyvinvointia heikensivät kouluun, omaan identiteettiin, resursseihin ja koronaan liittyvät tekijät. Heikentävistä tekijöistä usein mainittiin opetustyön ulkopuoliset hankkeet, vähäiset resurssit oppilaiden tukemiseen, kiire ja riittämättömyyden tunne. Opettajat tukivat omaa työhyvinvointiaan monin eri tavoin ja työkavereiden ja läheisten tuki mainittiin usein. Muita työhyvinvoinnin tukemisen keinoja olivat terveelliset elintavat, opettajaidentiteetti, koulu ja vapaa-aika. Yläluokka koulu kattoi työyhteisön, esimiehen ja kollegoiden tuen. Opettajaidentiteettiin liittyen opettajat mainitsivat useimmiten armollisuuden, kun taas koulun osalta mainittiin lähestyttävä johto ja kollegoiden tuki. Tuloksissa näkyi, että opettajaidentiteetin erilaiset piirteet nousivat esille sekä työhyvinvointia vahvistavissa että heikentävissä tekijöissä. Tulokset täydentävät aiempaa opettajan työhön liittyvää työhyvinvoinnin tutkimusta. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että opettajien työhyvinvointia tukiessa olisi hyvä tarkastella myös opettajuuteen ja ammatti-identiteettiin liittyviä tekijöitä. Esimerkiksi armollisuutta voisi harjoitella osana työhyvinvoinnin tukemista. Jotta tulevaisuuden yhteiskunnassa olisi riittävästi työssään jaksavia ja ammattitaitoisia työntekijöitä, on kiinnitettävä huomiota myös opettajien työmäärään, työn organisointiin ja resurssien riittävyyteen. Opettajien työhyvinvointi heijastuu opetuksen laatuun, minkä vuoksi siihen on kiinnitettävä erityistä huomiota osana työn kehittämistä.