"Me ihmiset taidamme olla niitä luonnonoikkuja": Diskurssianalyysi kirjoituskilpailuun osallistuneiden luontosuhteesta

Abstract

Ilmastonmuutos ja luontokato vaikuttavat hyvinvoinnin toteutumiseen koko globaalissa maailmassa. Länsimaissa vallalla oleva ihmiskeskeinen paradigma ja talouskasvuun perustuva hyvinvointiajattelu syövät hyvinvointimme perustaa, koska niissä ei ole tunnistettu ihmisen toiminnan ekologisia rajoja. Sosiaalipolitiikassa on kritisoitu ihmiskeskeistä hyvinvointiajattelua ja tuotu esiin kestävän hyvinvoinnin käsite. Kestävän hyvinvoinnin kontekstissa on esitetty relationaalisen hyvinvointiajattelun määritelmä. Relationaalisessa hyvinvointiajattelussa hyvinvointi ymmärretään laajempana kokonaisuutena, jossa keskeistä on tunnistaa ihmisen ja luonnon keskinäisriippuvuus. Tutkielmassani tarkastelen relationaalisen hyvinvointiajattelun yhteydessä esiin tuotua luontosuhdetta. Aiemmassa tutkimuksessa on havaittu, että luontosuhteella on hyvinvointia lisääviä vaikutuksia, ja lisäksi luontosuhteen ja ympäristöystävällisen käyttäytymisen välillä on havaittu yhteys.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastelen aineistolähtöisen analyyttisen diskurssianalyysin avulla, miten tutkimusaineistossani merkityksellistetään ihmisen ja luonnon suhdetta. Tarkastelun kohteena on, miten luontosuhdetta merkityksellistetään yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla. Tutkielmassani käytän tutkimusaineistona Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) keräämää aineistoa ”Ilmastonmuutos ja ympäristö elämässäni”, joka koostuu suomalaisten naisten ja miesten vuosina 2010–2011 kirjoituskilpailuun lähettämistä teksteistä.

Tutkimuksen tuloksena muodostin tutkimusaineistosta viisi diskurssia, jotka ovat seuraavat: Luonnosta piittaamaton ihminen, Luonnosta vieraannuttava kaupunkilaisuus, Ihminen osana luontoa, Luonto kokemuksellisuutena sekä Luonto osana lapsuutta. Diskurssit jäsentyivät ihmisen ja luonnon erillisyyttä ja ihmisen ja luonnon ykseyttä korostaviin diskursseihin. Lisäksi kahdessa diskurssissa luontosuhdetta merkityksellistettiin henkilökohtaisen luontosuhteen kautta. Luonnosta piittaamaton ihminen -diskurssissa ihmisen vastuu luonnonympäristöistä tunnistetaan ja ihmisen luontoa vahingoittavaa toimintaa kritisoidaan. Ihminen ja luonto nähdään eriytyneinä, minkä nähdään olevan seurausta ihmisen toiminnasta ja piittaamattomuudesta luontoa kohtaan. Luonnosta vieraannuttava kaupunkilaisuus -diskurssissa luontosuhdetta merkityksellistetään suhteessa asuinympäristöön ja tuotetaan kuvaa kaupunkilaisuudesta luonnosta vieraannuttavana ilmiönä. Ihminen osana luontoa -diskurssissa tunnistetaan ihmisen ja luonnon ykseys ja luonnon välttämättömyys ihmiselle. Luonto kokemuksellisuutena -diskurssissa luontosuhdetta merkityksellistetään omien, luonnonympäristössä koettujen kokemusten kautta. Luonto osana lapsuutta -diskurssissa luontosuhteen kuvataan rakentuneen osana lapsuuden kokemuksia ja kasvuympäristöä. Tutkimukseni tulosten perusteella luontosuhde näyttäytyy ihmiskeskeisenä, sillä luonnon suojelemisen tarvetta perustellaan ihmisen hyvinvoinnin turvaamisella. Tulokset antavat kuitenkin viitteitä siitä, että luontosuhteen vahvistaminen tukee relationaalisen hyvinvoinnin toteutumista.