Varhaiskasvatuksen opettajien pedagogiset käytännöt lasten päivälepotilanteissa ja niihin liittyvissä siirtymätilanteissa

Abstract

Päivälepotilanteet herättävät paljon keskustelua varhaiskasvatuksen kentällä. Aiempien tutkimusten mukaan monet lapset mieltävät päivälepotilanteet ikävinä tilanteina. Siksi onkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, mitä päivälepotilanteisiin siirryttäessä sekä itse päivälepotilanteissa tapahtuu ja millaiset tekijät vaikuttavat kyseisten tilanteiden muotoutumiseen. Tämän tutkimuksen tehtävänä oli selvittää ja kuvata, millaisia pedagogisia käytäntöjä varhaiskasvatuksen opettajilla on päivälevolle siirryttäessä ja itse päivälevolla sekä mitkä tekijät tukevat näiden käytäntöjen toteutumista. Tutkimus on metodologialtaan kvalitatiivinen ja aineisto kerättiin kyselylomakkeen avulla. Tutkimuksen aineisto koostuu 39 osallistujan vastauksista, jotka kerättiin varhaiskasvatuksen opettajat Facebook-ryhmään lähetetyn sähköisen lomakkeen kautta syksyllä 2021. Tutkimuksen vastaajat koostuvat varhaiskasvatuksen opettajista. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä luokittelun keinoin. Tutkimuksessa kartoitettiin varhaiskasvatuksen opettajien käyttämiä pedagogisia käytäntöjä, joita pidettiin tärkeimpinä onnistuneen päivälevon kannalta. Näistä syntyi neljä luokkaa, jotka olivat tunneilmapiiri, yksilöllisesti sopiva lepoaika, pedagoginen elävöittäminen ja struktuuri. Varhaiskasvatuksen opettajien siirtymätilanteissa käyttämät pedagogiset käytännöt jakautuivat kahteen luokkaan, jotka olivat ilmapiiri ja struktuuri. Näitä tilanteita pedagogisesti tukevat käytännöt luokiteltiin kolmeen eri luokkaan, jotka olivat pedagogiset käytännöt, resurssit ja yhteistyö. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että varhaiskasvatuksen päivälepotilanteiden pedagogisissa käytännöissä pyritään saavuttamaan rauhallinen tunneilmapiiri, jossa jokaisella lapsella on hyvä ja turvallinen olla. Tulokset osoittavat, että hyvät pedagogiset käytännöt kohdistuvat tavoitellun tilan saavuttamiseen keskittymällä fyysisen läheisyyden ja lapsen yksilöllisten tarpeiden huomioimiseen sekä yleisen rauhallisuuden ylläpitämiseen. Päivälevon pituus koetaan asiaksi, jota tulisi miettiä vielä tarkemmin lapsen yksilöllisten tarpeiden näkökulmasta. Tulosten mukaan päivälevon siirtymätilanteissa korostuu enemmänkin struktuurin merkitys, joten siirtymien pedagogiikan kehittämiseen tulisi suunnata huomiota varhaiskasvatuksen pedagogiikan kokopäiväisen luonteen näkökulmasta. Tutkimuksessa syntyneet päivälevon pedagogiikkaa tukevat käytännöt ovat myös tärkeää ja hyödynnettävissä olevaa tietoa päivälevon pedagogiikan kokonaisvaltaisen kehittämisen tueksi.