”Salatkaa oma sijaintinne” : Dystooppisen teoskokonaisuuden rakentuminen Stam1nan albumilla Viimeinen Atlantis
Kauppila, Roosa-Maria (2022)
2022
Kirjallisuustieteen maisteriohjelma - Master´s Programme in Literary Studies
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-05-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204273911
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204273911
Tiivistelmä
Tarkastelen tutkielmassani suomalaisen metalliyhtye Stam1nan konseptialbumia Viimeinen Atlantis (2010). Väitän, että albumin sanoitukset muodostavat teoskokonaisuuden ja analysoin tutkielmassani, millaisten tekijöiden kautta teoskokonaisuus hahmottuu. Lisäksi tarkastelen sanoituksissa esiintyviä dystopian lajirepertoaarille tyypillisiä piirteitä ja sitä, miten ne tukevat teoskokonaisuuden muodostumista. Lähestymistapani on tekstuaalinen ja rajaan tutkielmani käsittelemään albumin sanoituksia.
Teoskokonaisuus käsittää joukon tekstejä, jotka suhteutuvat toisiinsa erilaisten periaatteiden mukaan. Hahmottelen teoskokonaisuuden muodostumista sanoituksista kerronnallisuuden, yhtenäisen miljöön sekä temaattisen yhtenäisyyden kautta. Tutkielmani jakautuu kolmeen käsittelylukuun teoskokonaisuutta rakentavien periaatteiden mukaan.
Keskeisiä kerronnallisuutta muodostavia tekijöitä Viimeisen Atlantiksen sanoituksissa ovat juonellinen kokonaisuus ja sanoitusten yhtenäinen puhuja. Juonellinen kokonaisuus on toisiinsa liittyvien tapahtumien jatkumo, joiden välille juoni rakentaa merkityssuhteita. Tapahtumat voivat yhdistyä toisiinsa ajallisesti tai kausaalisesti. Hyödynnän klassisen narratologian tapahtumakeskeisen kerronnallisuuden teoriaa analysoidessani sanoitusten tapahtumia. Puhujan välityksellä ilmenevää kerronnallisuutta tarkastelen jälkiklassisen narratologian piirin kuuluvan kognitiivisen narratologian avulla. Hahmotan kerronnallisuuden rakentumista puhujan sisäisen maailman sekä kokemuksellisuuden kautta. Lisäksi pohdin lukijan tapoja hahmottaa kerronnallisuutta tekstissä sanoituksista muodostuvien kehysten ja skriptien avulla.
Sanoitusten teoskokonaisuutta luo myös tapahtumaympäristö sekä luonto. Albumin sanoituksia leimaa vahva luonnon läsnäolo ja luonto nousee esille sanoituksissa paitsi tapahtumien näyttämönä, myös subjektiivisena ulottuvuutena. Sanoitusten maailman voi nähdä fragmentaarisena sanoitusten puhujan kuvatessa maailmaa omien kokemustensa kautta. Kokoan käsittelyluvussa yhteen sanoituksista löytyviä tapahtumaympäristöä rakentavia tekijöitä ja tarkastelen, onko tekstiainesta tarpeeksi koherentin dystooppisen maailman muodostumiseksi.
Viimeisen Atlantiksen sanoituksista on löydettävissä yhtenäistä temaattista kuvastoa. Albumi sisältää myös teemoja yhteen kokoavia kappaleita, joita tarkastelen omana käsittelylukunaan. Temaattiset kappaleet rakentavat teoskokonaisuutta viittaamalla muissa kappaleissa esiintyviin teemoihin ja luomalla koheesiota ja jatkuvuutta kappaleiden välille. Lisäksi teemakappaleet korostavat teemojen merkittävyyttä dystooppisen maailman synnyssä.
Lähestymiseni lajiteoriaan on antiessentialistinen ja pohjaa Alastair Fowlerin (1982) lajiteoriaan, joka nostaa lajitutkimuksen arvoksi teosten välisen kommunikaation tunnistamisen ja tulkinnan. Pyrin tutkielmassani määrittelyn ja luokittelun sijasta kuvaamaan sanoituksista esiin nousevia dystopian lajirepertoaarille ominaisia piirteitä. Vertailen tutkimuksessani sanoituksia myös muihin dystopian lajin teoksiin. Lisäksi sanoituksista löytyy apokalyptiselle fiktiolle, postapokalyptiselle fiktiolle, ilmastofiktiolle sekä satiirille lajityypillisiä ominaisuuksia.
Osoitan tutkimuksessani, että Viimeinen Atlantis on monipuolinen teoskokonaisuus, joka käsittelee dystooppisen tradition useita eri puolia. Teoskokonaisuutta voidaan tarkastella myös konseptialbumina. Teoskokonaisuus rakentuu kerronnallisuuden, yhtenäisen miljöön, luonnon kuvauksen sekä temaattisen kuvaston kautta. Viimeinen Atlantis kytkeytyy monin tavoin dystopian lajiperinteeseen ja asettuu dialogiin muiden teosten kanssa. Viimeisen Atlantiksen sanoituksista esille nousevat dystopian lajipiirteisiin kuuluvat kerronnalliset keinot sekä yhtenäinen dystooppinen kuvasto rakentavat myös osaltaan teoskokonaisuutta. Sanoituksista löytyy dystopioille tyypillinen varoitustarina, kun sanoituksia tarkastellaan kokonaisuutena.
Teoskokonaisuus käsittää joukon tekstejä, jotka suhteutuvat toisiinsa erilaisten periaatteiden mukaan. Hahmottelen teoskokonaisuuden muodostumista sanoituksista kerronnallisuuden, yhtenäisen miljöön sekä temaattisen yhtenäisyyden kautta. Tutkielmani jakautuu kolmeen käsittelylukuun teoskokonaisuutta rakentavien periaatteiden mukaan.
Keskeisiä kerronnallisuutta muodostavia tekijöitä Viimeisen Atlantiksen sanoituksissa ovat juonellinen kokonaisuus ja sanoitusten yhtenäinen puhuja. Juonellinen kokonaisuus on toisiinsa liittyvien tapahtumien jatkumo, joiden välille juoni rakentaa merkityssuhteita. Tapahtumat voivat yhdistyä toisiinsa ajallisesti tai kausaalisesti. Hyödynnän klassisen narratologian tapahtumakeskeisen kerronnallisuuden teoriaa analysoidessani sanoitusten tapahtumia. Puhujan välityksellä ilmenevää kerronnallisuutta tarkastelen jälkiklassisen narratologian piirin kuuluvan kognitiivisen narratologian avulla. Hahmotan kerronnallisuuden rakentumista puhujan sisäisen maailman sekä kokemuksellisuuden kautta. Lisäksi pohdin lukijan tapoja hahmottaa kerronnallisuutta tekstissä sanoituksista muodostuvien kehysten ja skriptien avulla.
Sanoitusten teoskokonaisuutta luo myös tapahtumaympäristö sekä luonto. Albumin sanoituksia leimaa vahva luonnon läsnäolo ja luonto nousee esille sanoituksissa paitsi tapahtumien näyttämönä, myös subjektiivisena ulottuvuutena. Sanoitusten maailman voi nähdä fragmentaarisena sanoitusten puhujan kuvatessa maailmaa omien kokemustensa kautta. Kokoan käsittelyluvussa yhteen sanoituksista löytyviä tapahtumaympäristöä rakentavia tekijöitä ja tarkastelen, onko tekstiainesta tarpeeksi koherentin dystooppisen maailman muodostumiseksi.
Viimeisen Atlantiksen sanoituksista on löydettävissä yhtenäistä temaattista kuvastoa. Albumi sisältää myös teemoja yhteen kokoavia kappaleita, joita tarkastelen omana käsittelylukunaan. Temaattiset kappaleet rakentavat teoskokonaisuutta viittaamalla muissa kappaleissa esiintyviin teemoihin ja luomalla koheesiota ja jatkuvuutta kappaleiden välille. Lisäksi teemakappaleet korostavat teemojen merkittävyyttä dystooppisen maailman synnyssä.
Lähestymiseni lajiteoriaan on antiessentialistinen ja pohjaa Alastair Fowlerin (1982) lajiteoriaan, joka nostaa lajitutkimuksen arvoksi teosten välisen kommunikaation tunnistamisen ja tulkinnan. Pyrin tutkielmassani määrittelyn ja luokittelun sijasta kuvaamaan sanoituksista esiin nousevia dystopian lajirepertoaarille ominaisia piirteitä. Vertailen tutkimuksessani sanoituksia myös muihin dystopian lajin teoksiin. Lisäksi sanoituksista löytyy apokalyptiselle fiktiolle, postapokalyptiselle fiktiolle, ilmastofiktiolle sekä satiirille lajityypillisiä ominaisuuksia.
Osoitan tutkimuksessani, että Viimeinen Atlantis on monipuolinen teoskokonaisuus, joka käsittelee dystooppisen tradition useita eri puolia. Teoskokonaisuutta voidaan tarkastella myös konseptialbumina. Teoskokonaisuus rakentuu kerronnallisuuden, yhtenäisen miljöön, luonnon kuvauksen sekä temaattisen kuvaston kautta. Viimeinen Atlantis kytkeytyy monin tavoin dystopian lajiperinteeseen ja asettuu dialogiin muiden teosten kanssa. Viimeisen Atlantiksen sanoituksista esille nousevat dystopian lajipiirteisiin kuuluvat kerronnalliset keinot sekä yhtenäinen dystooppinen kuvasto rakentavat myös osaltaan teoskokonaisuutta. Sanoituksista löytyy dystopioille tyypillinen varoitustarina, kun sanoituksia tarkastellaan kokonaisuutena.