Porvarien ja työväen onni : Onnen viiteryhmät Aamulehdessä ja Kansan Lehdessä 1927–1930

Abstract

Suomi on tutkielmaa kirjoittaessa valittu viidettä kertaa peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi World Happiness Reportin mukaan. Maailman onnellisimman maan historian tutkimista onnellisuuden näkökulmasta voikin pitää varsin mielenkiintoisena. Onnellisuus on ollut länsimaisessa filosofian historiassa keskeinen käsite pohdittaessa ihmiselämän tarkoitusta. On ollut luontevaa nähdä onnellisuus ihmiselämän päämääränä, mutta useimmiten tulkinnat eroavat siinä, miten tähän historiallisesti usein jopa jumalallisena pidettyyn olotilaan päästään. Ylipäänsä on myös pohdittu sitä, onko sen saavuttaminen mahdollista. Tässä tutkimuksessa haluan tuoda esiin tämän länsimaissa hyvinkin itsestään selvänä pidetyn käsitteen historiaa ja merkitystä.

Aluksi tarkastelen onnellisuuden aatehistoriaa valistuksen läpikäyneen ja teollistuvan yhteiskunnan raameissa. 1700- ja 1800-lukuja voidaan kuvailla onnellisuuden kannalta vallankumoukselliseksi ajaksi, jolloin maallisesta onnesta tavoittelusta tuli niin yksilöiden kuin valtioiden itseoikeutettu tavoite. Käsitys onnen saavuttamisesta tässä elämässä sysäsi myös kristillisen näkemyksen kuoleman jälkeisestä onnesta sivummalle jokapäiväisessä elämässä.

Tarkastelen onnea työssäni onnenkulttuurin (eng. happiness regime) käsitteen avulla. Tutkin miten kokoomuksen äänenkannattajassa Aamulehdessä ja sosiaalidemokraattisessa Kansan Lehdessä kirjoitettiin eri ryhmien onnesta. 1920-luku nähdään useimmiten sisällissodassa jakautuneen kansakunnan aikana, jolloin vasemmiston ja oikeiston välillä vallitsi vihamielisyys ja epäluottamus toisiaan kohtaan. Näin olisi myös luontevaa olettaa, että onnesta ja siihen liitetyistä ryhmistä kirjoitettaisiin eri tavalla näissä valituissa lehdissä. 20-luvun nousukauden päätti globaali lamakausi, joka asetti haasteensa onnen tavoittelulle.

Kansan Lehdessä onnesta kirjoitetaan vain työväen näkökulmasta, kun taas Aamulehdessä onnen viitekehyksenä on Suomen kansa. Kansan Lehdessä nähdään, että porvarillinen onni on näennäistä ja harhaista onnea. Porvarien politiikan nähdään ajavan vain yhteiskunnan eliitin onnea, joka ei ole yhtenevä työväen onnen vaatimuksien kanssa.

Aamulehdessä kansan onnea jäsennetään sen eri jäsenten avulla, joihin kuuluvat niin nuoret, naiset ja työväki. Eri kansanryhmien onnea ei nähdä toisiaan poissulkevina, kuten Kansan Lehdessä, vaan nähdään, että oikeistolainen politiikka on tie kaikkien kansankerrosten onneen. Aamulehden kirjoitukset voi nähdä vallitsevana onnenkulttuurin ylläpitäjänä ja Kansan Lehden kirjoitukset sen haastajana sisällissodan jälkeisessä valkoisessa Suomessa. Myös lehtien levikit heijastelevat tätä dynamiikkaa; Aamulehden levikki oli melkein kaksinkertainen Kansan Lehteen nähden.

Molemmissa lehdissä myös suhtauduttiin kriittisesti ja usein sarkastisesti kommunistien ja Neuvostoliiton tarjoamiin onnen mahdollisuuksiin. Kommunistinen onni oli valhetta niin Aamulehden kuin Kansan Lehden mielestä.

Onnellisuuden tutkimus on pääasiassa ollut niin psykologien, taloustieteilijöiden kuin sosiologien alaa. Historiantutkimuksessa onnea on tutkittu jonkin verran, niin aatehistoriallisesta näkökulmasta kuin pyritty pohtimaan ihmiselämän onnellisuutta eri aikoina, mutta paljon on vielä kartoittamatta, ja kuten tutkielmani osoittaa ei Suomen historian kontekstissa onnesta ole kirjoitettu juurikaan mitään. Onnellisuuden historia tarjoaakin näkökulman, joka avaa uusia tapoja hahmottaa ihmisen toimintaa, ja toisaalta myös haastaa muiden tieteenalojen käsityksiä siitä, miten onnellisuutta tulisi ymmärtää.