Suomen saamelaiskielet Tampereen yliopiston opiskelijoiden silmin

Abstract

Tutkin pro gradu -tutkielmassani Tampereen yliopiston ITC-tiedekunnan opiskelijoiden kielikäsityksiä ja asenteita Suomessa puhuttavia vähemmistökieliä ja erityisesti saamelaiskieliä kohtaan. Eläviä saamelaiskieliä on yhteensä yhdeksän, ja Suomessa niistä puhutaan kolmea: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Lähes kaikki saamelaiskielet pohjoissaamea lukuun ottamatta ovat merkittävästi uhanalaisia. Sen lisäksi nykyään jo yli puolet saamelaisista asuu saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolella, jossa saamen kielten näkyvyys on heikkoa, ja tietämys saamelaisista voi olla hyvin hataraa. Kielen säilymiseen vaikuttavat vahvasti ympäristön asenteet kieltä ja sen puhujia kohtaan. Sosiolingvistiikassa on osoitettu, että ihmisillä on taipumus luokitella toisiaan kielimuodon perusteella stereotyyppisesti erilaisiin ryhmiin, jolloin kielten ja kielimuotojen välille syntyy helposti hierarkkisia suhteita, jolloin vähemmistökielten oikeudet eivät pääse toteutumaan valtakielten rinnalla. Saamelaiskieliä ei ole Suomessa aiemmin kieliasennetutkimuksen keinoin käsitelty, joten tavoitteeni on ollut selvittää, millaisena saamelaiskielten näkyvyys ja yhteiskunnallinen merkitys tänä päivänä näyttäytyvät. Tutkimuksen kontekstina on Tampereen alue, joka maantieteellisesti sijaitsee etäällä virallisesta saamelaisalueesta.

Kieliasennetutkimukseni yhdistää sosiaalipsykologisen kieliasennetutkimuksen ja kansanlingvistiikan metodeja. Tutkimustani varten keräsin kyselyaineiston sähköisen kyselylomakkeen avulla Tampereen yliopiston monitieteisen tiedekunnan opiskelijoiden keskuudessa. Selvitin, miten satunnaisotantaan päätyneet 34 opiskelijaa määrittelevät vähemmistökielen, miten he suhteuttavat saamelaiskielet muihin Suomen vähemmistökieliin, missä he ovat kohdanneet saamen kieltä, millä tavalla he kuvailevat saamea ja miltä vähemmistökielten tulevaisuus näyttää heidän silmissään. Aineistoni analysoin määrällisellä ja laadullisella sisällönanalyysillä.

Analyysistäni nousi esiin neljä päätulosta. Osoittautui, että vastaajat tuntevat vähemmistökielen määritelmän ja sen, että vähemmistökielten oikeudet yhteiskunnassa ovat heikot. Toiseksi vastaajat liittävät vähemmistökielet ja erityisesti saamelaiskielet uhanalaisuuteen ja kieliaktivismiin. Kolmanneksi vastauksista hahmottuu, että uutisten ja sosiaalisen median mahdollistama näkyvyys on nykypäivänä ilmeisen merkittävä ulottuvuus vähemmistökielten elinvoimaisuuden kannalta, siinä missä kouluopetuksessa ja vapaa-ajalla kieliä ei ole tavattu kuin satunnaisesti. Neljänneksi vähemmistökielet ymmärretään osana kielivarantoa, jonka lisäksi vastaajat joko kyseenalaistavat kansalliset stereotyypit tai pohtivat, onko vähemmistökieli rikkaus vai taakka yhteiskunnalle. Yleisesti vastaajilla on hyvin positiivinen asenne saamen kieltä kohtaan, sillä sitä pidetään arvokkaana, mielenkiintoisena ja kauniina, mutta samalla myös melko vieraana, vaikeana ja etäisenä. Tutkimus on suppea laajojen päätelmien tekoon, mutta tulokset antavat viitteitä siitä, että vähemmistökielten tulisi näkyä enemmän etenkin kouluopetuksessa ja myös muissa ympäristöissä, jotta ne olisivat tutumpia ja arvostetumpia koko valtion alueella ja niiden elinvoimaisuus olisi turvatumpi myös tulevaisuudessa.