Vahingonkorvausten ja muiden vastaavien erien käsittely arvonlisäverolaissa

Abstract

Tässä tutkielmassa käsitellään vahingonkorvausten ja muiden vastaavien erien käsittelyä arvonlisäverolaissa. Arvonlisäverolain soveltamisalan mukaisesti arvonlisäveroa tulee suorittaa liiketoiminnan muodossa tapahtuvasta tavaroiden ja palveluiden vastikkeellisesta myynnistä. Vahingonkorvaukset ovat lähtökohtaisesti arvonlisäverolain soveltamisalan ulkopuolisia korvauksia, jos kaksi ehtoa täyttyvät: vahingonkorvaus ei saa olla vastiketta minkään tavaran tai palvelun myynnistä ja korvaus suoritetaan aiheutetun vahingon korvaamiseksi.

Tutkileman tavoitteena on lainopin keinoin selvittää lain tämänhetkinen tulkinta vahingonkorvausten arvonlisäverokäsittelystä. Tarkastelu painottuu kansallisen lainsäädännön ja oikeuskäytännön lisäksi myös Euroopan unionin oikeuden tarkasteluun, sillä EU:n jäsenmaat ovat luovuttaneet osan välillisen verotuksen toimivallasta EU:lle. Eurooppa-oikeuden yleisten periaatteiden mukaisesti EU-oikeudella on sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa etusija kansalliseen oikeuteen nähden. Kansallisen oikeuden on tilanteessa, jossa kansallinen oikeus ja EU-oikeus ovat ristiriidassa, noudatettava EU-oikeuden mukaista tulkintaa asiasta. Tutkielman kannalta keskeinen EU-oikeuden säädös on arvonlisäverodirektiivi.

Tutkielman perusteella on todettava, että vaikka vahingonkorvaukset ja sen luontoiset erät jäävät lähtökohtaisesti arvonlisäverotuksen soveltamisalan ulkopuoliksi korvauksiksi, on oikeuskäytännön suuren määrän perusteella tähän pääsääntöön useita poikkeuksia. Korvauksen verollisuutta arvioitaessa arviointi painottuu ensinnäkin vastikkeellisuuden arviointiin. Etenkin Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisuissa vastikkeellisuuden arviointi on ollut keskeisessä asemassa. Vastikkeellisuuden käsite on muokkautunut unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön myötä. Unionin tuomioistuimen viimeaikaiset ratkaisut ovat muokanneet vahingonkorvausten arvonlisäverokäsittelyä etenkin sellaisissa tilanteissa, joissa palvelu jää käyttämättä tai se perutaan ennen palvelun suorittamisajankohtaa. Toiseksi arvonlisäverottomat vahingonkorvaukset on erotettava veron perusteesta vähennettävistä oikaisueristä. Havaintojen perusteella oikaisuerät ovat luonteeltaan samankaltaisia kuin vahingonkorvaukset, minkä takia niiden erottaminen voi olla haastavaa. Tätä havaintoa tukee se, että useimmat asiaa käsittelevät korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut ovat syntyneet äänestyksen perusteella.

Tutkielmassa arvioidaan, vastikkeellisuuden ja oikaisuerien pohdinnan lisäksi, oikeustapausten perusteella eri tekijöiden vaikutusta vahingonkorvausten arvonlisäverotukseen. Arvion perusteella voidaan todeta, että ensinnäkin korvauksen määrällä voi olla vaikutusta siihen, pidetäänkö sitä arvonlisäverottoman vahingonkorvauksena vai oikaisueränä. Korvaus voidaan katsoa vahingonkorvaukseksi, vaikka se ei vastaisi vahingon määrää, jos korvaus on ennalta määritetty ja kiinteähintainen. Toiseksi korvauksen määräytymisperusteella, eli maksetaanko korvaus esimerkiksi lain, sopimuksen tai oikeuden päätöksen perusteella vai vapaaehtoisesti, on vaikutusta arvonlisäverokäsittelyyn. Lain perusteella maksetut vakiokorvaukset ovat vahingonkorvauksia, kun taas vapaaehtoisesti maksetut korvaukset on oikeuskäytännössä katsottu oikaisueriksi. Kolmanneksi arvonlisäverotuksessa merkitystä on sillä, milloin palvelu katsotaan suoritetuksi. Jos palvelu perutaan ennen suoritusajankohtaa, voidaan pidätettyä käsirahaa pitää vahingonkorvauksena. Jos palvelu taas jätetään kokonaan käyttämättä, pidetään maksua vastikkeena palvelun suorittamisesta.