Helsingin pörssin Small Cap -indeksin yhtiöiden ohjeistukset
Juntunen, Eetu (2022)
Juntunen, Eetu
2022
Kauppatieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-05-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204253489

Tiivistelmä
Julkisesti noteerattujen yhtiöiden sijoittajaviestintä on tärkeää etenkin yhtiöiden osakkeenomistajille, potentiaalisille sijoittajille ja luotonantajille. Keskeisin virallinen informaationvälitystapa informaation hyödyntäjien ja yhtiöiden välillä on tilikauden päätyttyä julkaistava tilinpäätös ja sen yhteydessä julkaistava toimintakertomus. Toimintakertomuksessa on esitettävä arvio yhtiön todennäköisestä tulevasta kehityksestä. Tulevaisuuden kehityksen arviota kutsutaan tässä tutkimuksessa ohjeistukseksi. Ohjeistuksella on suuri merkitys keskeisten informaation hyödyntäjien kannalta etenkin yhtiön arvonmäärittämisen tekemisessä. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Helsingin pörssin Small Cap -indeksiin kuuluvien yhtiöiden ohjeistuksia.
Tutkimuksen tavoitteena on luoda yleiskuva tarkastelujoukon yhtiöiden ohjeistuksista keskeisten informaation hyödyntäjien näkökulmasta. Tutkimus toteutetaan kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkimusaineistona on vuoden 2021 taloudellisen kehityksen ohjeistuksen sisältävät toimintakertomukset. Tutkimusjoukkoon kuuluu 47 yhtiötä indeksiin kuuluvista 53 yhtiöstä.
Tutkimusaineistosta pyritään aineistolähtöisen analyysin avulla valitsemaan tutkimuksen tarkoituksen ja tehtävänasettelun mukaan analyysiyksiköt. Luokittelun avulla aineistosta tarkastellaan, kuinka monta kertaa jokin taloudellinen mittari esiintyy aineistossa. Kategorisointia hyödyntämällä havainnollistetaan, kuinka monta kertaa jokin taloudellinen mittari esiintyy aineistossa. Ohjeistus määritellään kirjallisuuskatsauksessa lakien ja pörssin ohjesääntöjen kautta. Ohjeistus nähdään tutkimuksessa sidosryhmäteorian kautta yrityksen sisäisen sidosryhmän (johto) tehtävänä vastata ulkoisten sidosryhmien vaatimuksiin. Agenttiteorian kautta voidaan hahmottaa johdon ja informaation hyödyntäjien erilaiset tavoitteet, jotka selittävät mahdollisia eroja ohjeistuksen sisällön ja informaation hyödyntäjien vaatimusten välillä.
Ohjeistusten välillä on huomattava määrä eroja tarkastelujoukon sisällä. Ohjeistusten pituudet, sisältö ja ilmaisutapa vaihtelevat. Suurin osa yhtiöistä ohjeisti jonkin taloudellisen parametrin tulevaa kehitystä. Yhtiöt ohjeistivat pääosin kehitystä sanallisesti vain muutaman yhtiön ohjeistaessa numeerisesti. Suosituimmat ohjeistetut parametrit olivat liikevaihto, liiketulos ja käyttökate. Suurin osa ohjeistuksista ei täyttänyt tutkimuksessa käytettyjä laatukriteereitä ohjeistamisessa. Pääosa ohjeistuksista arvioi tulevaisuuden kehitystä positiiviseksi suhteessa edelliseen tilikauteen.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8935]