Suomen pientilat sosiaalisina järjestelminä: pienviljely maatalouden sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta

Abstract

Kestävä kehitys jaetaan käsitteellisesti ekologiseen, taloudelliseen ja sosiaaliseen kestävyyteen. Sosiaalinen kestävyys on näistä aspekteista tuorein. Sen määrittely ja soveltaminen on ollut tutkimuksessa hajanaista. Erityisesti maataloustutkimuksessa kestävyyden sosiaalinen ulottuvuus on jäänyt taloudellisen ja varsinkin ekologisen kestävyyden varjoon. Pientiloilla on merkittävä rooli maatalouden kestävyyden kannalta erityisesti kehittyvissä maissa, mutta niillä on potentiaalia myös teollisuusmaissa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten pientilojen roolia maatalouden sosiaalisen kestävyyden edistämisessä. Sosiaalista kestävyyttä käsitellään ennen kaikkea tarpeiden ja oikeuksien näkökulmasta. Pientiloja tarkastellaan kokonaisvaltaisesti sosiaalisina järjestelminä, joiden sisäiset ja ulkoiset kytkökset rakentuvat vuorovaikutussuhteiden pohjalta. Tutkimuksen kohteena on kuuden suomalaisen pientilan sosiaaliset verkostot ja yhteiskunnalliset kytkökset sekä niiden kautta ilmenevät tarpeet.

Tulokset osoittavat että suomalaisten pientilallisten sosiaaliset suhteet ovat merkittävä tilojen toimintaa säätelevä tekijä. Perheiden merkitys tilan toiminnalle on suuri eikä tilan toiminnan tarkastelussa tulisi tehdä tiukkaa erottelua tilan elinkeinoon ja tilallisten kotitalouteen. Pientilallisten vertaisverkostot ja organisoituminen oli heikkoa, mutta erityisesti suoramyynnin kautta muodostuvat asiakassuhteet muodostivat merkittävän sosiaalisen verkoston. Tässä verkostossa tärkein koossa pitävä voima oli yhteinen arvopohja ja informaation jakaminen. Suhteet ympäröivään yhteiskuntaan koettiin enimmäkseen vaikeiksi. Pientilojen ei koettu olevan yhteensopivia ympäröivien kulttuuristen, poliittisten ja taloudellisten järjestelmien kanssa. Aineellisten resurssien sijaan eniten yhteiskunnalta kaivattiin oikeudenmukaista kohtelua, myönteistä sosiaalista roolia sekä mahdollisuuksia toimia omien arvojen mukaan.