Puistosta kaduksi ja takaisin? : Rakenteellisten muutosten vaikutus Hämeenpuiston viihtyisyyteen

Abstract

Kaupunkivihreän merkitys on tärkeä urbaanissa maisemassa asuvalle. Pelkät puut eivät kuitenkaan riitä, vaan maiseman tulee olla esteettisesti miellyttävä. Tässä kandidaatintyössä tutkitaan, miksi Tampereen ikoninen Hämeenpuisto ei kutsu viihtymään. Kaupunkia halkova puisto toimii viherkäytävänä pohjoisen Näsinpuiston ja eteläisen Eteläpuiston ja edelleen Pyynikin harjun välillä. Hämeenpuisto on pituudeltaan yli kilometrin mittainen ja monen tamperelaisen lähipuisto. Sen potentiaali julkisena olohuoneena ja kohtaamispaikkana on suuri. Tämänhetkinen Hämeenpuisto kuitenkin palvelee lähinnä koiran ulkoiluttajia ja läpikulkijoita.

Työ jakautuu kolmeen osaan. Ensimmäinen osio käsittelee Hämeenpuiston syntyhistoriaa ja sen rakentumista yleisesti. Tutkimusongelman havainnointi perustuu vahvasti kirjoittajan omaan kokemukseen Hämeenpuistosta virikkeettömänä ympäristönä. Siksi ensimmäisessä osiossa käydään läpi myös Hämeenpuiston merkitystä ja syntyä kirjoittajalle. Toisessa osiossa eritellään eri elementtien muutokset itse Hämeenpuistossa ja sen reunoilla. Rakennuskannan, palveluiden, rakennelmien, kasvillisuuden sekä liikenteen muutokset käsitellään niiden rakentumisesta nykypäivään. Kolmannessa osiossa tutkitaan, miten erilaiset muutokset ovat vaikuttaneet Hämeenpuiston viihtyisyyteen. Osiossa vertaillaan vanhoja ja uusia ratkaisuja keskenään. Hämeenpuistoa myös verrataan Helsingin Esplanadin puistoon.

Tutkimuksessa selvisi, että merkittävä syy Hämeenpuiston rapautumiselle on Ratinan sillan valmistuminen vuonna 1959. Silta toi mukanaan aiemmasta käytöstä poikkeavan läpiajoliikenteen, jonka ehdoilla Hämeenpuiston elementtejä on aika ajoin karsittu. Puisto on merkittävin pohjois-eteläsuuntainen kevyen liikenteen väylä Tampereen keskustassa. Silti kevyen liikenteen kulkija joutuu kulkemaan puistossa autoliikenteen ehdoilla. Huomattavia muutoksia on tapahtunut myös kasvillisuudessa. Lähes kaikki matala kasvillisuus on hävinnyt ja sen myötä oleskelualueeksi tarkoitettu puistovyöhyke ei rajaudu omakseen vilkasliikenteisestä katutilasta. Oleskelua estää siis rauhattomuus ja melu, mutta myös oleskelulle tarkoitettujen paikkojen puuttuminen. Pelkälle oleskelulle tarkoitetut paviljongit, kahluualtaat sekä muut kohtaamispaikat on purettu. Hämeenpuiston ongelma on sen yksitoikkoisuus ja mittakaavan kokonaisvaltainen muutos. Rakennuksia, liikennettä sekä kasvillisuutta yhdistävät pelkistetyt suuret linjat.