Salpausselän parantolasta Aurinkolinnaksi : Analyysi historiallisesti merkittävän rakennuksen muuntojoustavuudesta

Abstract

Erilaisten globaalien kriisien aiheuttama murroskausi näkyy erityisesti rakennusteollisuudessa: korjausrakentaminen lisääntyy, ja siihen kannustetaan yhä vain enemmän ja enemmän myös lainsäädännöllisestä näkökulmasta. Toinen mielenkiintoinen ja ajankohtainen näkökulma korjausrakentamisessa on muuntojoustavuus. Tässä tutkimuksessa perehdyn yhden valitsemani historiallisestikin merkittävän rakennuksen, Nastolan Aurinkolinnan, niihin ominaisuuksiin, jotka ovat tehneet siitä aikojen saatossa niin monikäyttöisen ja halutun rakennuksen. Tutkin niitä toimia ja muutoksia, mitä rakennus on historiansa aika kohdannut, ja minkälaisia toimia nämä muutokset ovat vaatineet. Aurinkolinna, entinen Salpausselän parantola, ja nykyään tarkemmin asunto-osakeyhtiö Nastolan Aurinkola, on entinen lasten tuberkuloosiparantola Lahden Salpausselällä. Rakennuksen suunnitteli W. G. Palmqvist, ja sen ensimmäinen osa valmistui vuonna 1924. Parantolatoiminnan lisäksi rakennuksessa on toiminut maamme sotien aikana useaan otteeseen sotasairaala, vammaisten hoitolaitos, pakolaisten vastaanottokeskus, ja nyt viimeisimpänä rakennus toimii nykyaikaisina kerrostaloasuntoina. Tutkimukseni jakaantuu kolmeen osaan. Johdannossa esittelen tutkimukseni rakenteen, ja muotoilen tutkimuskysymyksen. Toisessa luvussa käyn läpi rakennuksen historiaa keskittyen sen arkkitehtuuriin ja tilallisiin muutoksiin, päätyen aina rakennuksen historian suurimpaan saneerausprosessiin, joka on johtanut nykytilanteeseen, jossa rakennuksessa on 30 modernia asuinhuoneistoa. Kolmannessa osassa tarkastelen muuntojoustavuuden termiä ensin yleisesti, sitten rakennuksen tilallisten muutosten ja lopulta yksittäisen asunnon yksityiskohtien kautta. Työni pääpaino on rakennuksen kokemissa tilallisissa muutoksissa, enkä tutkimuksessani keskity erityisesti rakennuksessa nykyään toimivien asuntojen mitoitukseen, tai tilojen muuhun sijoitteluun sen tarkemmin. Yritän yhdistää ja löytää niitä tekijöitä Aurinkolinnasta, joiden yleisesti ajatellaan tekevän rakennuksesta muuntojoustavan, ja näin ollen aikaa kestävän ja halutun rakennuksen. Tutkimukseni osoittaa Aurinkolinnan olevan enemmän muunneltava, kuin monikäyttöinen, vaikka arkikielessä monikäyttöisyyden termi kuulostaakin kuvaavalta. Totean, että monikäyttöisyys on helpointa toteuttaa silloin, kun uusi käyttötarkoitus muistuttaa mahdollisimman paljon edellistä, ja toisaalta että muunneltavuuteen päädymme helposti heti, kun käyttötarkoituksessa tapahtuu suurempi muutos. Muunneltavuuden kokemukseen vaikuttaa tietysti sen edellyttämä työn määrä. Muunneltavuutta vaativa työ pysyy kohtuullisena ja mielekkäänä rakennuksissa, joissa on pitkien jännevälien tiloja ja joilla ei ole vahvasti määritettyä käyttötarkoitusta. Päädyn myös toteamaan, että rakennuksen herättämillä tuntemuksilla on varmasti osansa ihmisten halukkuudella säilyttää rakennus, joka saa oman kokemukseni arkkitehtuurin mielekkyydestä ja tarkoituksenmukaisuudesta vahvistumaan.