”Luonnon kauneus ja äänet rauhoittavat” : Itsesäätelytaitojen tukeminen metsäesiopetuksessa ja tavallisessa esiopetuksessa
Pänkäläinen, Tuuli, Ella Valkama (2022)
Pänkäläinen, Tuuli, Ella Valkama
2022
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma, varhaiskasvatus - Master´s Programme in Educational Studies, Early Childhood Education
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-05-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204183270
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204183270
Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten opettajat tukevat lasten itsesäätelytaitoja erilaisissa esiopetuksen oppimisympäristöissä. Omien tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn oppiminen on yksi lapsuuden keskeisistä kehitystehtävistä. Siksi onkin tärkeää, että opettajien käsityksiä ja kokemuksia näiden taitojen tukemisesta tutkitaan. Tämän tutkimuksen kontekstissa tarkasteltiin tavallisten esiopetusryhmien ja metsäesiopetusryhmien opettajien keinoja itsesäätelytaitojen tukemiseen. Metsäryhmien suosio on jatkuvassa kasvussa, joten on tärkeää tutkia, miten metsäesiopetus on rinnastettavissa tavalliseen esiopetukseen esiopetuksen sisältöjen osalta. Tämä tutkimus tarjoaa tähän yhden näkökulman. Esiopetuksessa käytettävien itsesäätelytaitojen tukemisen keinojen lisäksi pyrittiin selvittämään, miten opettajat kokevat luontoympäristössä toimimisen vaikuttavan itsesäätelytaitojen kehittymiseen.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin tutkimuskirjallisuutta itsesäätelytaidoista. Tutkimuksessa itsesäätelyä tarkasteltiin tunteiden, käyttäytymisen ja kognitiivisen toiminnan toisiinsa nivoutuvana säätelynä. Esiopetuksen kontekstissa näkökulmat voivat liittyä esimerkiksi tunteiden tunnistamiseen, eri tilanteisiin sopivaan käyttäytymiseen ja toiminnanohjaukseen. Esiopetuksen metsäryhmien ja tavallisten esiopetusryhmien oppimisympäristöjä tarkasteltiin oppimisympäristöjen ulottuvuuksien mukaan. Eroavaisuudet näiden ryhmien välillä liittyvät lähinnä paikalliseen ja fyysiseen ulottuvuuteen. Lisäksi tarkasteltiin sosiaalista, didaktista ja teknistä ulottuvuutta.
Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Aineistonkeruussa käytettiin kyselylomaketta ja avoimia kysymyksiä. Avoimet kysymykset mahdollistavat vastaajan oman itseilmaisun, ja tutkija saa syvällisempää tietoa vastaajan ajattelusta. Jaottelu metsäryhmien ja tavallisten esiopetusryhmien välillä tehtiin metsässä käytettävän esiopetusajan mukaan: jos opettaja ilmoitti ryhmän toimivan metsässä esiopetusaikana vähintään neljänä päivänä viikossa, se luokiteltiin metsäryhmäksi. Aineiston analysoinnissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tulosten perusteella itsesäätelytaitoja voidaan tukea esiopetuksessa monin eri tavoin. Esiopetuksen arjen tilanteissa korostuvat etenkin tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn tukemisen keinot, mutta kognitiivisen toiminnan tukeminen jäi vastauksissa vähemmälle huomiolle. Pedagogisessa suunnitellussa toiminnassa voidaan tukea kaikkia kolmea itsesäätelyn osa-aluetta. Monet keinot, esimerkiksi keskusteleminen ja sensitiivinen vuorovaikutus, soveltuvat useammankin itsesäätelyn osa-alueen tukemiseen. Erityisesti tunteiden säätely tuntui nousevan vastauksissa keskiöön. Luontoympäristössä toimimisen opettajat kokivat vaikuttavan pääasiassa positiivisesti itsesäätelyn kehitykseen. Luontoympäristössä toimimisen eduiksi voidaan mainita fyysinen rajattomuus, ympäristön rauhallisuus esimerkiksi ärsykkeiden osalta sekä luonnon tarjoamat hyvinvointivaikutukset.
Voidaan todeta, että itsesäätelytaitojen tukeminen on mahdollista niin metsäryhmissä kuin tavallisessakin esiopetuksessa, sillä opettajien mainitsemat itsesäätelyn tukemisen keinot eivät tutkimuksen perusteella juurikaan eroa. Ulkona oppiminen ei siis ainakaan vähennä mahdollisuuksia harjoitella itsesäätelytaitoja. Kuitenkin on huomioitava, että vaikka opettajat osaavat mainita itsesäätelyn tukemiseen erilaisia keinoja, tuloksista ei käy ilmi, miten näitä keinoja todellisuudessa käytetään esiopetuksessa. Lisää tutkimusta ja vastausten perusteella myös koulutusta näistä teemoista siis tarvitaan.
Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytettiin tutkimuskirjallisuutta itsesäätelytaidoista. Tutkimuksessa itsesäätelyä tarkasteltiin tunteiden, käyttäytymisen ja kognitiivisen toiminnan toisiinsa nivoutuvana säätelynä. Esiopetuksen kontekstissa näkökulmat voivat liittyä esimerkiksi tunteiden tunnistamiseen, eri tilanteisiin sopivaan käyttäytymiseen ja toiminnanohjaukseen. Esiopetuksen metsäryhmien ja tavallisten esiopetusryhmien oppimisympäristöjä tarkasteltiin oppimisympäristöjen ulottuvuuksien mukaan. Eroavaisuudet näiden ryhmien välillä liittyvät lähinnä paikalliseen ja fyysiseen ulottuvuuteen. Lisäksi tarkasteltiin sosiaalista, didaktista ja teknistä ulottuvuutta.
Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin. Aineistonkeruussa käytettiin kyselylomaketta ja avoimia kysymyksiä. Avoimet kysymykset mahdollistavat vastaajan oman itseilmaisun, ja tutkija saa syvällisempää tietoa vastaajan ajattelusta. Jaottelu metsäryhmien ja tavallisten esiopetusryhmien välillä tehtiin metsässä käytettävän esiopetusajan mukaan: jos opettaja ilmoitti ryhmän toimivan metsässä esiopetusaikana vähintään neljänä päivänä viikossa, se luokiteltiin metsäryhmäksi. Aineiston analysoinnissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tulosten perusteella itsesäätelytaitoja voidaan tukea esiopetuksessa monin eri tavoin. Esiopetuksen arjen tilanteissa korostuvat etenkin tunteiden ja käyttäytymisen säätelyn tukemisen keinot, mutta kognitiivisen toiminnan tukeminen jäi vastauksissa vähemmälle huomiolle. Pedagogisessa suunnitellussa toiminnassa voidaan tukea kaikkia kolmea itsesäätelyn osa-aluetta. Monet keinot, esimerkiksi keskusteleminen ja sensitiivinen vuorovaikutus, soveltuvat useammankin itsesäätelyn osa-alueen tukemiseen. Erityisesti tunteiden säätely tuntui nousevan vastauksissa keskiöön. Luontoympäristössä toimimisen opettajat kokivat vaikuttavan pääasiassa positiivisesti itsesäätelyn kehitykseen. Luontoympäristössä toimimisen eduiksi voidaan mainita fyysinen rajattomuus, ympäristön rauhallisuus esimerkiksi ärsykkeiden osalta sekä luonnon tarjoamat hyvinvointivaikutukset.
Voidaan todeta, että itsesäätelytaitojen tukeminen on mahdollista niin metsäryhmissä kuin tavallisessakin esiopetuksessa, sillä opettajien mainitsemat itsesäätelyn tukemisen keinot eivät tutkimuksen perusteella juurikaan eroa. Ulkona oppiminen ei siis ainakaan vähennä mahdollisuuksia harjoitella itsesäätelytaitoja. Kuitenkin on huomioitava, että vaikka opettajat osaavat mainita itsesäätelyn tukemiseen erilaisia keinoja, tuloksista ei käy ilmi, miten näitä keinoja todellisuudessa käytetään esiopetuksessa. Lisää tutkimusta ja vastausten perusteella myös koulutusta näistä teemoista siis tarvitaan.