Haavoittuvassa asemassa oleville nuorille tarjottavat syventävät palvelut : Kelan syventävien palveluiden asiantuntijoiden näkökulmia
Mailanen, Hanne (2022)
Mailanen, Hanne
2022
Hyvinvointipolitiikan ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Welfare Policy and Social Research
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-05-03
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204083111

Tiivistelmä
Syrjäytyminen on maailmanlaajuinen ongelma, jolta Suomi ei ole välttynyt. Syrjäytyminen on yhteiskunnalle haaste, koska kansalaisten odotetaan olevan tuottavia ja yhteiskuntasopimuksessa määritetyn tehtävänsä suorittavia yksilöitä. Jokaiselle meistä voi kuitenkin elämässä tulla vastaan haasteita tai mullistuksia, jotka aiheuttavat arkeemme joko hetkellisiä tai pitkäaikaisia ongelmia, jolloin tarvitsemme yhteiskunnan tukea niistä selviytyäksemme. Kelan lakisääteinen tehtävä on huolehtia Suomessa muun muassa kansalaisten sosiaalivakuutuksesta. Lakisääteisten palveluiden lisäksi Kelassa on kehitetty haavoittuvassa asemassa olevien asiakkaiden tukemiseksi erilaisia palveluita, kuten tässä tutkielmassa käsiteltäviä syventäviä palveluita.
Tämä laadullinen pro gradu -tutkielma toteutettiin osana Kelassa käynnissä olevaa tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa syventäviin palveluihin ohjautumisesta, koetuista hyödyistä, vaikuttavuudesta, merkityksestä ja kehittämistarpeista. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Kelan syventävien palveluiden asiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia kohdentuen 16–29-vuotiaisiin nuoriin. Tutkimusaineisto koostuu 20 yksilöhaastatteluista, jotka toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina syventävien palveluiden asiantuntijoille.
Tutkimuksen tuloksien mukaan syventävät palvelut koetaan asiakkaille merkityksellisiksi ja niiden nähdään antavan nuorille enemmän kuin Kelan peruspalvelun. Syventävien palveluiden etuja ovat kokonaisvaltainen työote, luottamuksellisen suhteen syntyminen, nuoren tuleminen kuulluksi, palvelun jatkuvuus ja oma työntekijä. Asiantuntijat näkevät palvelut erityisen vaikuttaviksi, kun syventävien palveluiden ja sidosryhmäyhteistyön kautta haavoittuvassa asemassa ollut nuori pääsee opiskelemaan tai mukaan työelämään.
Asiantuntijat kuvaavat itseään kokonaisvaltaista työtä tekeviksi sosiaalialan ammattilaisiksi, jotka työskentelevät itseohjautuvasti asiakkaiden rinnalla ja heillä on halu auttaa asiakkaita. He kokevat tärkeäksi palveluiden kehittämisen. Asiantuntijat peilaavat vahvasti omia onnistumisiaan ja positiivisia tuntemuksia työstään nuorten kautta. Vaikka työ on raskasta ja asiakkaiden tilanteet ovat haastavia, antavat positiiviset kokemukset työstä voimaa työssä jaksamiseen. Syventävien palveluiden asiantuntijat kertovat kohtaavansa työssä hyvin monenlaisia haasteita ja vaikeuksia, joista osa näistä liittyy heidän omiin tunteisiinsa, osa työntekoon ja osa yhteiskunnan rakenteisiin.
Tämän tutkimuksen mukaan onnistuneen syventävän palvelun ytimenä on toimiva moniammatillinen yhteistyö. Haavoittuvassa asemassa oleminen ja syrjäytyminen vaikuttavat laaja-alaisesti yksilön elämään, elämänlaatuun ja siihen, kuinka valoisalta tulevaisuus hänelle näyttäytyy. Kun nuorelle tarjotaan yksilöllistä, luotettavaa ja häntä kuulevaa tukea, on mahdollista, että tulevaisuus näyttäytyy nuorelle valoisampana – haasteet on mahdollista ylittää. Exclusion is a global problem that Finland has not escaped. Exclusion is a challenge to society, as citizens are expected to be productive individuals performing their role as defined in the social contract. However, each of us may face challenges or upheavals in life that cause either momentary or long-term problems in our daily lives, in which case we need support from the society to cope with them. Kela's statutory task is to take care of citizens' social insurance in Finland. In addition to statutory services, Kela has developed various services to support customers in vulnerable situations, such as the comprehensive services discussed in this thesis.
This qualitative master's thesis was carried out as a part of research project in Kela. The aim of the project is to provide information on referral to comprehensive services, their perceived benefits, effectiveness, importance, and development needs. This thesis examines the views and experiences of Kela’s experts concerning comprehensive services on support for young people aged 16-29. The research material consists of 20 individual interviews conducted as semi-structured thematic interviews with experts in comprehensive services.
According to the results of this study, comprehensive services are perceived as relevant to clients and are seen to provide young people with more support than Kela’s basic service. The advantages of comprehensive services are their holistic approach, the establishment of a confidential relationship, the young being heard, the continuity of the service and one’s own employee. Experts see the services as particularly effective when a young person who is in a vulnerable position finds access to study or employment.
Experts describe themselves as social work professionals working holistically and independently alongside clients and having a desire to help clients. They consider developing the services important. Experts strongly reflect their own successes and positive feelings about their work through young people. Although the work is hard and the situations of the clients are challenging, positive experiences from work give strength to coping at work. Experts in comprehensive services report that they face a wide range of challenges and difficulties at work, some of which are related to their own feelings, some to work and some to the structures of society.
According to this study, the core of a successful comprehensive service is well-functioning inter-professional collaboration. Vulnerability and exclusion have a wide-ranging impact on an individual’s life, quality of life and how bright the future looks to him or her. When a young person is heard, offered individual and reliable support, it is possible that the future starts to look brighter for the young person – the challenges can be overcome.
Tämä laadullinen pro gradu -tutkielma toteutettiin osana Kelassa käynnissä olevaa tutkimushanketta, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa syventäviin palveluihin ohjautumisesta, koetuista hyödyistä, vaikuttavuudesta, merkityksestä ja kehittämistarpeista. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Kelan syventävien palveluiden asiantuntijoiden näkemyksiä ja kokemuksia kohdentuen 16–29-vuotiaisiin nuoriin. Tutkimusaineisto koostuu 20 yksilöhaastatteluista, jotka toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina syventävien palveluiden asiantuntijoille.
Tutkimuksen tuloksien mukaan syventävät palvelut koetaan asiakkaille merkityksellisiksi ja niiden nähdään antavan nuorille enemmän kuin Kelan peruspalvelun. Syventävien palveluiden etuja ovat kokonaisvaltainen työote, luottamuksellisen suhteen syntyminen, nuoren tuleminen kuulluksi, palvelun jatkuvuus ja oma työntekijä. Asiantuntijat näkevät palvelut erityisen vaikuttaviksi, kun syventävien palveluiden ja sidosryhmäyhteistyön kautta haavoittuvassa asemassa ollut nuori pääsee opiskelemaan tai mukaan työelämään.
Asiantuntijat kuvaavat itseään kokonaisvaltaista työtä tekeviksi sosiaalialan ammattilaisiksi, jotka työskentelevät itseohjautuvasti asiakkaiden rinnalla ja heillä on halu auttaa asiakkaita. He kokevat tärkeäksi palveluiden kehittämisen. Asiantuntijat peilaavat vahvasti omia onnistumisiaan ja positiivisia tuntemuksia työstään nuorten kautta. Vaikka työ on raskasta ja asiakkaiden tilanteet ovat haastavia, antavat positiiviset kokemukset työstä voimaa työssä jaksamiseen. Syventävien palveluiden asiantuntijat kertovat kohtaavansa työssä hyvin monenlaisia haasteita ja vaikeuksia, joista osa näistä liittyy heidän omiin tunteisiinsa, osa työntekoon ja osa yhteiskunnan rakenteisiin.
Tämän tutkimuksen mukaan onnistuneen syventävän palvelun ytimenä on toimiva moniammatillinen yhteistyö. Haavoittuvassa asemassa oleminen ja syrjäytyminen vaikuttavat laaja-alaisesti yksilön elämään, elämänlaatuun ja siihen, kuinka valoisalta tulevaisuus hänelle näyttäytyy. Kun nuorelle tarjotaan yksilöllistä, luotettavaa ja häntä kuulevaa tukea, on mahdollista, että tulevaisuus näyttäytyy nuorelle valoisampana – haasteet on mahdollista ylittää.