Naisiin kohdistuva väkivalta ja häirintä työelämässä: Työelämässä naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja häirintää estävät kansainväliset velvoitteet ja kansalliset rakenteet - näkökulmana viranomaiset ja työnantajat

Abstract

Tämän tutkimuksen aiheena on väkivalta ja seksuaalinen häirintä työelämässä, tarkasteltuna erityisesti naissukupuolen näkökulmasta. Tutkimuksen pääasiallinen tutkimuskysymys on, mitä kansainvälisiä velvoitteita kansallisilla viranomaisilla ja työnantajilla on estää naisiin kohdistuvaa seksuaalista häirintää ja väkivaltaa työelämässä? Tutkimuskysymystä tarkasteltaessa kiinnitetään erityistä huomiota kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, jotka sääntelevät naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöön, jolla on merkittävä vaikutus naisiin kohdistuvan väkivallan sääntelyssä.

Jo pitkään eri kansainväliset tahot ovat katsoneet, että naisiin kohdistuva väkivalta on naisiin kohdistuvaa syrjintää, joka estää naisia nauttimasta monista ihmisoikeuksistaan tasa-arvoisesti miesten kanssa. Työelämän tasa-arvo voi heikentyä vakavasti, jos naiset joutuvat sukupuolittuneen väkivallan, kuten seksuaalisen häirinnän kohteeksi työpaikalla. Kansainväliset tahot ovat katsoneet, että perinteiset asenteet, joiden mukaan naiset katsotaan olevan alisteisia miehille, jatkavat laajalle levinneitä käytäntöjä, joihin liittyy esimerkiksi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tällaisten perinteisten asenteiden ylläpitäminen pitää naiset alisteisessa roolissa ja heikentää heidän mahdollisuuksiaan osallistua työhön.

Naisiin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen häirintä nähdään yhteiskunnallisissa rakenteissa olevana rakenteellisena ongelmana, joka estää naisia nauttimasta perus- ja ihmisoikeuksistaan tasavertaisesti miesten kanssa. Tutkimuksessa havaittiin, että naiset kohtaavat väkivaltaa ja seksuaalista häirintää laajasti eri työelämän sektoreilla, johon on viime vuosien aikana, erityisesti #MeeToo –kampanjan jälkeen, pyritty niin lainsäädännöllisin toimin kuin työnantajan oma-aloitteisen toiminnan kautta puuttumaan. Naisiin kohdistuvan väkivallan ja seksuaalisen häirinnän estäminen nähdään niin tasa-arvokysymyksenä kuin työturvallisuuteen liittyvänä ongelmana. Naisiin kohdistuva väkivalta tulisi nähdä kansallisesti myös ennen kaikkea perus- ja ihmisoikeusongelmana, joka vaikuttaa negatiivisesti naisten oikeuteen elää, henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen, oikeuteen hankkia toimentulonsa valitsemallaan työllään ja oikeusturvaan.

Tutkimuksessa selvitetään naisiin kohdistuvan väkivallan estämiseen velvoitetut tahot, jotka ovat vastuullisia toimimaan näiden toimintatapojen estämiseksi. Valtioilla on perus- ja ihmisoikeuksien turvaamisen kautta velvollisuus edistää ja ylläpitää sukupuolten välistä tasa-arvoa sekä perustuslaillinen velvollisuus huolehtia työvoiman suojelusta. Myös työantajilla on velvollisuus edistää tasa-arvoa työpaikalla ja poistaa väkivalta ja seksuaalinen häirintä työpaikalta. Tasa-arvolaki ja työturvallisuuslaki luovat raamit yksittäiselle väkivallan ja seksuaalisen häirinnän tapauksen tutkimiselle työpaikalla. Tutkimuksessa kuitenkin havaittiin, ettei työnantajilla välttämättä ole riittävää tietämystä omista lakisääteisistä velvoitteistaan, eivätkä työntekijät toisaalta uskalla kertoa kyseenomaisesta toiminnasta työnantajalle tai tämän edustajalle. Myöskään uudempaa kansallista oikeuskäytäntöä seksuaalisesta häirinnästä työpaikoilla ei juuri ole.

Tutkimus palvelee oikeusoppineen lisäksi myös yhteiskunnallisista asioista ja erityisesti tasa-arvoasioista kiinnostunutta ihmistä, joka haluaa tietää erityisesti valtion ja työnantajan velvoitteista puuttua väkivaltaan ja seksuaaliseen häirintään työelämässä sekä mihin lainsäädäntöön nämä velvoitteet pohjautuvat, ja mitkä ovat arvot niiden säätämisen takana.