Taudin aktiivisuutta kuvaavat markkerit ja niiden yhteys koettuun elämänlaatuun viiden vuoden seurannassa tulehduksellisissa suolistosairauksissa
Jokivuori, Matias (2022)
2022
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-04-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204063070
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202204063070
Tiivistelmä
Tutkimuksessa tarkastellaan tulehduksellista suolistosairautta (IBD) sairastavien potilaiden koetun elämänlaadun kehitystä ja siihen vaikuttavia laboratoriomarkkereita viiden vuoden seuranta-ajalta (2010–2015). Tarkasteltaviksi laboratorioarvoiksi valittiin C-reaktiivinen proteiini (CRP), albumiini sekä hemoglobiini.
Tämä retrospektiivinen kohorttitutkimus pohjautuu ECCO:n (The European Crohn’s and Colitis Organization) perustamaan potilaskohorttiin, josta tutkittiin vuonna 2010 IBD-diagnoosin saaneita pirkanmaalaisia aikuisia (N=129). Koetun elämänlaadun ja taudin aktiivisuutta kuvaavien markkereiden kehitystä tarkasteltiin yleisesti koko potilaskohortissa sekä erikseen kolmessa eri potilasryhmässä: Crohnin tauti (CD), ulseratiivinen koliitti (UC) sekä luokittelematon IBD (IBDU). Tutkimuksessa käytettiin standardoituja elämänlaatukyselyitä (SF-12, SIBDQ) sekä taudin aktiviteettia kuvaavia kyselyitä (Harvey-Bradshaw index, SCCAI). Taudin aktiivisuutta kuvaavien markkereiden ja koetun elämänlaadun välistä yhteisvaihtelua tarkastellessa käytettiin aluksi Pearsonin korrelaatiokerrointa. Tämän jälkeen käytettiin selittävän analyysitason menetelmistä moniluokitteluanalyysiä, jonka avulla voitiin tarkastella usean taustamuuttujan samanaikaisia vaikutuksia toisiinsa ja SIBDQ-piste-eroihin. Tätä mallia rakentaessa valittiin tarkastelun kohteeksi neljä muuttujaa, jotka mahdollisesti selittäisivät eroja koetussa elämänlaadussa: anemia, sukupuoli, taudin aktiivisuusaste sekä tupakointi.
Viiden vuoden tarkasteluperiodin aikana muutokset koetussa elämänlaadussa olivat yleisesti positiivisia. Osuus potilaista, jotka kokivat elämänlaatunsa hyväksi tai sitä paremmaksi (SIBDQ-pisteet > 50) nousi viidessä vuodessa 55,6 %:sta 71,4 %:iin. SF-12-kyselyn osa-alueindikaattoreiden pistemäärät nousivat keskimäärin 7,0 pistettä tarkasteluperiodin aikana. Anemian yleisyys oli suurinta IBDU-potilaiden joukossa. Tästä potilasjoukosta 41,7 % kärsi anemiasta jossain vaiheessa tutkimuksen aikana (25,0 % UC-potilaista ja 37,5 % CD-potilaista). Tarkasteluperiodin alussa elämänlaatu koettiin heikoimmaksi IBDU-potilaiden joukossa, mutta erot koetussa elämänlaadussa potilasryhmien välillä vähenivät selvästi viiden vuoden aikana. Ensimmäisen kahden tarkasteluvuoden aikana SIBDQ-pisteet korreloivat positiivisesti albumiini- ja hemoglobiinitasojen kanssa (p<0.05). MC-analyysissä anemia sekä aktiivisempi taudinkuva olivat itsenäisiä SIBDQ-pisteitä alentavia tekijöitä vuosina 2010 ja 2011. Taudin aktiivisuusaste oli suurin yksittäinen SIBDQ-piste-eroja selittävä tekijä.
Anemia on edelleen yleinen komplikaatio IBD-potilaiden joukossa, ja sillä vaikuttaa olevan itsenäinen elämänlaatua heikentävä vaikutus etenkin diagnoosia seuraavina vuosina. Edeltäviä prospektiivisia tutkimuksia aiheesta ei ole useita, ja aiheeseen tulisikin perehtyä syvemmin. Pienimuotoisesta potilaskohortista (N=129) johtuen tilastolliset merkitsevyydet jäivät usein vaatimattomiksi, mutta löydökset osoittavat taudin nopean diagnosoinnin ja aktiivisen otteen mahdollisen anemian hoidossa olevan oleellisia lähtökohtia elämänlaadun parantamiseksi.
Tämä retrospektiivinen kohorttitutkimus pohjautuu ECCO:n (The European Crohn’s and Colitis Organization) perustamaan potilaskohorttiin, josta tutkittiin vuonna 2010 IBD-diagnoosin saaneita pirkanmaalaisia aikuisia (N=129). Koetun elämänlaadun ja taudin aktiivisuutta kuvaavien markkereiden kehitystä tarkasteltiin yleisesti koko potilaskohortissa sekä erikseen kolmessa eri potilasryhmässä: Crohnin tauti (CD), ulseratiivinen koliitti (UC) sekä luokittelematon IBD (IBDU). Tutkimuksessa käytettiin standardoituja elämänlaatukyselyitä (SF-12, SIBDQ) sekä taudin aktiviteettia kuvaavia kyselyitä (Harvey-Bradshaw index, SCCAI). Taudin aktiivisuutta kuvaavien markkereiden ja koetun elämänlaadun välistä yhteisvaihtelua tarkastellessa käytettiin aluksi Pearsonin korrelaatiokerrointa. Tämän jälkeen käytettiin selittävän analyysitason menetelmistä moniluokitteluanalyysiä, jonka avulla voitiin tarkastella usean taustamuuttujan samanaikaisia vaikutuksia toisiinsa ja SIBDQ-piste-eroihin. Tätä mallia rakentaessa valittiin tarkastelun kohteeksi neljä muuttujaa, jotka mahdollisesti selittäisivät eroja koetussa elämänlaadussa: anemia, sukupuoli, taudin aktiivisuusaste sekä tupakointi.
Viiden vuoden tarkasteluperiodin aikana muutokset koetussa elämänlaadussa olivat yleisesti positiivisia. Osuus potilaista, jotka kokivat elämänlaatunsa hyväksi tai sitä paremmaksi (SIBDQ-pisteet > 50) nousi viidessä vuodessa 55,6 %:sta 71,4 %:iin. SF-12-kyselyn osa-alueindikaattoreiden pistemäärät nousivat keskimäärin 7,0 pistettä tarkasteluperiodin aikana. Anemian yleisyys oli suurinta IBDU-potilaiden joukossa. Tästä potilasjoukosta 41,7 % kärsi anemiasta jossain vaiheessa tutkimuksen aikana (25,0 % UC-potilaista ja 37,5 % CD-potilaista). Tarkasteluperiodin alussa elämänlaatu koettiin heikoimmaksi IBDU-potilaiden joukossa, mutta erot koetussa elämänlaadussa potilasryhmien välillä vähenivät selvästi viiden vuoden aikana. Ensimmäisen kahden tarkasteluvuoden aikana SIBDQ-pisteet korreloivat positiivisesti albumiini- ja hemoglobiinitasojen kanssa (p<0.05). MC-analyysissä anemia sekä aktiivisempi taudinkuva olivat itsenäisiä SIBDQ-pisteitä alentavia tekijöitä vuosina 2010 ja 2011. Taudin aktiivisuusaste oli suurin yksittäinen SIBDQ-piste-eroja selittävä tekijä.
Anemia on edelleen yleinen komplikaatio IBD-potilaiden joukossa, ja sillä vaikuttaa olevan itsenäinen elämänlaatua heikentävä vaikutus etenkin diagnoosia seuraavina vuosina. Edeltäviä prospektiivisia tutkimuksia aiheesta ei ole useita, ja aiheeseen tulisikin perehtyä syvemmin. Pienimuotoisesta potilaskohortista (N=129) johtuen tilastolliset merkitsevyydet jäivät usein vaatimattomiksi, mutta löydökset osoittavat taudin nopean diagnosoinnin ja aktiivisen otteen mahdollisen anemian hoidossa olevan oleellisia lähtökohtia elämänlaadun parantamiseksi.