Naisten osallistamisen edistäminen 2000-luvun Afganistanissa: Suomalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä

Abstract

Pro gradu -tutkielmassani käsittelen naisten osallistamisen edistämistä 2000-luvun Afganistanissa. Taleban nousi uudestaan valtaan elokuussa vuonna 2021 ja tällä hetkellä naisten asema on heikentynyt huomattavasti. Tutkielmani käsittelee naisten osallistamisen edistämistä ensimmäisen Talebanin hallinnon jälkeen. Afganistan on yksi maailman vaarallisimmista paikoista naisille elää ja heidän oikeutensa eivät ole aina olleet turvattuja. Tutkielmassani pyrin löytämään vastauksia siihen, miten naisten osallistamista on Afganistanissa edistetty ja miksi se on ollut haasteellista. Keskityn erityisesti poliittiseen päätöksentekoon ja koulutukseen. Tutkielmani primaariaineisto koostuu asiantuntijahaastatteluista ja eri dokumenteista ja raporteista, jotka koskevat naisten osallisuutta. Haastateltavat ovat suomalaisia Afganistanissa työskennelleitä asiantuntijoita, joten pyrin vastaamaan kysymykseen, miten suomalaiset toimijat ovat nähnet naisten osallistamisen edistämisen ja minkälaisia ohjelmia ja hankkeita Suomi on tukenut.

Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytän YK:n 1325 Naiset, rauha ja turvallisuus päätöslauselmaa, sekä pyrin määrittelemään osallistamisen käsitteen ja tutkielmani tukena käytän feministisisiä teorioita. Tarkastelen erityisesti feminististen teorioiden näkökulmaa ihmisoikeuskeskusteluun, sillä naisten ihmisoikeudet ovat keskeisessä osassa tutkielmaani.

Tutkimukseni tuloksista löytyy kuusi eri teemaa: osallistamisen käsite, osallistamisen keinot ja edistyksen aikaansaaminen, naisten osallistamisessa kohdatut haasteet, tapahtunut muutos ja osallistamisen kehittäminen, 1325 päätöslauselman toimeenpaneminen ja Suomen rooli, sekä tulevaisuuden näkymät suomalaisten asiantuntijoiden näkökulmasta. Tutkielmani toi lisätietoa siitä, että naisten osallistamisessa on tapahtunut edistystä viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana, mutta se kohtasi useita haasteita. Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan Afganistanissa täytyisi tehdä työtä enemmän erityisesti kulttuurisensitiivisestä näkökulmasta, resursseja naisten osallistamisen edistämiseen tulisi lisätä, sekä miesten roolia tasa-arvokysymyksissä tulisi edistää. Lisäksi tutkimukseni tuloksissa osallistamisen käsite välittyi paikoittain epäselvänä, eikä sitä määritelty dokumenteissa erikseen. Haastateltavat myös tulkitsivat käsitteen eri tavoin. Tutkimukseni tuloksista ilmenee, että Suomi on ollut vahva ja aktiivinen toimija naisten tasa-arvon ajamisessa Afganistanissa, sekä Suomi on osallistunut 1325 kansallisen toimintaohjelman laatimiseen.