Älypuhelin ihmismuistin jatkeena
Vanhakartano, Ilona (2022)
2022
Media, kulttuuri ja yhteiskunta -maisteriohjelma - Master's Programme in Media, Culture and Society
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-04-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202203302903
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202203302903
Tiivistelmä
Media on tavalla tai toisella läsnä nykyihmisen elämän jokaisessa hetkessä. Sen lisäksi, että altistumme jatkuvasti monenlaisille mediasisällöille, olemme tiiviisti tekemisissä erilaisten medialaitteiden kanssa. Erityisesti älypuhelin on kasvanut hyvin kiinteäksi osaksi ihmistä yhtäältä mahdollistaessaan mobiilin viestinnän, toisaalta toimiessaan avaimena moniin muihin laitteisiin ja palveluihin. Älypuhelimesta on tullut itsestäänselvyys ja välttämättömyys, jota voi hyvin perustein kutsua ihmiskehon ulkoiseksi ruumiinosaksi tai sellaisen jatkeeksi.
Suuntaan teoreettisessa tutkielmassani huomion älypuhelimen, ihmisen ja muistin suhdekimppuun. Pohdin, millainen ihmisen bio-orgaanisen muistin jatke älypuhelin on ja mitä asioita ihminen voi tähän laitteeseen niin sanotusti ulkoistaa. Älypuhelimen esine- ja laiteominaisuuksien tarkastelun avulla valotan, miten ihmismuistia on mahdollista puhelimeen laajentaa ja millaista mahdollista toimijuutta älypuhelimella itsellään tässä toiminnassa on. Älyteknologian merkityksellisyyttä muistin problematiikan kannalta käsittelen tarkastelemalla puhelimen laitehistoriaa alkaen ajalta ennen digitaalisuutta ulottuen aina 2020-luvun alkuun.
Tutkielmani hyödyntää mediatutkija Marshall McLuhanin sekä ihmisen ekstrageneettisestä kehityksestä kirjoittaneiden paleoantropologi André Leroi-Gourhanin ja filosofi Bernard Stieglerin ajatuksia teknologisesti itseään ja olemistaan laajentavasta ihmisestä. Puhelimen historiaa lähestyn media-arkeologisesta näkökulmasta soveltaen erityisesti media-arkeologi Wolfgang Ernstin tutkimusotetta sekä arkeologi Andrew Jonesin ajatuksia ihmisen, materiaalisen todellisuuden ja muistin välisestä suhteesta.
Keskeisin päätelmäni tutkielmassa on, että 2020-luvun älypuhelin toimii ihmisen ulkoisena muistina sekä ihmisen tahtoa noudattaen että omaa laitelogiikkaansa toteuttaen. Älypuhelimen kyky toimia sekä manuaalisena muistin tallennuspaikkana että autonomisena sisällön tallentajana tekee laitteesta monipuolisen mutta samalla arvaamattoman ihmismuistin jatkeen. Huomionarvoista on erityisesti se, että vaikka älypuhelin on miellettävissä ihmisen bio-orgaanisen kehon ulkopuoliseksi ruumiinosaksi, puhelimen käyttäjä ei voi hallita siihen ulkoistamansa tiedon järjestystä tai materiaalista sijaintia. Toisaalta älypuhelin ei itsessäänkään rajoitu omaan fyysiseen esineeseensä, vaan ihmismuistin lailla myös puhelimen muisti on laajentunut sen oman ”organismin” ulkopuolelle.
Koska on epätodennäköistä, että älypuhelimista enää luovutaan, jatkossa olisi hedelmällistä tutkia, miten laitteen kaikinpuolinen hallinta olisi mahdollista siirtää puhelimen käyttäjä-omistajalle. Toisaalta media-arkeologisesta näkökulmasta olisi mielenkiintoista tarkastella, miten muiden digitalisoituneiden esineiden, kuten esimerkiksi kirjan, kokema muodonmuutos on vaikuttanut kirjan ja ihmisen suhteeseen.
Suuntaan teoreettisessa tutkielmassani huomion älypuhelimen, ihmisen ja muistin suhdekimppuun. Pohdin, millainen ihmisen bio-orgaanisen muistin jatke älypuhelin on ja mitä asioita ihminen voi tähän laitteeseen niin sanotusti ulkoistaa. Älypuhelimen esine- ja laiteominaisuuksien tarkastelun avulla valotan, miten ihmismuistia on mahdollista puhelimeen laajentaa ja millaista mahdollista toimijuutta älypuhelimella itsellään tässä toiminnassa on. Älyteknologian merkityksellisyyttä muistin problematiikan kannalta käsittelen tarkastelemalla puhelimen laitehistoriaa alkaen ajalta ennen digitaalisuutta ulottuen aina 2020-luvun alkuun.
Tutkielmani hyödyntää mediatutkija Marshall McLuhanin sekä ihmisen ekstrageneettisestä kehityksestä kirjoittaneiden paleoantropologi André Leroi-Gourhanin ja filosofi Bernard Stieglerin ajatuksia teknologisesti itseään ja olemistaan laajentavasta ihmisestä. Puhelimen historiaa lähestyn media-arkeologisesta näkökulmasta soveltaen erityisesti media-arkeologi Wolfgang Ernstin tutkimusotetta sekä arkeologi Andrew Jonesin ajatuksia ihmisen, materiaalisen todellisuuden ja muistin välisestä suhteesta.
Keskeisin päätelmäni tutkielmassa on, että 2020-luvun älypuhelin toimii ihmisen ulkoisena muistina sekä ihmisen tahtoa noudattaen että omaa laitelogiikkaansa toteuttaen. Älypuhelimen kyky toimia sekä manuaalisena muistin tallennuspaikkana että autonomisena sisällön tallentajana tekee laitteesta monipuolisen mutta samalla arvaamattoman ihmismuistin jatkeen. Huomionarvoista on erityisesti se, että vaikka älypuhelin on miellettävissä ihmisen bio-orgaanisen kehon ulkopuoliseksi ruumiinosaksi, puhelimen käyttäjä ei voi hallita siihen ulkoistamansa tiedon järjestystä tai materiaalista sijaintia. Toisaalta älypuhelin ei itsessäänkään rajoitu omaan fyysiseen esineeseensä, vaan ihmismuistin lailla myös puhelimen muisti on laajentunut sen oman ”organismin” ulkopuolelle.
Koska on epätodennäköistä, että älypuhelimista enää luovutaan, jatkossa olisi hedelmällistä tutkia, miten laitteen kaikinpuolinen hallinta olisi mahdollista siirtää puhelimen käyttäjä-omistajalle. Toisaalta media-arkeologisesta näkökulmasta olisi mielenkiintoista tarkastella, miten muiden digitalisoituneiden esineiden, kuten esimerkiksi kirjan, kokema muodonmuutos on vaikuttanut kirjan ja ihmisen suhteeseen.