Koronakriisi ja marginalisaatio: Suuntaviivoja koronaepidemian vaikutuksista marginaalissa eläviin

Abstract

Koronaepidemia asetti keväällä 2020 koko maailman uuden tilanteen eteen. Poikkeustila ja taudin leviämisen estämiseksi asetetut rajoitukset vaikuttivat laajasti yhteiskuntaan ja sen palveluihin. Myös sosiaalialalla rajoitukset vaikuttivat palvelujen järjestämiseen ja näin asiakkaiden elämään. Heikoimmassa asemassa olevat selviytyvät yleensä poikkeustilanteista huonoiten, ja juuri heidän auttamisensa onkin sosiaalityön pääasiallinen tehtävä. Korona-ajan julkisessa keskustelussa sosiaalityön voidaan nähdä jääneen terveydenhuoltoalan kuormitukseen keskittyvän diskurssin varjoon.

Kandidaatintutkielmani tarkoituksena on tarkastella koronaepidemian vaikutuksia marginaalissa elävien työikäisten elämään ja palveluntarpeisiin. Tutkielmani teoreettinen viitekehys muodostuu aikuissosiaalityön sekä huono-osaisuuden ja marginalisaation kuvauksesta. Tutkimus on toteutettu laadullisena kirjallisuuskatsauksena, jonka tutkimusaineisto muodostuu kymmenestä kansainvälisestä vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista. Aineisto on analysoitu teemoittelua käyttäen löytäen näin suuntaviivoja koronaepidemian vaikutuksista työikäisten elämään.

Tutkimustulosten mukaan koronaepidemia on vaikuttanut laajasti marginaalissa elävien työikäisten elämään. Vaikutukset paikantuvat erityisesti taloudelliseen tilanteeseen ja elämänhallintaan, mielenterveyteen ja päihteisiin sekä yksinäisyyteen ja eristäytymiseen liittyen. Taloudellisesta näkökulmasta koronaepidemiasta ovat kärsineet erityisesti matalapalkkaiset alat ja elämänhallinnan näkökulmasta erityisesti asunnottomat, joiden viimesijaisia palveluita on rajoitusten vuoksi suljettu. Työikäisten tarve psykososiaalisille palveluille on korona-aikana kasvanut ja päihderiippuvaisten palveluntarpeisiin on pystytty vastamaan heikosti. Sekä elämänhallinnan että mielenterveyspalvelujen näkökulmasta aineistosta nousi esiin etätapaamisiin siirtyminen ja asiakkaiden puutteelliset digitaidot sekä palvelujen sulkujen vaikutus asiakkaiden toipumisen kulkuihin. Yksinäisyyttä taas pidettiin jopa suurimpana korona-ajan ongelmana ja eristäytymisen pelättiin johtavan pitkittyneisiin kuntoutusprosesseihin ja jopa työkyvyttömyyksiin sekä korkeisiin kustannuksiin yhteiskunnalle.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että koronakriisi on vaikuttanut eniten juuri heikoimmassa asemassa oleviin, joiden palveluntarpeisiin ei ole pystytty vastamaan tarvittavalla tavalla. Erilaiset yhteiskunnat ovat selviytyneet kriisistä eri tavoin, mutta palvelujärjestelmän ongelmakohtia poikkeustila on kiistatta tuonut esiin. Jatkossa tulisikin huolehtia siitä, että myös heikoimmassa asemassa olevien ääni saadaan kuuluviin ja palveluilla onnistutaan parantamaan haavoittuneimpien tilanteita.