Kansakunta aseissa : Asevelvollisuuskeskustelu Suomessa
Salomaa, Hannu (2022)
Salomaa, Hannu
Tampereen yliopisto
2022
Hallintotieteiden, kauppatieteiden ja politiikan tutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Administrative Sciences, Business Studies and Politics
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2022-04-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2339-4
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2339-4
Tiivistelmä
Asevelvollisuus muodostaa edelleen Suomessa sotilaallisen maanpuolustuksen kivijalan, vaikka moni muu Euroopan maa on siitä pitkällä aikavälitarkastelulla luopunut. Asevelvollisuutta voi tarkastella useasta eri näkökulmasta, mutta lukuisat historioitsijat ja yhteiskuntatieteilijät ovat nostaneet asevelvollisuuden nationalismiin liittyvät aatehistorialliset juuret esille. Väitöstutkimukseni jatkaa tällä samalla lähestymislinjalla, vaikkakin tuoreemmassa ajallisessa kontekstissa.
Kansallisuusaatteen nousu alkoi 1700-luvun lopun Euroopassa, jolloin myös ase- velvollisuus luotiin Ranskan suuren vallankumouksen jälkimainingeissa. Useassa Euroopan maassa rakenneltiin 1800-luvulla erilaisin keinoin, muun muassa asevelvollisuuden avulla, kansallisvaltioita ja uudenlaista kansalaiskuvaa. Erityisen tärkeä merkitys asevelvollisuudella oli Preussin johdolla käydyissä Saksan yhtenäistymissodissa 1860- ja 1870-luvuilla, jolloin preussilainen asevelvollisuusjärjestelmä muodostui usealle maalle esikuvaksi, Suomen suuriruhtinaskunta mukaan lukien. Suomessa säädettiin kansallismielisen poliittisen eliitin ajamana ja yli 20-vuotisen prosessin seurauksena ensimmäinen asevelvollisuuslaki vuonna 1878. Jo tuolloin asevelvollisuuskeskustelussa käytettiin puoltavia argumentteja asevelvollisuuden kansaa yhdistävästä ja kasvattavasta vaikutuksesta, tai kritiikkiä asevelvollisuuden yksilönvapauksia loukkaavasta merkityksestä. Nämä argumentit ovat edelleen havaittavissa 2010-luvunkin asevelvollisuuskeskustelussa.
Poliittisissa diskursseissa käytetään verrattain usein kansakunnan käsitettä, vaikka käsitteen määritelmästä ei vallitse tutkijoiden keskuudessa yksimielisyyttä. Useampaa maineikkaampaa nationalismin tutkijaa yhdistävät silti sosiaalisen konstruktivismin paradigmalle perustuvat lähestymistavat ja määritelmät kansakunnasta. Kansakunta ei näiden näkemyksien valossa ole olemassa itsessään, per se, vaan sen synty on ollut päämäärätietoisen poliittissosiaalisen luomisprosessin tulosta. Tähän kaikkeen edellä mainittuun rakentuu myös Benedict Andersonin kuuluisa teoria ja määritelmä kansakunnasta kuviteltuna yhteisönä.
Yhdysvalloissa toiminut politiikan tutkimuksen professori Benedict Anderson (1936–2015) lanseerasi vuonna 1983 ilmestyneessä kirjassaan ”Kuvitellut yhteisöt – Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua” määritelmänsä kansakunnasta kuviteltuna yhteisönä. Andersonin teorian pääsanoman mukaisesti kansakunta on kuviteltuna yhteisönä nimensä mukaisesti päämäärätietoisesti kuviteltu eli rakennettu yhteisö. Kansakuntien tarkastelun pitää tämän logiikan perusteella pureutua siihen, miten eri kansakunnat ovat tulleet ja tulevat kuvitelluiksi.
Muilla nationalismin tutkijoilla on varsin samankaltaisia näkemyksiä kansakunnasta kuin Benedict Andersonilla. Andersonin teoria on tästä huolimatta noussut, todennäköisesti juuri sen helpon sovellettavuuden ja iskevyytensä vuoksi, tunnetuimmaksi nationalismin teoriaksi, vaikka sitä ei aina käytetä täysin samalla tavalla kuin mitä Anderson itse tarkoitti kansakunnan määritelmällään. Andersonilaisesta näkökulmasta tarkasteltuna asevelvollisuus on joka tapauksessa yksi keino muiden keinojen joukossa kuvitella Suomen kuvitteellista yhteisöä.
Andersonin teoria ei tarjoa koko totuutta asevelvollisuudesta, mutta teoria antaa eräänlaisen ylätason lähestymistavan asevelvollisuuteen. Tätä ylätason lähestymistapaa asevelvollisuuteen täydentävät pääluvussa kolme esitetyt viisi teemakohtaista näkökulmaa asevelvollisuuteen.
Tutkimuskysymykset tarkastelevat Andersonin teorian mukaisen kansakunnan kuvittelun havaitsevuutta suomalaisessa asevelvollisuuskeskustelussa. Lisäksi pureudun yksityiskohtaisemmin niihin teemoihin, jotka hallitsevat asevelvollisuuskeskustelua. Tutkimus tarkastelee niitä poliittisia perusteluita, joilla asevelvollisuuden säilyttämistä tai lakkauttamista Suomessa perustellaan. Viimeinen tutkimuskysymys analysoi vielä eri keskustelijaryhmien, eli kansalaisten, poliitikkojen ja asiantuntijoiden eroja tavoissa keskustella asevelvollisuudesta.
Tutkimusaineisto koostuu eduskuntakeskustelusta asevelvollisuuslaista vuodelta 2007, vuonna 2010 julkaistusta asevelvollisuustyöryhmän eli niin sanotusta Siilasmaan raportista, asevelvollisuuden lakkauttamista tavoitelleen Ohi on -kansalaisaloitteen 2013–2014 verkkosivuista sekä Helsingin Sanomien asevelvollisuutta käsitelleistä mielipidekirjoituksista vuosilta 2008–2018. Tutkimuksen aikajana sijoittuu täten pääasiallisesti 2010-luvulle, ja 2000-luvun jälkipuoliskon aineisto lähinnä taustoittaa siirtymistä seuraavalle vuosikymmenelle.
Tutkimusmetodina toimii teorialähtöinen sekä teemapohjainen sisällönanalyysi. Käytän tutkimuksessani viittä luomaani temaattista lähestymistapaa asevelvollisuuteen, joiden perusteella myös jaottelen empiiristä analyysia. Viisi tutkimusteemaa eritellään pääluvussa kolme. Empiirinen analyysi etenee vanhimmasta aineistokappaleesta tuoreimpaan.
Empiirinen analyysini osoittaa, ettei asevelvollisuuden merkitys kansakunnan rakentajana ole Suomessa vain historiaa. Jokaisessa aineistokappaleessa nousi esille sellaisia asevelvollisuuteen liitettäviä merkityksiä, jotka vahvistavat Andersonin teoriaan kuuluvia olettamuksia. Asevelvollisuuden väitetty suomalaisia sosiaalisesti yhdistävä ja kasvattava vaikutus oli erityisesti Siilasmaan raportissa laaja-alaisesti havaittavissa. Ohi on -kampanjan verkkosivuilla nousi vastaavasti useaan otteeseen esille kriittisyys asevelvollisuuden kansakunta-kiinnittyneisyyttä kohtaan.
Asevelvollisuuskeskustelussa oli havaittavissa laajalla kirjolla erilaisia teemoja, sotilaallisesta maanpuolustuksesta aina syrjäytymisen ehkäisyyn. Väitöstutkimukseni lähti alun perin siitä olettamuksesta, että asevelvollisuus on muutakin kuin vain sotilaallinen ratkaisu, ja empiirinen aineisto vahvisti tämän olettamuksen nopeasti. Kaikissa aineistokappaleissa nousi esille verrattain samoja keskusteluteemoja, kuten maanpuolustusta, kansantaloutta, yhdenvertaisuutta tai kansalaiskasvatusta. Aineistoformaatista riippuen näitä teemoja käsiteltiin asevelvollisuuskeskustelussa ajoittain lyhyemmin ja ajoittain perusteellisemmin.
Asevelvollisuuden säilyttämistä perustellaan havaintojeni mukaan niin ikään monella muulla tekijälle kuin vain sen väitetyllä välttämättömyydellä Suomen puolustukselle. Erityisesti Siilasmaan raportissa, mutta myös eduskuntakeskustelussa sekä mielipidekirjoitusaineistossa asevelvollisuuden esitettiin olevan taloudellisista syistä Suomelle järkevin ja jopa ainoa vaihtoehto. Ohi on -kampanjan verkkosivuilla oli useaan otteeseen havaittavissa asevelvollisuuden kansantaloudellinen kritiikki mm. sen väitetystä opintoja lykkäävästä ja työuria lyhentävästä vaikutuksesta. Asevelvollisuuden eräänlaiset sivutuotteet, kuten kansanterveystyö tai syrjäytymisen ehkäisy, tekevät asevelvollisuudesta sen sotilaallisen roolin lisäksi monelle säilyttämisen arvoisen. Tämän asevelvollisuushegemonian vastapainona voi pitää Ohi on -kampanjan verkko- sivuilla usein esille noussutta kritiikkiä asevelvollisuuden väitettyjä myönteisiä yhteis- kunnallisia sivuvaikutuksia kohtaan. Monella tapaa Ohi on -kampanja antaa ymmärtää, että asevelvollisuuden olemassaolo Suomessa perustuu heidän mielestään enemmänkin asevelvollisuuden kansakunta-kiinnittyneisyyteen ja vääristyneisiin taloudellisiin kannustimiin kuin sotilaalliseen tarkoituksenmukaisuuteen.
Vastauksen tutkimuskysymykseen asevelvollisuuskeskustelijoiden eriävistä tavoista keskustella asevelvollisuudesta voi tiivistää toteamukseen siitä, että jokainen puhuu asevelvollisuudesta omalla kielellään. Kansalaisten, poliitikkojen ja asiantuntijoiden välillä vallitsee suuriakin eroja tavoissa puhua asevelvollisuudesta, mutta niin vallitsee toisaalta myös edellä mainittujen ryhmien sisälläkin.
Tärkein tutkimusaineistosta tehty havainto on sukupuolten välisen tasa-arvon laajuus asevelvollisuuteen kohdistuvana muutospaineena. Asevelvollisuudesta ei keskusteltu eduskuntakeskustelussa 2007 lainkaan sukupuolten välisenä tasa-arvokysymyksenä, ja sama tasa-arvokysymys lähestulkoon sivuutettiin Siilasmaan raportissa. Ohi on -kampanjan verkkosivuilla ja erityisesti kansalaiskeskustelua edustaneessa Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusaineistossa sukupuolten välinen tasa-arvo nousi toistuvasti esille. Aineistosta voi näin ollen esittää varovaisen tulkinnan siitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo nousi 2010-luvulla tärkeimmäksi asevelvollisuus- kriittisyyden motiiviksi. Tämä kriittisyys ylittää myös tuoreimmasta päästä olevassa aineistossa perinteisten asevelvollisuuskriittisten piirien rajoja.
Asevelvollisuus ei ole tutkimuskohteena helpoimmasta päästä, mutta sitä on luontevinta lähestyä eräänlaisen kaksoisrooliajattelun kautta. Asevelvollisuuden sotilaallinen rooli tarkoittaa sen merkitystä sotilaallisena pelotteena. Asevelvollisuus on puolustusratkaisu, jonka avulla pystytään tuottamaan Suomen väestöpohjalla riittävän suuret sotajoukot. Lisäksi asepalveluksen kautta koulutettu reserviläisarmeija on jatkuvasti palveluksessa olevaa ammattisotilaista koostuvaa ammattiarmeijaa kansantaloudellisesti edullisempi ratkaisu. Asevelvollisuuden toinen rooli on luonteeltaan enemmänkin siviiliyhteiskunnallinen, eli asevelvollisuuden rooli yhteiskunnallisena kasvatuslaitoksena. Asepalveluksen esitetään yhdistävän kansaa ja kasvattavan nuoria miehiä usealla eri osa-alueella kohti vastuuntuntoista aikuisuutta. Tämä asevelvollisuuden sosiaalispoliittinen rooli kansakunnan kouluna on monella tapaa puolustuskyvyn tuottamisen sivutuote, ja tätä puolustuskyvyn tuottamista edesauttava henkisen polttoaineen lähde. Asevelvollisuudella on ollut tällainen kaksoisrooli Suomessa ja useassa muussa maassa 1800-luvulta lähtien, ja tämä jaottelu on tutkimusaineistoni valossa edelleen perusteltu lähestymistapa asevelvollisuuteen.
Asevelvollisuus säilynee keskeisenä osana Suomen puolustusratkaisua läpi 2020- luvun ja kenties vielä 2030-luvunkin. Sotilaallisesti arvioituna asevelvollisuusarmeija saa sen kehittämisen myötä ammattiarmeijan kaltaisia piirteitä, eikä siitä luopuminen sotilaallisin perustein näytä toistaiseksi todennäköiseltä. Tutkimusaineistossa oli toisaalta havaittavissa asevelvollisuuden kansakunta-kiinnittyneisyyden hiipuva vaikutus. Asevelvollisuuteen kohdistuvat muutospaineet ovatkin pitkälti siviiliyhteiskunnallisia, näistä sukupuolten välinen tasa-arvo kaikkein tärkeimpänä. Tutkimukseni loppukeskustelu on kirjoitettu kesällä 2021, mikä on syytä ottaa lukiessa huomioon. Parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean raportti julkaistiin marraskuussa 2021, mutta loppukeskustelussa siitä esittämäni ennustukset osuivat pitkälti oikeaan. Oikeaan osui myös ennustukseni tulevaisuuden Ohi on -kampanjan henkisistä kampanjoista, sillä alkuvuodesta 2022 järjestettiin Yhteisvoimat-niminen asevelvollisuuskriittinen kansalaisaloite.
Nationalismiteoreettinen lähestymistapa edustaa asevelvollisuustutkimuksen perinteitä. Tutkimusaineisto on toisaalta verrattain erilainen verrattuna muihin suomalaisiin asevelvollisuustutkimuksiin. Politiikan tutkimuksen lisäksi tutkimukseni on sotatieteiden ja historian tieteenalan kannalta kiinnostava. Tutkimukseni voi sijoittaa yhteiskuntatieteiden Civil-military relations (CMR) -koulukuntaan, jossa tarkastellaan asevoimien ja siviiliyhteiskunnan välisiä suhteita. Tutkimustulokseni voi ymmärtää eräänlaisena asevelvollisuuden karttana, joka ei kerro, mihin suuntaan asevelvollisuutta pitää lähteä kehittämään, mutta tutkimustulokseni auttavat löytämään oikean tien kohti haluttua päämäärää.
Kansallisuusaatteen nousu alkoi 1700-luvun lopun Euroopassa, jolloin myös ase- velvollisuus luotiin Ranskan suuren vallankumouksen jälkimainingeissa. Useassa Euroopan maassa rakenneltiin 1800-luvulla erilaisin keinoin, muun muassa asevelvollisuuden avulla, kansallisvaltioita ja uudenlaista kansalaiskuvaa. Erityisen tärkeä merkitys asevelvollisuudella oli Preussin johdolla käydyissä Saksan yhtenäistymissodissa 1860- ja 1870-luvuilla, jolloin preussilainen asevelvollisuusjärjestelmä muodostui usealle maalle esikuvaksi, Suomen suuriruhtinaskunta mukaan lukien. Suomessa säädettiin kansallismielisen poliittisen eliitin ajamana ja yli 20-vuotisen prosessin seurauksena ensimmäinen asevelvollisuuslaki vuonna 1878. Jo tuolloin asevelvollisuuskeskustelussa käytettiin puoltavia argumentteja asevelvollisuuden kansaa yhdistävästä ja kasvattavasta vaikutuksesta, tai kritiikkiä asevelvollisuuden yksilönvapauksia loukkaavasta merkityksestä. Nämä argumentit ovat edelleen havaittavissa 2010-luvunkin asevelvollisuuskeskustelussa.
Poliittisissa diskursseissa käytetään verrattain usein kansakunnan käsitettä, vaikka käsitteen määritelmästä ei vallitse tutkijoiden keskuudessa yksimielisyyttä. Useampaa maineikkaampaa nationalismin tutkijaa yhdistävät silti sosiaalisen konstruktivismin paradigmalle perustuvat lähestymistavat ja määritelmät kansakunnasta. Kansakunta ei näiden näkemyksien valossa ole olemassa itsessään, per se, vaan sen synty on ollut päämäärätietoisen poliittissosiaalisen luomisprosessin tulosta. Tähän kaikkeen edellä mainittuun rakentuu myös Benedict Andersonin kuuluisa teoria ja määritelmä kansakunnasta kuviteltuna yhteisönä.
Yhdysvalloissa toiminut politiikan tutkimuksen professori Benedict Anderson (1936–2015) lanseerasi vuonna 1983 ilmestyneessä kirjassaan ”Kuvitellut yhteisöt – Nationalismin alkuperän ja leviämisen tarkastelua” määritelmänsä kansakunnasta kuviteltuna yhteisönä. Andersonin teorian pääsanoman mukaisesti kansakunta on kuviteltuna yhteisönä nimensä mukaisesti päämäärätietoisesti kuviteltu eli rakennettu yhteisö. Kansakuntien tarkastelun pitää tämän logiikan perusteella pureutua siihen, miten eri kansakunnat ovat tulleet ja tulevat kuvitelluiksi.
Muilla nationalismin tutkijoilla on varsin samankaltaisia näkemyksiä kansakunnasta kuin Benedict Andersonilla. Andersonin teoria on tästä huolimatta noussut, todennäköisesti juuri sen helpon sovellettavuuden ja iskevyytensä vuoksi, tunnetuimmaksi nationalismin teoriaksi, vaikka sitä ei aina käytetä täysin samalla tavalla kuin mitä Anderson itse tarkoitti kansakunnan määritelmällään. Andersonilaisesta näkökulmasta tarkasteltuna asevelvollisuus on joka tapauksessa yksi keino muiden keinojen joukossa kuvitella Suomen kuvitteellista yhteisöä.
Andersonin teoria ei tarjoa koko totuutta asevelvollisuudesta, mutta teoria antaa eräänlaisen ylätason lähestymistavan asevelvollisuuteen. Tätä ylätason lähestymistapaa asevelvollisuuteen täydentävät pääluvussa kolme esitetyt viisi teemakohtaista näkökulmaa asevelvollisuuteen.
Tutkimuskysymykset tarkastelevat Andersonin teorian mukaisen kansakunnan kuvittelun havaitsevuutta suomalaisessa asevelvollisuuskeskustelussa. Lisäksi pureudun yksityiskohtaisemmin niihin teemoihin, jotka hallitsevat asevelvollisuuskeskustelua. Tutkimus tarkastelee niitä poliittisia perusteluita, joilla asevelvollisuuden säilyttämistä tai lakkauttamista Suomessa perustellaan. Viimeinen tutkimuskysymys analysoi vielä eri keskustelijaryhmien, eli kansalaisten, poliitikkojen ja asiantuntijoiden eroja tavoissa keskustella asevelvollisuudesta.
Tutkimusaineisto koostuu eduskuntakeskustelusta asevelvollisuuslaista vuodelta 2007, vuonna 2010 julkaistusta asevelvollisuustyöryhmän eli niin sanotusta Siilasmaan raportista, asevelvollisuuden lakkauttamista tavoitelleen Ohi on -kansalaisaloitteen 2013–2014 verkkosivuista sekä Helsingin Sanomien asevelvollisuutta käsitelleistä mielipidekirjoituksista vuosilta 2008–2018. Tutkimuksen aikajana sijoittuu täten pääasiallisesti 2010-luvulle, ja 2000-luvun jälkipuoliskon aineisto lähinnä taustoittaa siirtymistä seuraavalle vuosikymmenelle.
Tutkimusmetodina toimii teorialähtöinen sekä teemapohjainen sisällönanalyysi. Käytän tutkimuksessani viittä luomaani temaattista lähestymistapaa asevelvollisuuteen, joiden perusteella myös jaottelen empiiristä analyysia. Viisi tutkimusteemaa eritellään pääluvussa kolme. Empiirinen analyysi etenee vanhimmasta aineistokappaleesta tuoreimpaan.
Empiirinen analyysini osoittaa, ettei asevelvollisuuden merkitys kansakunnan rakentajana ole Suomessa vain historiaa. Jokaisessa aineistokappaleessa nousi esille sellaisia asevelvollisuuteen liitettäviä merkityksiä, jotka vahvistavat Andersonin teoriaan kuuluvia olettamuksia. Asevelvollisuuden väitetty suomalaisia sosiaalisesti yhdistävä ja kasvattava vaikutus oli erityisesti Siilasmaan raportissa laaja-alaisesti havaittavissa. Ohi on -kampanjan verkkosivuilla nousi vastaavasti useaan otteeseen esille kriittisyys asevelvollisuuden kansakunta-kiinnittyneisyyttä kohtaan.
Asevelvollisuuskeskustelussa oli havaittavissa laajalla kirjolla erilaisia teemoja, sotilaallisesta maanpuolustuksesta aina syrjäytymisen ehkäisyyn. Väitöstutkimukseni lähti alun perin siitä olettamuksesta, että asevelvollisuus on muutakin kuin vain sotilaallinen ratkaisu, ja empiirinen aineisto vahvisti tämän olettamuksen nopeasti. Kaikissa aineistokappaleissa nousi esille verrattain samoja keskusteluteemoja, kuten maanpuolustusta, kansantaloutta, yhdenvertaisuutta tai kansalaiskasvatusta. Aineistoformaatista riippuen näitä teemoja käsiteltiin asevelvollisuuskeskustelussa ajoittain lyhyemmin ja ajoittain perusteellisemmin.
Asevelvollisuuden säilyttämistä perustellaan havaintojeni mukaan niin ikään monella muulla tekijälle kuin vain sen väitetyllä välttämättömyydellä Suomen puolustukselle. Erityisesti Siilasmaan raportissa, mutta myös eduskuntakeskustelussa sekä mielipidekirjoitusaineistossa asevelvollisuuden esitettiin olevan taloudellisista syistä Suomelle järkevin ja jopa ainoa vaihtoehto. Ohi on -kampanjan verkkosivuilla oli useaan otteeseen havaittavissa asevelvollisuuden kansantaloudellinen kritiikki mm. sen väitetystä opintoja lykkäävästä ja työuria lyhentävästä vaikutuksesta. Asevelvollisuuden eräänlaiset sivutuotteet, kuten kansanterveystyö tai syrjäytymisen ehkäisy, tekevät asevelvollisuudesta sen sotilaallisen roolin lisäksi monelle säilyttämisen arvoisen. Tämän asevelvollisuushegemonian vastapainona voi pitää Ohi on -kampanjan verkko- sivuilla usein esille noussutta kritiikkiä asevelvollisuuden väitettyjä myönteisiä yhteis- kunnallisia sivuvaikutuksia kohtaan. Monella tapaa Ohi on -kampanja antaa ymmärtää, että asevelvollisuuden olemassaolo Suomessa perustuu heidän mielestään enemmänkin asevelvollisuuden kansakunta-kiinnittyneisyyteen ja vääristyneisiin taloudellisiin kannustimiin kuin sotilaalliseen tarkoituksenmukaisuuteen.
Vastauksen tutkimuskysymykseen asevelvollisuuskeskustelijoiden eriävistä tavoista keskustella asevelvollisuudesta voi tiivistää toteamukseen siitä, että jokainen puhuu asevelvollisuudesta omalla kielellään. Kansalaisten, poliitikkojen ja asiantuntijoiden välillä vallitsee suuriakin eroja tavoissa puhua asevelvollisuudesta, mutta niin vallitsee toisaalta myös edellä mainittujen ryhmien sisälläkin.
Tärkein tutkimusaineistosta tehty havainto on sukupuolten välisen tasa-arvon laajuus asevelvollisuuteen kohdistuvana muutospaineena. Asevelvollisuudesta ei keskusteltu eduskuntakeskustelussa 2007 lainkaan sukupuolten välisenä tasa-arvokysymyksenä, ja sama tasa-arvokysymys lähestulkoon sivuutettiin Siilasmaan raportissa. Ohi on -kampanjan verkkosivuilla ja erityisesti kansalaiskeskustelua edustaneessa Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusaineistossa sukupuolten välinen tasa-arvo nousi toistuvasti esille. Aineistosta voi näin ollen esittää varovaisen tulkinnan siitä, että sukupuolten välinen tasa-arvo nousi 2010-luvulla tärkeimmäksi asevelvollisuus- kriittisyyden motiiviksi. Tämä kriittisyys ylittää myös tuoreimmasta päästä olevassa aineistossa perinteisten asevelvollisuuskriittisten piirien rajoja.
Asevelvollisuus ei ole tutkimuskohteena helpoimmasta päästä, mutta sitä on luontevinta lähestyä eräänlaisen kaksoisrooliajattelun kautta. Asevelvollisuuden sotilaallinen rooli tarkoittaa sen merkitystä sotilaallisena pelotteena. Asevelvollisuus on puolustusratkaisu, jonka avulla pystytään tuottamaan Suomen väestöpohjalla riittävän suuret sotajoukot. Lisäksi asepalveluksen kautta koulutettu reserviläisarmeija on jatkuvasti palveluksessa olevaa ammattisotilaista koostuvaa ammattiarmeijaa kansantaloudellisesti edullisempi ratkaisu. Asevelvollisuuden toinen rooli on luonteeltaan enemmänkin siviiliyhteiskunnallinen, eli asevelvollisuuden rooli yhteiskunnallisena kasvatuslaitoksena. Asepalveluksen esitetään yhdistävän kansaa ja kasvattavan nuoria miehiä usealla eri osa-alueella kohti vastuuntuntoista aikuisuutta. Tämä asevelvollisuuden sosiaalispoliittinen rooli kansakunnan kouluna on monella tapaa puolustuskyvyn tuottamisen sivutuote, ja tätä puolustuskyvyn tuottamista edesauttava henkisen polttoaineen lähde. Asevelvollisuudella on ollut tällainen kaksoisrooli Suomessa ja useassa muussa maassa 1800-luvulta lähtien, ja tämä jaottelu on tutkimusaineistoni valossa edelleen perusteltu lähestymistapa asevelvollisuuteen.
Asevelvollisuus säilynee keskeisenä osana Suomen puolustusratkaisua läpi 2020- luvun ja kenties vielä 2030-luvunkin. Sotilaallisesti arvioituna asevelvollisuusarmeija saa sen kehittämisen myötä ammattiarmeijan kaltaisia piirteitä, eikä siitä luopuminen sotilaallisin perustein näytä toistaiseksi todennäköiseltä. Tutkimusaineistossa oli toisaalta havaittavissa asevelvollisuuden kansakunta-kiinnittyneisyyden hiipuva vaikutus. Asevelvollisuuteen kohdistuvat muutospaineet ovatkin pitkälti siviiliyhteiskunnallisia, näistä sukupuolten välinen tasa-arvo kaikkein tärkeimpänä. Tutkimukseni loppukeskustelu on kirjoitettu kesällä 2021, mikä on syytä ottaa lukiessa huomioon. Parlamentaarisen asevelvollisuuskomitean raportti julkaistiin marraskuussa 2021, mutta loppukeskustelussa siitä esittämäni ennustukset osuivat pitkälti oikeaan. Oikeaan osui myös ennustukseni tulevaisuuden Ohi on -kampanjan henkisistä kampanjoista, sillä alkuvuodesta 2022 järjestettiin Yhteisvoimat-niminen asevelvollisuuskriittinen kansalaisaloite.
Nationalismiteoreettinen lähestymistapa edustaa asevelvollisuustutkimuksen perinteitä. Tutkimusaineisto on toisaalta verrattain erilainen verrattuna muihin suomalaisiin asevelvollisuustutkimuksiin. Politiikan tutkimuksen lisäksi tutkimukseni on sotatieteiden ja historian tieteenalan kannalta kiinnostava. Tutkimukseni voi sijoittaa yhteiskuntatieteiden Civil-military relations (CMR) -koulukuntaan, jossa tarkastellaan asevoimien ja siviiliyhteiskunnan välisiä suhteita. Tutkimustulokseni voi ymmärtää eräänlaisena asevelvollisuuden karttana, joka ei kerro, mihin suuntaan asevelvollisuutta pitää lähteä kehittämään, mutta tutkimustulokseni auttavat löytämään oikean tien kohti haluttua päämäärää.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4943]