Nainen, päihteet ja muuntuva identiteetti

Abstract

Vaikka naisten päihteiden käyttö on ollut viime vuosikymmeninä kasvussa, muodostavat he yhä edelleen päihdepalveluasiakkaiden vähemmistöryhmän. Naisten hakeutumista palveluiden piiriin estävät esimerkiksi häpeän ja syyllisyyden tunteet, sekä henkilökunnan kielteiset asenteet. Alun perin miesten tarpeita varten rakennetun päihdepalvelujärjestelmän hoitokulttuuri saattaa myös pitää sisällään huomaamattomia, naisten tarpeita sivuuttavia ulottuvuuksia. Useat tutkimukset ovat kuitenkin todentaneet sukupuolikohtaisia eroja niin päihderiippuvuuden taustatekijöissä kuin hoitoon hakeutumisen esteissäkin. Etenkin kolmannen sektorin viime aikaiset hankkeet ovat pyrkineet kehittämään käytänteitä, jotka huomioisivat entistä sensitiivisemmin naisasiakkaiden erityisiä palvelutarpeita. Kotimaista, tieteellistä tutkimusta on aiheesta julkaistu toistaiseksi vain vähän.

Tässä kandidaatintutkielmassa tarkastelen naisten päihderiippuvuuden ja sen hoidon ominaispiirteitä keskittyen erityisesti identiteettiteemaan, jota voidaan pitää naisten kanssa tehtävän päihdetyön yhtenä merkittävänä osa-alueena. Selvitän, millaiset identiteetit määrittävät päihteitä käyttäviä tai sittemmin käytöstä luopuneita naisia. Lisäksi pohdin, miten tuloksia voisi hyödyntää naisten kanssa tehtävässä päihdetyössä. Teoreettista viitekehystä rakennan naiserityisen päihdetyön, feministisen sosiaalityön sekä postmodernin identiteettikäsityksen avulla. Tutkielma on toteutettu laadullisena review-tutkimuksena, eli kirjallisuuskatsauksena. Analysoin työssäni kymmentä kansainvälistä sekä yhtä kotimaista tieteellistä ja vertaisarvioitua artikkelia, jotka ovat julkaistu vuosina 2000-2020. Analyysin apuna olen hyödyntänyt koodaamista ja teemoittelua.

Tulosten perusteella päihteitä käyttävien naisten identiteetit voidaan ryhmitellä ajallisen ulottuvuuden mukaan kolmeen pääteemaan. Näitä ovat käyttöajan identiteetit, muutosvaiheen identiteetit sekä päihteettömän elämän identiteetit. Käyttöajan identiteetit määrittävät aikaa, kun päihteidenkäyttö on aktiivista. Ne voidaan jakaa edelleen kahteen tyyppiin sen perusteella, samaistutaanko identiteettiin itse, vai tapahtuuko lokerointi instituution tai valtakulttuurin taholta. Muutosvaiheen identiteetit taas tulevat ajankohtaisiksi, kun päihteidenkäytöstä pyritään eroon. Myös ne voidaan jakaa kahteen kategoriaan sen perusteella, kuka tai mikä identiteettejä määrittelee. Instituutiot tarjoavat muutosvaiheessa naisille tavallisimmin addiktin identiteettiä, jota taas vastustavat naisten omaehtoisesti luomat, feministisesti tiedostavat identiteetit. Päihteettömän elämän identiteetit tulevat ajankohtaiseksi, kun päihteidenkäytöstä on jo luovuttu. Ne ovat saavutettavissa naisen hyväksyttyä ensin jonkin muutosvaiheen identiteeteistä. Päihteettömän elämän identiteetit korostavat vahvasti normatiivista naiseutta ja ovat instituutioiden sekä valtakulttuurin hyväksymiä.

Tuloksista on tulkittavissa, että päihteidenkäyttö on uhka kulttuurisesti hyväksytylle naiseudelle, eikä päihteitä käyttävän naisen ole helppoa saavuttaa ymmärrystä. Tullakseen hyväksytyksi naisen on sekä luovuttava päihteistä että sopeuduttava instituutioiden ja valtakulttuurin tarjoamiin identiteetteihin, joissa korostuvat äitiys, sovinnainen käytös sekä huolenpitovelvollisuudet. Kaavamaiset identiteettikategoriat voivat mitätöidä aiempia elämänkokemuksia sekä jättää huomiotta naisten erityisiä tuen tarpeita. Päihdetyötä tekevän olisikin tutkittava omaa suhdettaan naiseuteen ja siihen linkittyviin normatiivisiin rooleihin, jottei tiedostamattaan heikennä päihteitä käyttävän naisen asemaa. Asiakastyössä tulisi huomioida naisen elämään vaikuttaneita olosuhdetekijöitä kokonaisvaltaisesti, sekä korostaa naisen pystyvyyttä ja toimijuutta.