Asiantuntijoiden työllistettävyyden osatekijät – Työnhakijoiden tuottamat kuvaukset itsestään työhaastatteluissa
Ahonen, Aura (2022)
Ahonen, Aura
2022
Yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-03-15
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202202262183

Tiivistelmä
Työelämän kiihtyvä muutos ja yksilöiden monimuotoistuvat urapolut nostavat keskeisiksi kiinnostuksen kohteiksi nykypäivän työelämää tarkasteltaessa sen, minkälaisiin työtehtäviin tietynlaiset henkilöt hakeutuvat ja pääsevät, ja mitkä kaikki tekijät tähän voivat vaikuttaa. Työmarkkinoilla työntekijöitä kohtaan syntyvien odotusten kautta muotoutuvat työntekijän ideaalikuvat vaikuttavat osaltaan siihen, minkälainen työnhakija nähdään työllistettävänä. Työllistettävyyttä on tutkittu aiemmin esimerkiksi työpaikkailmoituksissa piirtyvien työntekijän ihannekuvien kautta. Työpaikkailmoituksien kuvauksissa yksilön persoonan ja sosiaalisten taitojen merkitys on painottunut jo pitkään. Tämän tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten asiantuntijatyöhön hakevien työnhakijoiden työllistettävyys rakentuu työhaastatteluissa heidän itse esittämiensä kuvauksien kautta, mitä tekijöitä he itse liittävät työllistettävyyteensä ja miten he näin tuottavat omaa työllistettävyyttään. Työllistettävyydellä tarkoitan tämän tutkielman kontekstissa yksilön potentiaalia saada hakemansa työ ja mahdollisuuksia säilyttää asemansa työssään sekä kaikkia niitä tekijöitä, joiden kautta yksilö voi itse tähän vaikuttaa. Käyttämäni aineisto koostuu korkeakoulutettujen työnhakijoiden työhaastatteluista kerätyistä tallenteista. Näissä haastatteluissa työnhakijat rakentavat työllistettävyyttään moninaisista osatekijöistä ja määrittävät näin itse sitä, mitkä tekijät liittyvät heidän työllistettävyyteensä.
Tarkastelin haastatteluissa työnhakijoiden tuottamia kuvauksia ja niiden kautta hahmottuvia asiantuntijoiden työllistettävyyden osatekijöitä käyttäen teemoittelevaa sisällönanalyysia. Jaottelin työllistettävyyden kuvaukset neljään pääluokkaan, jotka kuvastivat näihin ryhmiin sisältyvien osatekijöiden suhdetta yksilöön itseensä. Ryhmiä olivat ”Minä ihmisenä”, ”Minä työntekijänä”, ”Minä ja aiempi työkokemus” sekä ”Minä ja tuleva työ”. ”Minä ihmisenä” -ryhmään kuuluviksi ryhmittelin ilmaukset, joilla hakijat kuvasivat henkilökohtaisia ominaisuuksiaan, taitojaan tai toimintaansa luonteenpiirteisiinsä, identiteettiinsä, henkilökohtaisiin arvoihinsa ja elämänkokemukseensa liittyviin tekijöihin vedoten. ”Minä työntekijänä” -ryhmään puolestaan kokosin työntekijöiden kuvauksia heidän erityisalaansa liittyvästä tietotaidostaan, omista toimintatavoistaan työelämän eri tilanteissa, ammatillisista kiinnostuksenkohteistaan sekä halustaan kehittää taitojaan ja henkilökohtaisia ominaisuuksiaan heitä työelämässä hyödyttävällä tavalla. ”Minä ja aiempi työkokemus” -ryhmään kuuluivat hakijoiden tuottamat kuvaukset, joilla he perustelivat oman aiemman työhistoriansa ja kerryttämänsä kokemuksen kautta osaamistaan ja pätevyyttään omalla alallaan. ”Minä ja tuleva työ” -ryhmään yhdistin hakijoiden tuottamat ilmaisut, jotka liittyivät näissä haastatteluissa haettuun työhön, hakijoiden odotuksiin ja motivaatioon uutta työtä kohtaan sekä uudessa työssä aloittamiseen liittyviin käytännön asioihin.
Aineistosta tekemieni huomioiden pohjalta työllistettävyyden voidaan nähdä rakentuvan moninaisista yksittäisistä tekijöistä ja isommista kokonaisuuksista. Näitä tekijöitä yhdistää se, että monet työnhakijoiden mainitsemista, heidän työllistettävyyteensä ja työntekijyyteensä liitettävistä tekijöistä ovat myös tiiviisti sidoksissa heidän henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa ja käsityksiinsä siitä, minkälaisia he ovat ihmisinä. Hakijat kuvasivat ”työminäänsä” sen kautta, minkälaisia he ovat ihmisinä työarjen ulkopuolellakin. Yksilön henkilökohtaiset ominaisuudet, taidot, ajattelutavat, luonteenpiirteet sekä elämänkokemus ja sen myötä karttuva ymmärrys näyttävät olevan tiiviisti yhteydessä haastateltujen työnhakijoiden ’työminään’. Se, miten hakijat tuottavat juuri tällaisia kuvauksia itsestään työhaastatteluissa kuvastaa sitä, minkälaisia käsityksiä heillä itsellään on heihin työnhakutilanteessa kohdistuvista vaatimuksista ja odotuksista. Näiden odotuksien ja vaatimuksien ja niihin työllistettävyyden osatekijöitä esittämisen kautta vastaamisen näkyväksi tekeminen tuo tietoa myös työelämässä vallitsevista työntekijäihanteista ja siitä, miten niihin sisältyvät odotukset saattavat ilmetä yksittäisissä rekrytointihaastatteluissa työntekijöiden tuottamissa kuvauksissa.