Kotimaisen kirjallisuushistorian ylirajaisuus perusopetuksen yhdeksännen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen kotimaisen kirjallisuushistorian ylirajaisuutta perusopetuksen yhdeksännen luokan äidinkielen ja kirjallisuuden oppikirjoissa. Tutkimusaineistonani käytän kolmen suuren suomalaisen oppikirjakustantamon oppikirjoja, jotka ovat Kärki 9 (2017), Satakieli 9 (2018) ja Särmä 9 (2020 [2015]) teksti- ja harjoituskirjoineen. Nämä oppikirjat noudattavat perusopetuksen uusinta opetussuunnitelmaa.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) edellytetään, että perusopetuksen päättövaiheen oppilas tuntee kotimaisen kirjallisuuden historiaa ja nykykirjallisuutta sekä ymmärtää suomalaisen kirjallisuuden aseman monikulttuurisessa ja monikielisessä yhteiskunnassa. Tutkimuksessani selvitän, miten kotimaisen kirjallisuuden ylirajaisuus otetaan huomioon ja esitetään oppikirjojen kirjallisuushistorioissa. Hanna-Leena Nissilän mukaan ylirajaisuus voidaan ymmärtää kielellisiä, kulttuurisia ja kansallisia rajoja ylittävänä vuorovaikutuksena. Tarkastelen ylirajaisia virtauksia ja vaikutteita niin laajemmassa kirjallisuuden periodien muodostamassa kontekstissa kuin yksittäisten kirjailijoiden ja teosten tasolla. Tutkin myös, miten kotimaisen kirjallisuuden monikielisyys ja monikulttuurisuus huomioidaan aineistossani.

Kirjallisuushistorian rakentumista tutkimusaineistossa esittelen David Perkinsin käsitteiden avulla. Oppikirjojen kirjallisuushistoriat ovat pääasiassa narratiivisia, jolloin kirjallisuushistoriasta muodostuu juonellinen kokonaisuus. Kirjalliset ilmiöt esitellään syy- ja seuraussuhteissa toisiinsa, ja kirjallisuuden periodit etenevät kronologisesti. Kirjallisuushistorian juoneen kytketään erilaisia konteksteja sekä kulloinkin käsitellylle periodille tyypillisiä ja aikakauttaan edustavia kirjailijoita teoksineen ja tekstinäytteineen.

Kirjallisuuden ylirajaiset virtaukset ja vaikutteet näkyvät tutkimusaineistossani erityisesti kirjallisuuden periodien vaihtumiskohdissa sekä narratiiviselle kirjallisuushistorialle tyypillisissä kirjallisuushistoriallisen juonen käännekohdissa. Kun kirjallisuushistoriassa korostetaan laajempaa kirjallista ylirajaista vuorovaikutusta, myös yksittäisten kirjailijoiden ja heidän teostensa ylirajainen liikkuvuus huomioidaan.

Kirjallisuushistorioiden monikielisyyden tarkastelun jaan vanhaan ja uuteen monikielisyyteen. Vanhalla monikielisyydellä tarkoitan 1800-luvun Suomessa luetun ja kirjoitetun kirjallisuuden kieliä sekä suomalaiseen kulttuuriin jo pitkään kuuluneita vähemmistökieliä. Uusi monikielisyys puolestaan kattaa 2000-luvun nykykirjallisuuden ja siihen kuuluvat teoksissaan eri kieliä käyttävät tai useammalla kielellä tuotantoaan kirjoittavat kirjailijat. Tutkimuksessani käy ilmi, että vanha monikielisyys huomioidaan kaikissa tutkimusaineistoni oppikirjoissa lähinnä mainintojen tasolla, ja vanhojen vähemmistökielten kirjallisuus häivytetään oppikirjojen kirjallisuushistorioissa lähes täysin näkyvistä varhaisen modernismin suomenruotsalaista kirjallisuutta lukuun ottamatta. Uudemman kirjallisuuden monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta esitellään monipuolisimmin Satakieli 9 -oppikirjassa, mutta muissa aineistoni kirjallisuushistorioissa ne jäävät hyvin vähälle huomiolle.