Leikkauskertomuksen diabetesdiagnoosien tarkkuus alaraaja-amputaatioissa
Konttinen, Hannamari (2022)
2022
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-02-04
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202202031818
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202202031818
Tiivistelmä
Suomessa tyypin 1 ja 2 diabeetikkoja on noin 8 % Suomen väestöstä. Joka toisella diabeetikolla ilmenee diabeettista neuropatiaa 25 vuoden sisällä diabetes diagnoosista. Neuropatia johtuu yleisemmin korkeasta verensokerista. Glukoosin kertyessä hermosoluihin, siitä aletaan tuottamaan sorbitolia, joka kertyy hermostoon ja aiheuttaa lopulta neuropatiaa. Neuropatia alkaa usein sensorisena, etenee autonomiseksi ja voi lopulta edetä motoriseksi neuropatiaksi. Sensorisessa neuropatiassa potilaan jalkojen tunto ja proprioseptiikka heikkenee, minkä vuoksi jalkaan syntynyt haava saattaa jäädä huomaamatta ja infektoitua. Autonominen neuropatia aiheuttaa jalkoihin halkeilevaa ihoa. Motorinen neuropatia taas oireilee lihasten huonona toimintana ja jalkaterän asentomuutoksina. Diabeteksen aiheuttamat jalkojen neuropatiat voivat johtaa infektoituneisiin jalkahaavoihin, jotka edelleen saattavat johtaa alaraaja-amputaatioihin.
Diabeetikoista 4 %:lle tehdään vuosittain alaraaja-amputaatio. Jalkahaavan huonoa paranemista edes auttaa mikro- ja makroangiopatia, jota diabetes neuropatioiden ohella aiheuttaa. Alaraaja-amputaatiot voidaan tehdä eri tasoilta: jalkaterän, nilkan, säären, polven tai toisaalta viimeisenä keinona reiden tasolta. Alaraajan amputaatiolinjaksi valitaan taso, jolla ollaan varmoja, että verenkierto on riittävä paranemisen kannalta. Alaraaja-amputaatioiden ehkäisyssä tärkeitä olisi huolehtia diabeteksen hyvästä hoitotasapainosta sekä siitä, että jalkineet ovat oikeanlaiset.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten luotettavasti potilaan diabetesdiagnoosi siirtyy alaraaja-amputaation yhteydessä potilaskertomuksesta Hilmoon leikkauskertomuksen diagnoosiksi. Tutkimuksen aineisto saatiin Tampereen yliopistolliselta sairaalalta potilaskertomusjärjestelmästä hakemalla potilaita E10* ja E11* koodeilla kaikilta hoitojaksoilta. Lisäksi etsittiin Operasta amputaatioiden toimenpidekoodit. Aineisto kerättiin vuosilta 2007–2020, mutta tutkimuksen aineistoksi valikoituivat vuosina 2007, 2013 ja 2019 alaraaja-amputaation läpikäyneet potilaat. Valituille potilaille oli tehty alaraaja-amputaatio koodilla NFQ10, NFQ20, NGQ10, NGQ20, NHQ10, NHQ30 tai NHQ40.
Tutkimuksen aineisto koostui 650 potilaasta, joista pois suljettiin ne, joilla ei ollut diabetesta (n=246) sekä ne, joilla oli virheellinen koodi, leikkaus oli peruuntunut tai leikkauskertomus puuttui (n=19). Näistä jäljelle jääneestä 385 diabeetikosta rajattiin pois vielä ne, joilta puuttui leikkausdiagnoosi (n=16), amputaatio oli peruttu (n=11) tai amputaatiokoodi oli virheellinen (n=4). Jäljelle jäi 354 alaraaja-amputaation läpikäynyttä diabeetikkoa. Tulokseksi saatiin, että diabetes oli siirtynyt leikkausdiagnoosiksi 33,1 % tapauksista.
Tutkimuksen tulos eroaa huomattavasti aiempien tutkimuksien tuloksista. Diagnoosin siirtymistarkkuutta Hilmoon on tutkittu hyvin vähän ja sitä pitäisi tämän tuloksemme perusteella tutkia laajemmin. Tutkimus kannattaisi laajentaa koko Suomen tasolle.
Diabeetikoista 4 %:lle tehdään vuosittain alaraaja-amputaatio. Jalkahaavan huonoa paranemista edes auttaa mikro- ja makroangiopatia, jota diabetes neuropatioiden ohella aiheuttaa. Alaraaja-amputaatiot voidaan tehdä eri tasoilta: jalkaterän, nilkan, säären, polven tai toisaalta viimeisenä keinona reiden tasolta. Alaraajan amputaatiolinjaksi valitaan taso, jolla ollaan varmoja, että verenkierto on riittävä paranemisen kannalta. Alaraaja-amputaatioiden ehkäisyssä tärkeitä olisi huolehtia diabeteksen hyvästä hoitotasapainosta sekä siitä, että jalkineet ovat oikeanlaiset.
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten luotettavasti potilaan diabetesdiagnoosi siirtyy alaraaja-amputaation yhteydessä potilaskertomuksesta Hilmoon leikkauskertomuksen diagnoosiksi. Tutkimuksen aineisto saatiin Tampereen yliopistolliselta sairaalalta potilaskertomusjärjestelmästä hakemalla potilaita E10* ja E11* koodeilla kaikilta hoitojaksoilta. Lisäksi etsittiin Operasta amputaatioiden toimenpidekoodit. Aineisto kerättiin vuosilta 2007–2020, mutta tutkimuksen aineistoksi valikoituivat vuosina 2007, 2013 ja 2019 alaraaja-amputaation läpikäyneet potilaat. Valituille potilaille oli tehty alaraaja-amputaatio koodilla NFQ10, NFQ20, NGQ10, NGQ20, NHQ10, NHQ30 tai NHQ40.
Tutkimuksen aineisto koostui 650 potilaasta, joista pois suljettiin ne, joilla ei ollut diabetesta (n=246) sekä ne, joilla oli virheellinen koodi, leikkaus oli peruuntunut tai leikkauskertomus puuttui (n=19). Näistä jäljelle jääneestä 385 diabeetikosta rajattiin pois vielä ne, joilta puuttui leikkausdiagnoosi (n=16), amputaatio oli peruttu (n=11) tai amputaatiokoodi oli virheellinen (n=4). Jäljelle jäi 354 alaraaja-amputaation läpikäynyttä diabeetikkoa. Tulokseksi saatiin, että diabetes oli siirtynyt leikkausdiagnoosiksi 33,1 % tapauksista.
Tutkimuksen tulos eroaa huomattavasti aiempien tutkimuksien tuloksista. Diagnoosin siirtymistarkkuutta Hilmoon on tutkittu hyvin vähän ja sitä pitäisi tämän tuloksemme perusteella tutkia laajemmin. Tutkimus kannattaisi laajentaa koko Suomen tasolle.