Alueet ahdingossa : Aluetaloudellinen resilienssi Suomessa

Abstract

Alueiden resilienssi eli muutosjoustavuus on herättänyt kasvavaa kiinnostusta monenlaisten kriisien aiheuttaessa häiriöitä perinteiseen kasvun logiikkaan. Kriiseillä on havaittu olevan myös pidempiaikaisia vaikutuksia alueiden kehityspolkuihin. Resilienssin alueellisesta vaihtelusta Suomessa, sen taustalla vaikuttavista tekijöistä sekä erityisesti toimijuuden vaikutuksesta resilienssiin on tiedetty kuitenkin melko vähän.

Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että aluetalouden akuutti reaktio eli kriisin vastustuskyky perustuu eniten rakenteelliseen resilienssiin. Rakenteista eniten vaikutusta oli toimialarakenteella sekä sen monipuolisuudella, joka paransi resilienssiä. Toimialarakenteen vaikutus oli kuitenkin kriisikohtaista. Lyhyen aikavälin toipuminen edellyttää lisäksi ylläpitävää, olemassa olevien kehityspolkujen jatkuvuuden turvaamiseen tähtäävää toimijuutta. Kriisin jälkien korjaaminen on pitkäkestoista ja vaatii uusien kehityspolkujen etsimistä eli uudistavaa resilienssiä. Tällöin on tärkeää, että alueelta löytyy muutostoimijuutta eli innovatiivista yrittäjyyttä, institutionaalista yrittäjyyttä ja paikkajohtajuutta.

Vuonna 2008 käynnistyneessä globaalissa talouskriisissä työpaikkamäärät olivat Suomessa resilienteimpiä keskikokoisissa maakuntakeskuksissa, joissa kasautumisedut ja palvelusektorin, erityisesti sote- ja hallintoalan kasvu synnyttivät työtä. Tämä ei kuitenkaan näkynyt niiden asukaskohtaisen BKT:n hyvänä kehityksenä. Työpaikkamäärillä mitattu resilienssi oli hyvää myös suurimmissa kasvukeskuksissa ja muutamilla pienemmillä paikkakunnilla. Heikointa resilienssi oli keskikokoisilla erikoistuneilla teollisuuspaikkakunnilla, joita oli kohdannut avaintoimialan kriisi.

Tutkimus osoitti, että alueen resilienssiä heikensi ajautuminen alueelliseen lukkiutumaan, jossa keskityttiin vain olemassa olevan kasvupolun edistämiseen. Sama riski koski sekä erikoistuneita kasvuseutuja, että pienempiä seutuja. Kasvuseuduilla kasautumisedusta syntyvä uudistumisen kapasiteetti oli kuitenkin huomattavasti parempi. Pienempien seutujen iskunkestävyys oli usein heikko ja kriisi jätti pitkät negatiiviset vaikutukset alueen kehityspolkuun, joka siirtyi pysyvästi alemmalle tasolle. Alueiden resilienssi rakentui tässä suhteessa erilaisille perustoille.

Kilpailukyvyn maksimoimisen rinnalle tarvitaan myös resilienssinäkökulmaa. Resilienssi ei voi korvata tai syrjäyttää alueiden kilpailukyvyn kehittämistä, mutta se on otettava aiempaa vakavammin huomioon. Resilienssi ja kilpailukyky eivät ole toistensa vastakohtia, mutta eivät täysin yhteneväisiäkään ilmiöitä.

The resilience of the regions, the flexibility for change, has attracted growing interest as a number of crises have disrupted the traditional logic of growth. Crises have also been found to have longer-term effects on regional development paths. However, in Finland there has been a need for more information on regional variation of resilience and the factors underlying it and in particular on the role of agency on resilience. Based on this study, it can be said that the acute response of the regional economy, the resistance to the crisis, is most based on structural resilience. Of structures overall, the greatest impact is produced through the industry structure and its versatility which improved resilience However, the impact of the industry structure was crisis-specific. The short-term recovery also required maintenance agency aimed at securing the continuation of existing trajectories. Repairing the impacts of the crisis is a long-lasting process calling for new development paths, which presents resilience as renewal. In this case, it is important to have change agency in the region, i.e., innovative entrepreneurship, institutional entrepreneurship and place-based leadership.

In the global economic crisis that started in 2008, the number of jobs was most resilient in the medium-sized regional centres in Finland. The agglomeration benefits and growth of the service sector, especially health and social services and administrative sectors, gave rise to work. However, this was not reflected in the good development of their GDP per capita. The resilience measured by number of jobs was also good in the largest growth centres and in some smaller locations. Resilience was weakest in medium-sized specialised industrial regions, which had been hit by a crisis in their dominant industry.

The study showed that regional resilience was weakened by a regional lock-in, where focus was only on promoting the existing growth path. The same risk applied to both specialised growth regions and smaller regions. However, in growth regions the capacity for renewal resulting from the agglomeration advantages was significantly better. The impact resistance of smaller regions was often weak and the crisis left a long negative impact on the region's development trajectory, which shifted permanently to a lower level. In this respect, the resilience of the regions was built on different basis.

Along with the maximising the competitiveness, we also need a resilience perspective. Resilience cannot replace or displace the development of regional competitiveness, but it needs to be taken into account more seriously. Resilience and competitiveness are not opposites, but they are not entirely concordant phenomena either.