Milloin yleishyödyllisen yhteisön toiminta on elinkeinotoimintaa? : Yleishyödyllisen yhteisön elinkeinotoiminnan ja muun toiminnan tulolähteen rajanveto vero-oikeudessa
Himanka, Ella-Maria (2022)
2022
Kauppatieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Business Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2022-02-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202201201489
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202201201489
Tiivistelmä
Pro gradu -tutkielman aiheena on TVL 22 §:n mukaisten yleishyödyllisten yhteisöjen toiminnan veronalaisuuden arviointi TVL 23 §:n mukaan. Tutkielmassa selvitetään, milloin yleishyödyllisten yhteisöjen toiminta on elinkeinotoimintaa ja milloin muuta toimintaa. Yleishyödylliset yhteisöt ovat verovelvollisia ainoastaan elinkeinotuloistaan ja kiinteistötuloistaan, kun kiinteistö on ollut muussa kuin yleisessä tai yleishyödyllisessä käytössä. Tutkimuksesta on kuitenkin rajattu kiinteistötulojen tarkastelu pois. Muun toiminnan tulolähteen tulot ovat yleishyödyllisille yhteisöille verovapaita, jos näitä ei pidetä kiinteistön tuottamana tulona. Yleishyödyllinen toiminta kuuluu muun toiminnan tulolähteeseen ja on täten verovapaata yleishyödyllisille yhteisöille.
Tutkielma käsittelee myös TVL 23 §:n 3 momentin luetteloa, jossa on säädetty elinkeinotoiminnan ulkopuolelle tietyt yleishyödyllisten yhteisöjen toiminnot ja varainhankinnan tavat. Yleishyödyllisiä yhteisöjä koskeva elinkeinotoiminnan käsite on tämän luettelon ansiosta suppeampi, mutta luettelo ei silti takaa varmaa verovapautta mainittujen toimintojen osalta.
Yleishyödyllisiä yhteisöjä koskeva lainsäädäntö on pysynyt lähes muuttumattomana vuodesta 1975. Täten vanhatkin oikeustapaukset ovat pääsääntöisesti yhä relevantteja toiminnan veronalaisuutta arvioitaessa. Koska lainsäädäntö on varsin yleispiirteistä, ei sen pohjalta voida todellisuudessa useinkaan arvioida yleishyödyllisten yhteisöjen verotusasemaa, vaan vastauksia on haettava oikeustapauksista ja Verohallinnon ohjeista. Siksi tässä tutkimuksessa on käsitelty yli 50 oikeustapausta.
Tutkimus on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus ja tutkimuksessa pyritään systematisoimaan ja antamaan tulkintakannanottoja yleishyödyllisten yhteisöjen verovelvollisuudesta ja sen arvioimisesta. Lisäksi tutkimuksessa otetaan kantaa siihen, onko veronalaisuuden arviointi jotenkin muuttunut oikeustapauksissa ajan saatossa.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että toiminnan veronalaisuuden arviointiin vaikuttivat erityisesti se, oliko toimintaa harjoitettu palkatulla henkilökunnalla, oliko toiminta suuntautunut merkittävästi ulospäin eli muille kuin jäsenille, tulojen suuruus sekä kilpailuneutraliteetti. Toiminta katsottiin lähes kaikissa tilanteissa elinkeinotoiminnaksi, jos sitä oli harjoitettu palkatulla henkilökunnalla. Toiminnan suuntautuminen muihin kuin omiin jäseniin nousi esiin useissa tilanteissa. Erityisesti jäsenlehtien ja muiden julkaisujen kohdalla merkitystä oli lehden levikillä ja tulojen suuruudella. Kilpailuneutraliteetin arvioinnin voidaan katsoa kiristyneen oikeustapauksissa. Tämä näkyy erityisesti sosiaalialan palveluita koskevissa ratkaisuissa. Nykyään esimerkiksi palvelutalotoiminta katsotaan hyvin herkästi elinkeinotoiminnaksi, koska nämä palvelut kilpailevat muiden palveluntarjoajien kanssa. Merkitystä ei ole ollut palveluiden hinnoittelulla, eikä sillä, että yhteisön tarkoitusta on pidetty yleishyödyllisenä.
Tutkielma käsittelee myös TVL 23 §:n 3 momentin luetteloa, jossa on säädetty elinkeinotoiminnan ulkopuolelle tietyt yleishyödyllisten yhteisöjen toiminnot ja varainhankinnan tavat. Yleishyödyllisiä yhteisöjä koskeva elinkeinotoiminnan käsite on tämän luettelon ansiosta suppeampi, mutta luettelo ei silti takaa varmaa verovapautta mainittujen toimintojen osalta.
Yleishyödyllisiä yhteisöjä koskeva lainsäädäntö on pysynyt lähes muuttumattomana vuodesta 1975. Täten vanhatkin oikeustapaukset ovat pääsääntöisesti yhä relevantteja toiminnan veronalaisuutta arvioitaessa. Koska lainsäädäntö on varsin yleispiirteistä, ei sen pohjalta voida todellisuudessa useinkaan arvioida yleishyödyllisten yhteisöjen verotusasemaa, vaan vastauksia on haettava oikeustapauksista ja Verohallinnon ohjeista. Siksi tässä tutkimuksessa on käsitelty yli 50 oikeustapausta.
Tutkimus on oikeusdogmaattinen eli lainopillinen. Tutkimuskohteena on voimassa oleva oikeus ja tutkimuksessa pyritään systematisoimaan ja antamaan tulkintakannanottoja yleishyödyllisten yhteisöjen verovelvollisuudesta ja sen arvioimisesta. Lisäksi tutkimuksessa otetaan kantaa siihen, onko veronalaisuuden arviointi jotenkin muuttunut oikeustapauksissa ajan saatossa.
Tutkimuksessa kävi ilmi, että toiminnan veronalaisuuden arviointiin vaikuttivat erityisesti se, oliko toimintaa harjoitettu palkatulla henkilökunnalla, oliko toiminta suuntautunut merkittävästi ulospäin eli muille kuin jäsenille, tulojen suuruus sekä kilpailuneutraliteetti. Toiminta katsottiin lähes kaikissa tilanteissa elinkeinotoiminnaksi, jos sitä oli harjoitettu palkatulla henkilökunnalla. Toiminnan suuntautuminen muihin kuin omiin jäseniin nousi esiin useissa tilanteissa. Erityisesti jäsenlehtien ja muiden julkaisujen kohdalla merkitystä oli lehden levikillä ja tulojen suuruudella. Kilpailuneutraliteetin arvioinnin voidaan katsoa kiristyneen oikeustapauksissa. Tämä näkyy erityisesti sosiaalialan palveluita koskevissa ratkaisuissa. Nykyään esimerkiksi palvelutalotoiminta katsotaan hyvin herkästi elinkeinotoiminnaksi, koska nämä palvelut kilpailevat muiden palveluntarjoajien kanssa. Merkitystä ei ole ollut palveluiden hinnoittelulla, eikä sillä, että yhteisön tarkoitusta on pidetty yleishyödyllisenä.