Paluu konsultista johtajaksi: selvitys arkkitehdin roolin laajentamisen mahdollisuuksista

Abstract

Diplomityössä syvennytään suomalaisen suunnittelevan arkkitehdin asemaan rakennushankkeessa. Keskeisinä tutkimuskysymyksinä ovat, miten arkkitehdit ovat päätyneet nykyiseen asemaansa ja miten suomalaisten arkkitehtien vaikutusvaltaa voitaisiin kehittää. Valta hankkeessa määritellään suunnittelevan arkkitehdin mahdollisuudeksi päättää hankkeen tila- ja materiaalivalinnoista.

Arkkitehdit ovat aina olleet kiinnostuneita rakentamisen ja ympäristön laadusta. Heiltä kuitenkin puuttuu valta ohjata hankkeita haluamaansa suuntaan. Tilanne oli toinen 1900-luvun alussa, jolloin arkkitehdit johtivat projekteja suunnittelun ohella. Itse rakennuksen suunnittelun lisäksi keskeisiä tehtäviä olivat aikataulu- ja kustannushallinta, sekä urakoiden kilpailutus ja valvonta. Työn alkupuolella selvitetään, miten arkkitehdit kasvoivat 1800-luvun aikana muutaman henkilön ryhmästä rakennushankkeiden merkittäväksi vallankäyttäjiksi ja rakentamisen suunnannäyttäjiksi. Lisäksi perehdytään syihin, jotka johtivat arkkitehtien roolien heikkenemiseen tähän päivään tullessa.

Työssä huomataan, kuinka arkkitehdit olivat taitavia hankkimaan monopoleja omalle ammattikunnalle. Arkkitehdit korostivat taiteellisuuden merkitystä rakentamisessa. Toisaalta huomataan taiteellisuuden liiallisen korostamisen olevan lopulta yksi vallan menetyksen syistä. Arkkitehdit eivät ymmärtäneet rakennushankkeen johtamisen tehtävien merkitystä ja keskittyminen pelkkään suunnitteluun johti vallan hiipumiseen. Työssä pohditaan arkkitehtien omien tekojen lisäksi yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten, kuten kaupungistumisen ja asuntopolitiikan merkitystä arkkitehdin asemalle.

Työn toisessa osassa selvitetään ulkomaalaisten esimerkkien avulla osaamista, jota arkkitehdiltä vaaditaan, jotta hankkeen johtaminen onnistuu. Esimerkkeinä saksankielinen Eurooppa, jossa arkkitehdin asema on yhä pitkälti samanlainen kuin Suomessa 1900-luvun alussa. Toisena esimerkkinä on Yhdysvallat, jossa osa arkkitehdeistä on luopunut perinteisestä luottamusmiehen asemasta ja ryhtynyt itse samanaikaisiksi kiinteistökehittäjiksi ja suunnittelijoiksi. Kustannusosaaminen sekä rakentamisen, että kiinteistön elinkaaren osalta nousee keskeiseksi osaamisalueeksi.

Kolmannessa osassa selvitetään työelämässä pitkään toimineiden käsityksiä arkkitehdin tämänhetkisen vallan perusteista ja arkkitehtien vahvuuksista ja heikkouksista rakennusalalla. Haastatteluissa korostuu rakennuskulttuuri, joka kattaa koko alan. Käytäntöjen ja sopimusmallien muuttuminen on hidasta, jonka vuoksi harva näkee mahdollisuuksia arkkitehdin aseman kasvattamisessa. Haastattelut tarjoavat kuitenkin hyviä näkökulmia arkkitehdin vallan maksimoimiseen tämänhetkisessä toimintaympäristössä. Keskeisinä valtaa kasvattavina ominaisuuksina esiintyvät yhteistyö- ja johtamistaidot, sekä ymmärrys rakennusalasta kokonaisuutena.

Työssä pohditaan kysynnän ja tilaajan merkitystä rakennusalalla. Kysyntä peilautuu lopulta arkkitehtien tilaajakunnaksi. Tilaaja on lopulta vastuussa hankkeen tavoitteiden asettamisesta.