Symptoms and Survival in Patients with Chronic Respiratory Insufficiency
Rantala, Heidi (2022)
Rantala, Heidi
Tampere University
2022
Lääketieteen ja biotieteiden tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine and Life Sciences
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2022-01-14
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2215-1
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2215-1
Tiivistelmä
Useat vaihtelevasti etenevät ja ennusteeltaan erilaiset sairaudet voivat johtaa pitkäaikaiseen hengityksen vajaatoimintaan. Krooninen hengityksen vajaatoiminta voi johtua keuhkokudoksen kaasujen diffuusiohäiriöstä tai keuhkojen vähentyneestä tuuletuksesta, joita voidaan hoitaa pitkäaikaisella happihoidolla tai kaksoispaineventilaatiohoidolla (2PV-hoito). Monilla potilailla pitkälle edennyt keuhkosairaus vaikuttaa jokapäiväiseen elämään vaikeiden oireiden ja alentuneen toiminnallisen suorituskyvyn myötä. On tärkeää tunnistaa pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien kokonaisoirekuorma ja huonoon ennusteeseen vaikuttavat tekijät, jotta voidaan kohdistaa kokonaisvaltainen hoito ja tehdä hyvin suunniteltuja elämän loppuvaiheen hoitosuunnitelmia.
Tämän väitöskirjan tavoitteena oli kuvata pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden oirekuorma sekä masennukseen ja liikkuessa tulevaan rasitushengenahdistukseen yhteydessä olevat oireet. Lisäksi tutkittiin pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien ja 2PV- tai happihoitoa käyttävien potilaiden ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä ja elämän loppuvaihetta.
Tähän takautuvaan tutkimukseen kerättiin tiedot sairaskertomuksista ja kuolintodistuksista. Ensimmäisessä osatutkimuksessa selvitettiin oireiden esiintyvyyttä ja vaikeutta niillä potilailla, jotka olivat käyneet Tampereen Yliopistollisen sairaalan Hengitysvajausyksikössä ajanjaksolla 1.10.2016-31.10.2017 ja olivat täyttäneet Edmonton Symptom Assessment System (ESAS) kyselyn (n = 226) sekä muunnellun Medical Research Council (mMRC) hengenahdistuskyselyn (n = 101). Toinen osatutkimus koski ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä, mihin otettiin mukaan ne potilaat, joille oli aloitettu aikavälillä 1.1.2012-31.12.2015 uusi laite pitkäaikaiseen hengityksen vajaatoimintaan (happihoito n = 195 tai 2PV-hoito n = 205). Potilaiden kuolleisuutta seurattiin 31.12.2017 asti tai mahdolliseen kuolemaan.
Yleisimmät sairaudet, jotka johtivat pitkäaikaiseen happihoitoon, olivat keuhkoahtaumatauti ja interstitiaaliset keuhkosairaudet ja yleisimmät sairaudet, jotka johtivat pitkäaikaiseen 2PV-hoitoon, olivat keuhkoahtaumatauti ja obesiteetti-hypoventilaatio oireyhtymä. Pitkäaikaista hengitysvajausta sairastavat potilaat kärsivät monenlaisista oireista, joista yleisimmät olivat hengenahdistus, kuiva suu, väsymys ja kipu liikkuessa. Masennusoireet ja vaikea hengenahdistus liikkuessa (mMRC 4) olivat yhteydessä vaikeampiin muihin oireisiin kaikissa ESAS kyselyn arvioimissa oireissa verrattuna niihin potilaisiin, joilla ei ollut masennusoireita tai joilla oli lievempi hengenahdistus. Masennuspisteet ESAS kyselyssä olivat yhteydessä Depression Scale (DEPS) kyselyn masennusrajat täyttäviin arvoihin.
Yhteensä 68.2% happihoitopotilaista ja 43.9% 2PV-hoitoa saavista potilaista kuoli seuranta-aikana. Yleisesti ennuste vaihteli suuresti eri pitkäaikaista hengitysvajausta aiheuttavien sairauksien välillä, ollen lyhyin happihoitoa tarvitsevilla interstitiaalista keuhkosairautta sairastavilla potilailla (0.9 vuotta). Päivittäisissä toiminnoissa apua tarvitsevien potilaiden ennuste oli lyhyempi kuin niiden, jotka olivat itsenäisiä näissä toiminnoissa. Suurimmalla osalla kuolleista pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavista potilaista oli ei elvytetä -päätös, käsittäen myös rajaamisen tehohoidon ja kajoavan hengityslaitehoidon ulkopuolelle, mutta selvästi harvemmalla oli oireenmukainen hoitopäätös ja valtaosa heistä kuoli sairaalassa.
Pitkäaikaista hengitysvajausta sairastavat potilaat kärsivät monista vaikeista ja vaihtelevista oireista. Potilaiden oireita pitäisi järjestelmällisesti seuloa vastaanottokäyntien yhteydessä. Oireenmukaisen hoitopäätöksen ja elämän loppuvaiheen suunnitelmien tekeminen on usein vaikeaa sairauksien vaihtelevan kuvan ja etenemisen vuoksi. Vaikka monella pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavalla potilaalla on pitkälle edennyt sairaus ja huono ennuste, elämän loppuvaiheen suunnitelmia oli tehty harvalle, sillä suurin osa potilaista kuoli sairaalassa. Elämän loppuvaiheen hoidosta keskustelu huomioiden potilaan omat toiveet, pitäisi olla aina osana pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoitoa siinä kohtaa, kun heille aloitetaan pitkäaikainen happihoito tai kaksoispaineventilaatiohoito, mikäli keuhkonsiirto ei ole heille mahdollinen. Erityisesti keuhkofibroosipotilaiden kohdalla keskustelut täytyy käydä heti laitehoidon aloituksessa, toisin kuin keuhkoahtaumataudissa taudinkulku on vaihtelevampaa.
Tämän väitöskirjan tavoitteena oli kuvata pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden oirekuorma sekä masennukseen ja liikkuessa tulevaan rasitushengenahdistukseen yhteydessä olevat oireet. Lisäksi tutkittiin pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien ja 2PV- tai happihoitoa käyttävien potilaiden ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä ja elämän loppuvaihetta.
Tähän takautuvaan tutkimukseen kerättiin tiedot sairaskertomuksista ja kuolintodistuksista. Ensimmäisessä osatutkimuksessa selvitettiin oireiden esiintyvyyttä ja vaikeutta niillä potilailla, jotka olivat käyneet Tampereen Yliopistollisen sairaalan Hengitysvajausyksikössä ajanjaksolla 1.10.2016-31.10.2017 ja olivat täyttäneet Edmonton Symptom Assessment System (ESAS) kyselyn (n = 226) sekä muunnellun Medical Research Council (mMRC) hengenahdistuskyselyn (n = 101). Toinen osatutkimus koski ennusteeseen vaikuttavia tekijöitä, mihin otettiin mukaan ne potilaat, joille oli aloitettu aikavälillä 1.1.2012-31.12.2015 uusi laite pitkäaikaiseen hengityksen vajaatoimintaan (happihoito n = 195 tai 2PV-hoito n = 205). Potilaiden kuolleisuutta seurattiin 31.12.2017 asti tai mahdolliseen kuolemaan.
Yleisimmät sairaudet, jotka johtivat pitkäaikaiseen happihoitoon, olivat keuhkoahtaumatauti ja interstitiaaliset keuhkosairaudet ja yleisimmät sairaudet, jotka johtivat pitkäaikaiseen 2PV-hoitoon, olivat keuhkoahtaumatauti ja obesiteetti-hypoventilaatio oireyhtymä. Pitkäaikaista hengitysvajausta sairastavat potilaat kärsivät monenlaisista oireista, joista yleisimmät olivat hengenahdistus, kuiva suu, väsymys ja kipu liikkuessa. Masennusoireet ja vaikea hengenahdistus liikkuessa (mMRC 4) olivat yhteydessä vaikeampiin muihin oireisiin kaikissa ESAS kyselyn arvioimissa oireissa verrattuna niihin potilaisiin, joilla ei ollut masennusoireita tai joilla oli lievempi hengenahdistus. Masennuspisteet ESAS kyselyssä olivat yhteydessä Depression Scale (DEPS) kyselyn masennusrajat täyttäviin arvoihin.
Yhteensä 68.2% happihoitopotilaista ja 43.9% 2PV-hoitoa saavista potilaista kuoli seuranta-aikana. Yleisesti ennuste vaihteli suuresti eri pitkäaikaista hengitysvajausta aiheuttavien sairauksien välillä, ollen lyhyin happihoitoa tarvitsevilla interstitiaalista keuhkosairautta sairastavilla potilailla (0.9 vuotta). Päivittäisissä toiminnoissa apua tarvitsevien potilaiden ennuste oli lyhyempi kuin niiden, jotka olivat itsenäisiä näissä toiminnoissa. Suurimmalla osalla kuolleista pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavista potilaista oli ei elvytetä -päätös, käsittäen myös rajaamisen tehohoidon ja kajoavan hengityslaitehoidon ulkopuolelle, mutta selvästi harvemmalla oli oireenmukainen hoitopäätös ja valtaosa heistä kuoli sairaalassa.
Pitkäaikaista hengitysvajausta sairastavat potilaat kärsivät monista vaikeista ja vaihtelevista oireista. Potilaiden oireita pitäisi järjestelmällisesti seuloa vastaanottokäyntien yhteydessä. Oireenmukaisen hoitopäätöksen ja elämän loppuvaiheen suunnitelmien tekeminen on usein vaikeaa sairauksien vaihtelevan kuvan ja etenemisen vuoksi. Vaikka monella pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavalla potilaalla on pitkälle edennyt sairaus ja huono ennuste, elämän loppuvaiheen suunnitelmia oli tehty harvalle, sillä suurin osa potilaista kuoli sairaalassa. Elämän loppuvaiheen hoidosta keskustelu huomioiden potilaan omat toiveet, pitäisi olla aina osana pitkäaikaista hengityksen vajaatoimintaa sairastavien potilaiden hoitoa siinä kohtaa, kun heille aloitetaan pitkäaikainen happihoito tai kaksoispaineventilaatiohoito, mikäli keuhkonsiirto ei ole heille mahdollinen. Erityisesti keuhkofibroosipotilaiden kohdalla keskustelut täytyy käydä heti laitehoidon aloituksessa, toisin kuin keuhkoahtaumataudissa taudinkulku on vaihtelevampaa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4943]