Toimeentuloturva ja epätyypillisen työn yhteensovittaminen perusoikeuksien kannalta

Abstract

Perustuslain 19 §:ssä on turvattu jokaiselle Suomen kansalaiselle toimeentulon turva. Ensisijaisesti toimeentulo on katsottu hankittavan ansiotyöllä. Vasta tämän jälkeen harkittavaksi tulevat lain tasolla säädetyt toimeentuloturvaetuudet ensisijaisesti PL 19.2 §:ssä säädetyn perustoimeentulon turvan nojalla ja viimesijaisesti PL 19.1 §:ssä turvatun välttämättömän toimeentulon ja huolenpidon turvan nojalla. Perinteiset käsitykset toimeentuloturvan tehtävistä ja merkityksistä voidaan jossain määrin tänä päivänä kuitenkin kyseenalaistaa, kun työmarkkinoilla epäsäännöllisen työn yleistyminen on lisännyt tarvetta soveltaa toimeentuloturvaetuuslainsäädäntöä ansiotyötuloista huolimatta, kun epäsäännöllinen työ ei yksinään takaa riittävää toimeentuloa. Toimeentuloturvasääntelyn onkin tunnistettu kärsivän lukuisista ongelmista, joita tulevaisuudessa on tarkoitus sosiaaliturvauudistuksen myötä ratkoa. Tutkielmassa tutkitaan pääasiallisesti lainopin keinoin, miten ansiotulojen ja toimeentuloturvan yhteensovittamisen ongelmat näyttäytyvät perusoikeudellisesta näkökulmasta. Tutkimustehtävän kokonaisuuden ymmärtämiseksi on kirjallisuuskatsauksen omaisesti tarkasteltu yhteiskuntatieteellistä tutkimuskirjallisuutta, jonka pohjalta on jäsennelty toimeentuloturvasääntelyä ja -järjestelmää keskeisimmin luonnehtivat ominaisuudet ja ongelmat. Analysoidut havainnot ovat lopulta läheisesti kytköksissä järjestelmän oikeudellisiin ongelmiin. Sääntelyjärjestelmän ongelmat saattavat tehdä hankalaksi toimeentuloturvan ja epäsäännöllisen työn yhteensovittamisen, jolloin epäsäännöllinen työ saattaa osoittautua taloudellisesti kannattamattomaksi. Nykyinen toimeentuloturvasääntely on monimutkaista, hajaantunutta ja käsitteistöltään epäyhtenäistä. Ongelman juurisyiksi voi katsoa vuosikymmenten aikana kumuloituneet sääntelytekniset seikat. Ansiotuloista ja yhdestä tai useammasta etuudesta koostuva toimeentulo voi jäädä yhä riittävän toimeentulon turvan tason alapuolelle. Toisinaan toimeentulon turvan vaarantaa etuuksien käsittelyyn liittyvä byrokratia, kuten selvitysten toimittaminen tuloista ja etuusprosessin käsittelyaika. Vastikkeellisuuteen perustuva toimeentuloturvajärjestelmä ei sekään ole täysin ongelmaton, sillä aktiivisuusvelvoitteen kriteerit eivät aina ole toimivia tai tehokkaita nykypäivän työmarkkinaolosuhteisiin nähden eikä pitkäaikaisen työllistyvyyden ja yhteiskunnan hyvinvoinnin tukemisen kannalta. Samalla on kyse myös sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta, joka erityisesti tekee asetelmasta perusoikeudellisesti tarkasteltavan arvoista. Perusoikeutena turvatun toimeentulon turvan toteutuminen riippuu ensinnäkin toimeentulon turvan riittävästä tasosta ja saatavuudesta. Osin toteutumiseen vaikuttaa yksittäisten etuuksien taso. Epäsäännöllinen työ voi altistaa väliinputoamisille toimeentuloturvan sääntelyjärjestelmässä. Toimeentulon koostuessa ansiotuloista ja ehkä useammista toimeentuloturvaetuuksista, sääntelytekniset seikat saattavat aiheuttaa sen, että etuuksien ja ansiotulojen keskinäisvaikutus toisiinsa leikkaa osin toisia etuuksia tavalla, joka jättää kokonaisuutena käteen jäävän toimeentulon riittämättömäksi. PL 19 §:ssä turvatun toimeentulon turvan toteutumiselle on tärkeää muun muassa hallintolain 6 §:ssä säädettyjen hyvän hallinnon takeiden ja PL 21 §:n oikeusturvan sekä PL 6 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuussäännöksen velvoitteiden toteutuminen. Riittävään toimeentulon turvaan tulisi olla lähtökohdista riippumatta yhdenvertaiset edellytykset ja toisaalta riittävä toimeentulo turvaa yhdenvertaiset edellytykset sosiaaliseen ja inhimilliseen elämään sekä hyvinvointiin. Varsinkin viranomaisasiointiin ja etuuskäsittelyyn liittyvät viiveet ja monimutkaisuus sekä sääntelyn vaikeatulkintaisuus ovat ongelmallisia lähtökohtia edellä mainittujen perusoikeuksien toteutumisen näkökulmasta. Toimeentulon turvan saatavuus on kyseenalainen, jos sääntelyn perusteella on vaikea saada selkoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai jos etuusprosessi on erityisen monimutkainen. Tämän lisäksi varsinkin epäsäännöllisen työn näkökulmasta huomionarvoinen perusoikeussäännös on PL 18 §, jossa säädetään oikeudesta oikeudesta työhön sekä elinkeinonvapauteen. Kokoaikatyön päämäärää korostavat aktiivisuusvelvoitteen kriteerit eivät ole täysin tasapainossa PL 18 §:ssä säädettyyn nähden. Ongelmalliseksi saattaa osoittautua PL 19 §:ssä säädettyyn toimeentulon turvaan muodostuva oikeus, jos työntekijälähtöisesti ehdotetaan epäsäännölliseksi työksikin katsottavaa lyhyempää työaikaa tai tehdään muutoin valinta tehdä työtä, joka ei ansioiltaan elätä. PL 18 §:ssä säädetään kuitenkin yksilönvapaudesta valita työnsä ja elinkeinonsa, mutta lopulta tulkinnanvaraiseksi osoittautuu, miten pitkälle omaehtoisesti aiheutuvaa ansiotulojen riittämättömyyttä voidaan korvata PL 19 §:ssä turvatun nojalla