Tilintarkastaja talousrikosten havaitsijana

Abstract

Talousrikollisuus on harmillinen, mutta hyvin yleinen ilmiö. Se voi esiintyä useassa erilaisessa muodossa ja se on usein hyvin monimutkaisesti rakentunutta ja järjestäytynyttä rikollisuutta. Sen ennaltaehkäisy, havaitseminen ja tutkinta on haasteellista ja vaatii hyvin paljon osaamista. Julkisen sektorin resurssit ehkäistä ja havaita talousrikollisuutta ovat hyvin rajalliset. Samaan aikaan lakisääteinen tilintarkastus on tekemisissä asiakkaittensa hallinnollisen ja taloudellisen informaation kanssa päivittäin, mutta tilintarkastajilla ei ole kuin tietyissä tilanteissa suora ilmoitusvelvollisuus viranomaisille. Tästä syystä on herännyt keskustelua siitä, tulisiko tilintarkastajien ilmoitusvelvollisuutta laajentaa vai olisiko se vain tilannetta hankaloittava toimi. Laajennettu ilmoitusvelvollisuus on käytössä Ruotsissa, ja jonkin verran on tutkittu sitä, onko tällä ilmoituskanavalla ollut positiivia vaikutuksia talousrikosten selvittämisen kannalta, ja mitä se taas on tehnyt tilintarkastukselle. Tilintarkastajien suurin huoli laajennetussa ilmoitusvelvollisuudessa on asiakassuhteen ylläpitäminen. Luottamus tilintarkastajan ja tarkastettavan välillä on ensiarvoisen tärkeää ja välttämätöntä tilintarkastuksen toteutumiseksi. Tilintarkastajat luottavat siihen, että tilintarkastus jo itsessään instituutiona ennalta ehkäisee houkutuksen tehdä talousrikoksia, ja vastustavat laajennetun ilmoitusvelvollisuuden käyttöönottoa Suomessa. Tämän tutkielman tarkoitus on kuvata, millainen tilintarkastajan rooli on talousrikosten havaitsijana ja mitkä ovat keskeisimmät haasteet havaita talousrikoksia. Tutkielma on toteutettu kirjallisuuskatsauksena, jossa on tutkittu kansainvälisiä vertaisarvoituja artikkeleita. Nämä artikkelit käsittelevät tilintarkastusta ja sen roolia talousrikosten ja petosten havaitsemisessa. Artikkelit ovat käyneet läpi monivaiheisen valintaprosessin, ja ne ovat valikoituneet todella suuresta joukosta artikkeleita. Lopullinen valinta katsaukseen mukaan tulevista artikkeleista tehtiin niiden otsikon ja tiivistelmien perusteella. Näihin valikoituihin artikkeleihin peilattiin asetettua tutkimuskysymystä. Keskeisimpänä havaintona voidaan pitää sitä, ettei tutkimuskysymykseen voida vastata yksiselitteisesti. Osa tutkimuksista sijoittui maihin, joissa oli laajennettu tilintarkastajan ilmoitusvelvollisuutta. Näissä maissa suuri osa tilintarkastajista kertoi, että heillä oli ennakkoasenteita järjestelyä kohtaan ja että järjestely toi haasteita tilintarkastuksesta suoriutumiseen, sillä asiakassuhde oli haastavampi luoda ja pitää yllä. Osa kuitenkin kertoi myös sen, että alun jälkeen asiat palautuivat lähelle entistä ja yhteistyö asiakkaiden kanssa palasi lähes ennalleen. Artikkeleista nousi esiin myös se, että vaikka tilintarkastajat pääsevät näkemään hyvin läheltä asiakkaan talousinformaatiota, on se valitettavasti silti hyvin huonolaatuista ja hankaloittaa jo pelkästään lakisääteistä tilintarkastusta ja tällöin heijastuu myös siihen, kuinka myös tilintarkastajien on hyvin vaikea havaita merkkejä rikoksista huonolaatuisesta materiaalista. Esiin nousi myös se seikka, että ne tahot, joilla on intressiä toteuttaa merkittävän suuria talousrikoksia tai petoksia, ovat yleensä myös ammattilaisia ja tietävät, kuinka jäljet pystytään peittämään. Osasta artikkeleita nousi esiin myös se, että jotkut tilintarkastajat saattavat lähteä mukaan rikolliseen toimintaan taikka eivät vain halua nähdä näitä merkkejä, oman elantonsa puolesta peläten. Tätä esiintyi varsin artikkeleissa, jotka sijoittuivat maihin, joissa korruptioprosentit ovat muutenkin korkealla tasolla. Kirjallisuuskatsauksen ollessa niin kutsuttu pöytäkirjatutkimus, nousi esiin useita jatkotutkimusaiheita. Olisi erittäin mielenkiintoista selvittää, minkälaisia ovat tilintarkastuksen asiantuntijoiden mielipiteet laajennetusta ilmoitusvelvollisuudesta. Toinen esiinnousut jatkotutkimusaihe voisi liittyä tutkielmassa sivuttuun, tilintarkastusyhteisöjen yhteydessä tarjottuun forensiikkapalveluun. Olisi mielenkiintoista käydä läpi julkistettuja raportteja ja lausuntoja ja seurata, kuinka suuri osa on päätynyt viranomaisille tutkintaan ja syyteharkintaan.