Ihanteellisen sotilaan lempeä sydän: Maskuliinisuus Uuno Kailaan novellissa "Bruuno on kuollut"

Abstract

Tutkielmassani tarkastelen, millaisia maskuliinisuuksia Uuno Kailaan Aunuksen sotaretkestä kertova novelli ”Bruuno on kuollut” kuvaa ja tuottaa. Tutkin novellin kertojan sekä hänen ystävänsä Bruunon mies- ja sotilaskuvan muotoutumista, ja vertaan niitä novellin aikalaiskontekstissa vallinneisiin mies- ja maskuliinisuusihanteisiin, joita representoidaan paitsi nationalistisessa sisällissotakirjallisuudessa, myös julkisessa, yhteiskunnallisessa keskustelussa. Lisäksi pohdin kertojan häpeän, syyllisyyden ja rakkauden tunteiden vaikutuksia henkilöhahmojen maskuliinisuuden ja mieskuvan muovautumisessa. Tavoitteeni on tutkia, millaiset mieheyden representaatiot nousevat novellissa keskiöön, ja millaisen arvotuksen eri maskuliinisuudet saavat tekstissä.

Representaatioanalyysini tärkein teoriakehys löytyy kriittisestä miestutkimuksesta. Tukeuduin pääosin sukupuolentutkija Arto Jokisen tutkimuksiin maskuliiniseksi mielletyn väkivaltakulttuurin kytkeytymisestä mieheyteen niin yhteiskunnassa kuin suomalaisessa sotakirjallisuudessakin. Miestutkimuksen välineillä tarkastelen henkilöhahmojen ilmentämää maskuliinisuutta kriittisesti, ja pyrin osoittamaan, että sotakontekstistaan huolimatta novellin keskiöön nousevat myös perinteisestä sotilaan ihanteesta poikkeavat ominaisuudet. Tutkimukseni toinen merkittävä lähde on Sara Ahmedin tunnetutkimus, jota hyödynnän kertojan tunteiden tarkastelussa. Ahmedin käsitys tunteista sosiaalisina käytänteinä ja tekoina tarjoavat mielekkään näkökulman tutkittaessa kertojan ilmentämää maskuliinisuutta ja mieskuvaa. Rakkauden tunteiden tarkastelussa tukeudun myös queer-tutkimuksen käsitteisiin.

Tutkielmani lopuksi kerään yhteen tekemäni johtopäätökset. Analyysini mukaan Uuno Kailaan novellin representoimat maskuliinisuudet eivät palaudu yksiselitteisesti nationalistiseen valkoiseen maskuliinisuusihanteeseen, jonka näen sisällissodan jälkeisessä Suomessa hegemonisessa asemassa olevana. Yhtäältä novellin mieskuva kyllä asettuu niin sanotulle vapaussotakirjallisuudelle tyypilliseen mieskuvan jatkumoon, mutta toisaalta teoksessa arvotetaan ensisijaisiksi piirteiksi Bruunon lempeys ja herkkyys, joiden koen edustavan ”pehmeämpää”, ideaalista poikkeavaa maskuliinisuutta. Ajan hegemonista maskuliinisuutta vastustavat niin ikään kertojan romanttiseksi rakkaudeksi tulkitsemani tunteet ystäväänsä kohtaan. Lisäksi kertojan tuntema syyllisyys ja katumus sotaretkelle osallistumisesta rikkovat perinteistä kansallisromanttista runebergiläistä käsitystä sotilaasta, mikä yleistyi myöhemmin vasta jatkosotakirjallisuudessa. Tapahtumista traumatisoitunut kertoja kyseenalaistaa sodan, ja tuottaa ajassaan uutta mies- ja sotilaskuvaa, jossa representoituvat samanaikaisesti stereotyyppisen maskuliinisen miehen ihailu sekä kritisointi. Teos tuottaa monitulkintaista ja ristiriitaista kuvaa miesihanteista, kansallismielisyydestä sekä sodasta. Kailaan novellin voikin nähdä peilaavan sitä sisällissodan jälkeistä kahtiajakautuneisuuden tilaa, jossa Suomi oli novellin kirjoitushetkellä.