Tunteiden muistirintamat: Karjalan evakkotyttöjen ja -poikien kielteiset ja korjaavat tunnekokemukset muistinvaraisessa kerronnassa
Kuortti, Silja (2021)
Kuortti, Silja
2021
Historian maisteriohjelma - Master's Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-11-26
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202111218550
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202111218550
Tiivistelmä
Tutkielmani käsittelee Karjalan evakkolasten tunteita ja kokemuksia toisen maailmansodan aikana. Tarkastelen, millaisia tunteita lapset kokivat isojen muutosten ja kriisitilanteiden yhteydessä. Lisäksi tutkin, miten lapset selvisivät haasteista ja mitkä asiat toivat heidän elämäänsä myönteisiä tunteita tai rauhoittivat heitä. Aineistoni koostuu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Karjala-lehden yhteistyössä toteuttaman keruukyselyn vastauksista. Keruu on toteutettu vuosina 1999–2000 ja sisältää muisteluvastauksia 79 evakkotytöltä ja 49 evakkopojalta. Kyselyyn vastanneet muistelevat vapaamuotoisesti kirjoittaen sodan tapahtumia, evakkoon lähtöä sekä sopeutumista uusille asuinsijoille.
Muistitietoaineiston kautta tuon esiin, mitä tunteita ja tapahtumia evakot nostavat esiin lapsuudestaan sodan taitekohdissa. Muistoihin ovat jääneet idyllinen koti-Karjala, lähestyvän sodan uhka, sodan syttymisen ja kodin menettämisen kauhu, työläs evakkomatka sekä uuden elämän rakentaminen ja sopeutuminen evakkona vieraille seuduille. Näihin elämänvaiheisiin sisältyi tutkimukseni mukaan ahdistusta, kauhua, pelkoa, surua ja epävarmuutta. Karjalan siirtoväki joutui omaksumaan evakon identiteetin ja käsittelemään samalla kodin menetystä sekä mahdollisia läheisten kuolemia. Evakkojen muistoissa on kuitenkin myönteisiäkin kokemuksia: onnen hetkiä ympäröivän luonnon kauneudesta, perheen kesken vietetystä ajasta ja lapsuuden leikeistä. Lasten tunnetarpeille ei ollut useinkaan sijaa sodanaikaisen Suomen kuria ja työntekoa korostavassa kasvatuskulttuurissa, mutta muisteluvastauksissa korostui selviäminen arkisten asioiden avulla. Myös usko oli aineistoni mukaan tärkeä lohduttaja.
Tutkielmani osoittaa, että muutoksista ja menetyksistä huolimatta lapset ovat sitkeitä. Vaikka sota on aiheuttanut mittaamattomasti kärsimystä, sodasta ei tule puhua vain kärsimyksen kautta. Tutkielmani onkin jatkoa sodan tunne- ja kokemushistorian moniäänisyyttä korostavalle tutkimukselle. Yksilöiden omakohtaiset tunteet ja muistot tapahtumista rikastuttavat tulkintoja sodanaikaisista tapahtumista. Tutkimukseni syventää myös ihmisen psyykkisen kärsimyksen ja toisaalta psyykkisen kestokyvyn ymmärtämistä osana sodan tunne- ja kokemushistorian tutkimusta. Keskeistä on myös hahmottaa muistojen käyttöarvo tutkimuksessa: vaikka muistelu ja muistaminen ovat subjektiivisia kokemuksia ja muistot saattavat muuntua ajan kuluessa, ne antavat omaa arvokasta tietoaan siitä, miten historian tapahtumia muistellaan, miten niistä puhutaan ja miten niitä tulkitaan.
Muistitietoaineiston kautta tuon esiin, mitä tunteita ja tapahtumia evakot nostavat esiin lapsuudestaan sodan taitekohdissa. Muistoihin ovat jääneet idyllinen koti-Karjala, lähestyvän sodan uhka, sodan syttymisen ja kodin menettämisen kauhu, työläs evakkomatka sekä uuden elämän rakentaminen ja sopeutuminen evakkona vieraille seuduille. Näihin elämänvaiheisiin sisältyi tutkimukseni mukaan ahdistusta, kauhua, pelkoa, surua ja epävarmuutta. Karjalan siirtoväki joutui omaksumaan evakon identiteetin ja käsittelemään samalla kodin menetystä sekä mahdollisia läheisten kuolemia. Evakkojen muistoissa on kuitenkin myönteisiäkin kokemuksia: onnen hetkiä ympäröivän luonnon kauneudesta, perheen kesken vietetystä ajasta ja lapsuuden leikeistä. Lasten tunnetarpeille ei ollut useinkaan sijaa sodanaikaisen Suomen kuria ja työntekoa korostavassa kasvatuskulttuurissa, mutta muisteluvastauksissa korostui selviäminen arkisten asioiden avulla. Myös usko oli aineistoni mukaan tärkeä lohduttaja.
Tutkielmani osoittaa, että muutoksista ja menetyksistä huolimatta lapset ovat sitkeitä. Vaikka sota on aiheuttanut mittaamattomasti kärsimystä, sodasta ei tule puhua vain kärsimyksen kautta. Tutkielmani onkin jatkoa sodan tunne- ja kokemushistorian moniäänisyyttä korostavalle tutkimukselle. Yksilöiden omakohtaiset tunteet ja muistot tapahtumista rikastuttavat tulkintoja sodanaikaisista tapahtumista. Tutkimukseni syventää myös ihmisen psyykkisen kärsimyksen ja toisaalta psyykkisen kestokyvyn ymmärtämistä osana sodan tunne- ja kokemushistorian tutkimusta. Keskeistä on myös hahmottaa muistojen käyttöarvo tutkimuksessa: vaikka muistelu ja muistaminen ovat subjektiivisia kokemuksia ja muistot saattavat muuntua ajan kuluessa, ne antavat omaa arvokasta tietoaan siitä, miten historian tapahtumia muistellaan, miten niistä puhutaan ja miten niitä tulkitaan.