Kameran edessä : Miltä valokuvattavana oleminen tuntuu?
Hopia, Tilda (2021)
2021
Visuaalisen journalismin maisteriohjelma - Master's Programme in Visual Journalism
Informaatioteknologian ja viestinnän tiedekunta - Faculty of Information Technology and Communication Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-12-01
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202111118361
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202111118361
Tiivistelmä
Pohdin pro gradu -tutkielmassani valokuvattavana olemista ja sitä, miltä meistä tuntuu olla katseen kohteena. Halusin tietää, miten ihmiset sanoittavat kameran edessä olemisen tunnetta. Olemme tottuneita elämään kameroiden keskellä, mutta mitä ajattelemme siitä? Miten sosiaalinen media on muuttanut tilannetta? Voiko kameran ahdistavuutta helpottaa? Tarvitseeko edes?
Lähestyn aihetta kameran ja valokuvan historian kautta. Pohdin myös kuvaustilanteen valta-asetelmaa ja sitä, miten 2010-luku on vaikuttanut näkyvyyteemme. Tutustun valokuvaterapiaan, erityisesti voimauttavan valokuvan menetelmään.
Syvennyn tutkimuskysymykseeni haastattelujen kautta. Valokuvasin ja haastattelin tätä työtä varten seitsemän henkilöä. Koin henkilöiden valokuvaamisen tärkeänä, sillä sen avulla pääsin kurkistamaan lähemmin siihen tunteeseen, mitä kukin haastateltavista koki itse kuvaustilanteessa. Litteroin haastattelut ja lajittelin kommentit neljän eri teeman alle: kuvan todenmukaisuuteen, kuvattavana olemisen onnistumiseen, itsetuntoon ja sen haasteisiin sekä sosiaalisen median aikakauteen. Analysoin haastattelut näiden teemojen kautta.
Moni haastateltavista toivoi omasta kuvasta välittyvän todenmukaisuuden. Vaikka haluamme, että toiset näkevät meidät positiivisessa valossa, emme halua kuvien valehtelevan. Haluamme niiden olevan aitoja. Valokuvalla nähtiin edelleen olevan arvo, sillä sen koettiin tekevän hetkistä merkityksellisiä ja arvokkaita.
Kuvattavana oleminen aiheutti monessa ärsytystä, samoin oletus siitä, että kaikki ovat automaattisesti mukana kuvissa. Kuviin liittyi myös pelkoa toisten arvostelun kohteena olemisesta. Näemme itsemme arjessa usein peilin kautta, joten valokuvasta voi olla vaikea tunnistaa itsensä. Valmiit kuvat usein tuntuvatkin epämiellyttävältä juuri siksi.
Lähestyn aihetta kameran ja valokuvan historian kautta. Pohdin myös kuvaustilanteen valta-asetelmaa ja sitä, miten 2010-luku on vaikuttanut näkyvyyteemme. Tutustun valokuvaterapiaan, erityisesti voimauttavan valokuvan menetelmään.
Syvennyn tutkimuskysymykseeni haastattelujen kautta. Valokuvasin ja haastattelin tätä työtä varten seitsemän henkilöä. Koin henkilöiden valokuvaamisen tärkeänä, sillä sen avulla pääsin kurkistamaan lähemmin siihen tunteeseen, mitä kukin haastateltavista koki itse kuvaustilanteessa. Litteroin haastattelut ja lajittelin kommentit neljän eri teeman alle: kuvan todenmukaisuuteen, kuvattavana olemisen onnistumiseen, itsetuntoon ja sen haasteisiin sekä sosiaalisen median aikakauteen. Analysoin haastattelut näiden teemojen kautta.
Moni haastateltavista toivoi omasta kuvasta välittyvän todenmukaisuuden. Vaikka haluamme, että toiset näkevät meidät positiivisessa valossa, emme halua kuvien valehtelevan. Haluamme niiden olevan aitoja. Valokuvalla nähtiin edelleen olevan arvo, sillä sen koettiin tekevän hetkistä merkityksellisiä ja arvokkaita.
Kuvattavana oleminen aiheutti monessa ärsytystä, samoin oletus siitä, että kaikki ovat automaattisesti mukana kuvissa. Kuviin liittyi myös pelkoa toisten arvostelun kohteena olemisesta. Näemme itsemme arjessa usein peilin kautta, joten valokuvasta voi olla vaikea tunnistaa itsensä. Valmiit kuvat usein tuntuvatkin epämiellyttävältä juuri siksi.