Grounded transformations : Body, space and creativity in an increasingly virtual world of work
Vesala, Hanne (2021)
Vesala, Hanne
Tampere University
2021
Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-12-09
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2205-2
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2205-2
Tiivistelmä
Tämä väitöskirja tarkastelee, kuinka työn paikan joustot koetaan tietotyön konkreettisessa arjessa ja kuinka ne vaikuttavat työn käytäntöihin, luovuuteen ja hyvinvointiin. Mahdollisuus vaikuttaa työnteon aikaan ja paikkaan on osa yhä useamman tietotyöläisen arkea. Paikan ja ajan joustojen uskotaan lisäävän autonomiaa, tuottavuutta ja luovuutta työssä. Kuitenkin joustavien työn käytäntöjen on nähty myös olevan yhteydessä työn rajojen hämärtymiseen, työn sirpaloitumiseen ja intensivoitumiseen.
Väitöskirjan tutkimustehtävään paneudutaan empiirisesti monimenetelmäisesti. Väitöstyössä tarkastellaan tietotyöläisten kollegiaalisia, lyhytaikaisia etätyöjaksoja heille uudessa saariston maaseutumaisessa ympäristössä, ja työntekijöiden kokemuksia analysoidaan laadullisesti haastatteluaineiston sekä määrällisesti pitkittäiskyselyaineiston avulla. Väitöskirja sisältää neljä osajulkaisua ja tiivistelmäosion.
Etätyöjaksot järjestettiin kokeiluna aiemman tutkimusprojektin aikana. Jo tässä vaiheessa oli merkillepantavaa, kuinka tutkittavat ottivat epätyypillisen työ- ja elinympäristön omakseen affektiivisten kokemusten johdattamana ja luovasti kokeillen. Tämä havainto lopulta sai minut valitsemaan fenomenologisen lähestymistavan tutkimuskohteeseeni ja keskittymään erityisesti siihen, kuinka liike tilojen ja paikkojen välillä koetaan kehollisesti. Hyödynnän erityisesti Merleau- Pontyn kehollista fenomenologiaa sekä Lefebvren tilan teoriaa, muiden muassa, kehittäessäni teoriaa siitä, miten tiloja käyttäessämme ne heijastavat elettyä kokemustamme affektiivisella tasolla meille takaisin. Tilan ja toimijan suhde on siis vastavuoroinen. Väitöstutkimukseni kannalta erityisen kiinnostavia ovat tilat, jotka eivät ole selvärajaisia, ohjeistettuja ja vakiintuneita, kuten toimistotilat usein ovat, vaan muotoiltavat ja avoimet tilat. Kokemukset tällaisista tiloista ovat relevantteja siksi, että tietotyössä liikutaan yhä enemmän erilaisten tilojen välillä, jolloin tilakokemusta luonnehtiikin usein hahmottomuus, epävarmuus ja kehkeytyminen.
Työn muuttuvat tilat ovat haaste työpaikkojen infrastruktuurille, mutta väitän tässä tutkimuksessa, että ne ovat myös eksistentiaalinen olosuhde. Saariston etätyökokeilijat suhtautuivat uuteen ja erikoislaatuiseen työympäristöönsä leikkimielisesti ja kokeillen, mutta työskentelyjakso sai heidät myös mietiskelemään vakavammin omia työnteon tapojaan, suhtautumistaan työhön ja uransa kulkua. Tässä väitöstyössä ehdotankin, että luovuus työssä kytkeytyy tilallisen liikkumisen ja vetäytymisen rytmiseen vaihteluun. Havaintomme perustuvat konkreettiseen asemoitumiseemme tilassa ja toimivat tuttuuden pohjalta. Kehitämme habituaalisia toimintatapoja ja käytäntöjä tutussa ympäristössä, mutta liikkeen tuoma muutos auttaa rikkomaan jäykistyneitä rutiineja. Tämä on tärkeää, sillä tapojen pysähtyneisyys rajoittaa kykyämme havainnoida maailmaa.
Tarkastellakseni syvemmin kokemusta sellaisesta tilasta, joka ei selkeästi sijoitu tavanomaisiin sosiaalisiin kategorioihin, hyödynnän väitöstyössä liminaalin tilan käsitettä. Liminaalin käsite kehitettiin alun perin antropologian piirissä, ja se jäsentää “olemattomuuden” kokemusta: tilannetta, jossa vallitsevat sosiaaliset rakenteet menettävät merkitystään, ja tila uusien merkitysten luomiselle aukeaa. Tällainen tila avautui saariston etätyöläisille tavanomaisesta poikkeavassa työympäristössä. Totutun sosiaalisen viitekehyksen hämärtyminen voi olla henkisesti haastavaa, mutta liminaalissa tilassa yhteys omaan affektiiviseen kokemukseen, kehon rytmeihin ja konkreettiseen ympärillä olevaan yhteisöön korostuu. Liminaali tila on tyypillisesti luova, koska yhteiset käytännöt joudutaan kehittämään alusta uudestaan, mutta tämä voidaan tehdä kehollisten ja yhteisön elettyjen rytmien pohjalta. Tällainen rytmien kehollinen uudelleen jäsentyminen näkyi tässä tutkimuksessa etätyöläisten kokemuksena parantuneesta keskittymiskyvystä saaristossa sekä kykynä irrottautua vähemmän tarpeellisista ulkoisista sidoksista, jotka määrittelivät arjessa työn ja muun elämän rytmejä merkittävällä tavalla. Saaristokokeilu vähensi kokemuksia työn pirstaloitumisesta. Sen sijaan, että eletty aika olisi kaventunut erillisten, toisiaan seuraavien nykyhetkien virraksi, mikä on kiireen kokemukselle ominaista, saaristossa sekä menneisyyden merkittävät kokemukset että tulevaisuuden haaveet olivat läsnä, lomittuivat ja peilautuivat elettyyn kokemukseen. Tämä kokemus lähestyi Heideggerin autenttisen ajan kuvausta. Jotkut kokeilijat jopa ikään kuin elivät uudelleen jotakin heille tärkeää varhaisemman (työ)elämän kokemusta. Tietoistuvassa työssä, jossa monisidoksisuus ja prosessien pirstoutuminen aiheuttavat hallinnan tunteen menetystä työn kokonaisuudesta, voi autenttisilla ajan kokemuksilla olla uraa selkeyttävää ja transformatiivista potentiaalia. Ainakin yhden kokeilijan tapauksessa tällaiset kokemukset saaristossa johtivat päätökseen merkittävästä uramuutoksesta.
Saaristokokeilussa affektiivisesti intensiivinen liminaali kokemus lomittui rakenteista riippuvaisemman arkikokemuksen kanssa, jota vasten saariston erikoislaatuista liminaalia tilaa verrattiin. Affektiivisten kokemusten voimakkuus ja hätkähdyttävyys pohjautui näiden rinnakkaisten viitekehysten suureen kontrastiin.
Tässä väitöskirjassa ehdotankin, että liikkuva tietotyö voi tuottaa eri elämismaailmojen törmäyksiä, mitkä toimivat sytykkeinä luoville liminaaleille kokemuksille. Liminaalin prosessin synnyttämisessä tilan ulkoiset piirteet, kuten tyyli tai esteettisyys eivät olekaan avainasemassa, vaan oleellista on erilaisten tilojen välille syntyvä kontrasti: ilmapiirien lomittumisesta syntyvä päällekkäisyyden kokemus. Maaseutumainen ja vihreä tila on ilmeinen kontrasti urbaaneille ympäristöille, joissa vuorovaikutuksen verkostot tiivistyvät mutta fyysinen tila on usein rajattua ja kilpailtua. Kokemus rinnakkaisten ja lomittuvien tilojen kontrastista auttaa ylittämään rutiininomaiset ajattelutavat. Tämä tuottaa liminaalin näkökulman, jolla on luovaa ja kriittistä potentiaalia.
Väitöskirjan tutkimustehtävään paneudutaan empiirisesti monimenetelmäisesti. Väitöstyössä tarkastellaan tietotyöläisten kollegiaalisia, lyhytaikaisia etätyöjaksoja heille uudessa saariston maaseutumaisessa ympäristössä, ja työntekijöiden kokemuksia analysoidaan laadullisesti haastatteluaineiston sekä määrällisesti pitkittäiskyselyaineiston avulla. Väitöskirja sisältää neljä osajulkaisua ja tiivistelmäosion.
Etätyöjaksot järjestettiin kokeiluna aiemman tutkimusprojektin aikana. Jo tässä vaiheessa oli merkillepantavaa, kuinka tutkittavat ottivat epätyypillisen työ- ja elinympäristön omakseen affektiivisten kokemusten johdattamana ja luovasti kokeillen. Tämä havainto lopulta sai minut valitsemaan fenomenologisen lähestymistavan tutkimuskohteeseeni ja keskittymään erityisesti siihen, kuinka liike tilojen ja paikkojen välillä koetaan kehollisesti. Hyödynnän erityisesti Merleau- Pontyn kehollista fenomenologiaa sekä Lefebvren tilan teoriaa, muiden muassa, kehittäessäni teoriaa siitä, miten tiloja käyttäessämme ne heijastavat elettyä kokemustamme affektiivisella tasolla meille takaisin. Tilan ja toimijan suhde on siis vastavuoroinen. Väitöstutkimukseni kannalta erityisen kiinnostavia ovat tilat, jotka eivät ole selvärajaisia, ohjeistettuja ja vakiintuneita, kuten toimistotilat usein ovat, vaan muotoiltavat ja avoimet tilat. Kokemukset tällaisista tiloista ovat relevantteja siksi, että tietotyössä liikutaan yhä enemmän erilaisten tilojen välillä, jolloin tilakokemusta luonnehtiikin usein hahmottomuus, epävarmuus ja kehkeytyminen.
Työn muuttuvat tilat ovat haaste työpaikkojen infrastruktuurille, mutta väitän tässä tutkimuksessa, että ne ovat myös eksistentiaalinen olosuhde. Saariston etätyökokeilijat suhtautuivat uuteen ja erikoislaatuiseen työympäristöönsä leikkimielisesti ja kokeillen, mutta työskentelyjakso sai heidät myös mietiskelemään vakavammin omia työnteon tapojaan, suhtautumistaan työhön ja uransa kulkua. Tässä väitöstyössä ehdotankin, että luovuus työssä kytkeytyy tilallisen liikkumisen ja vetäytymisen rytmiseen vaihteluun. Havaintomme perustuvat konkreettiseen asemoitumiseemme tilassa ja toimivat tuttuuden pohjalta. Kehitämme habituaalisia toimintatapoja ja käytäntöjä tutussa ympäristössä, mutta liikkeen tuoma muutos auttaa rikkomaan jäykistyneitä rutiineja. Tämä on tärkeää, sillä tapojen pysähtyneisyys rajoittaa kykyämme havainnoida maailmaa.
Tarkastellakseni syvemmin kokemusta sellaisesta tilasta, joka ei selkeästi sijoitu tavanomaisiin sosiaalisiin kategorioihin, hyödynnän väitöstyössä liminaalin tilan käsitettä. Liminaalin käsite kehitettiin alun perin antropologian piirissä, ja se jäsentää “olemattomuuden” kokemusta: tilannetta, jossa vallitsevat sosiaaliset rakenteet menettävät merkitystään, ja tila uusien merkitysten luomiselle aukeaa. Tällainen tila avautui saariston etätyöläisille tavanomaisesta poikkeavassa työympäristössä. Totutun sosiaalisen viitekehyksen hämärtyminen voi olla henkisesti haastavaa, mutta liminaalissa tilassa yhteys omaan affektiiviseen kokemukseen, kehon rytmeihin ja konkreettiseen ympärillä olevaan yhteisöön korostuu. Liminaali tila on tyypillisesti luova, koska yhteiset käytännöt joudutaan kehittämään alusta uudestaan, mutta tämä voidaan tehdä kehollisten ja yhteisön elettyjen rytmien pohjalta. Tällainen rytmien kehollinen uudelleen jäsentyminen näkyi tässä tutkimuksessa etätyöläisten kokemuksena parantuneesta keskittymiskyvystä saaristossa sekä kykynä irrottautua vähemmän tarpeellisista ulkoisista sidoksista, jotka määrittelivät arjessa työn ja muun elämän rytmejä merkittävällä tavalla. Saaristokokeilu vähensi kokemuksia työn pirstaloitumisesta. Sen sijaan, että eletty aika olisi kaventunut erillisten, toisiaan seuraavien nykyhetkien virraksi, mikä on kiireen kokemukselle ominaista, saaristossa sekä menneisyyden merkittävät kokemukset että tulevaisuuden haaveet olivat läsnä, lomittuivat ja peilautuivat elettyyn kokemukseen. Tämä kokemus lähestyi Heideggerin autenttisen ajan kuvausta. Jotkut kokeilijat jopa ikään kuin elivät uudelleen jotakin heille tärkeää varhaisemman (työ)elämän kokemusta. Tietoistuvassa työssä, jossa monisidoksisuus ja prosessien pirstoutuminen aiheuttavat hallinnan tunteen menetystä työn kokonaisuudesta, voi autenttisilla ajan kokemuksilla olla uraa selkeyttävää ja transformatiivista potentiaalia. Ainakin yhden kokeilijan tapauksessa tällaiset kokemukset saaristossa johtivat päätökseen merkittävästä uramuutoksesta.
Saaristokokeilussa affektiivisesti intensiivinen liminaali kokemus lomittui rakenteista riippuvaisemman arkikokemuksen kanssa, jota vasten saariston erikoislaatuista liminaalia tilaa verrattiin. Affektiivisten kokemusten voimakkuus ja hätkähdyttävyys pohjautui näiden rinnakkaisten viitekehysten suureen kontrastiin.
Tässä väitöskirjassa ehdotankin, että liikkuva tietotyö voi tuottaa eri elämismaailmojen törmäyksiä, mitkä toimivat sytykkeinä luoville liminaaleille kokemuksille. Liminaalin prosessin synnyttämisessä tilan ulkoiset piirteet, kuten tyyli tai esteettisyys eivät olekaan avainasemassa, vaan oleellista on erilaisten tilojen välille syntyvä kontrasti: ilmapiirien lomittumisesta syntyvä päällekkäisyyden kokemus. Maaseutumainen ja vihreä tila on ilmeinen kontrasti urbaaneille ympäristöille, joissa vuorovaikutuksen verkostot tiivistyvät mutta fyysinen tila on usein rajattua ja kilpailtua. Kokemus rinnakkaisten ja lomittuvien tilojen kontrastista auttaa ylittämään rutiininomaiset ajattelutavat. Tämä tuottaa liminaalin näkökulman, jolla on luovaa ja kriittistä potentiaalia.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4980]