Valtio ja kunnat ympäristöjohtajina : Ympäristöviranomaisten kokemuksia poikkihallinnollisesta yhteistyöstä

Abstract

Poikkihallinnollinen yhteistyö on valtiolle ja kunnille kuuluvan ympäristöjohtamisen onnistumiseksi välttämätöntä, jotta ympäristöhallinnon toimivallan rajat voidaan ylittää ja yltää hallituksen hiilineutraalisuus tavoitteeseen. Tämän takia tutkimuksen päätutkimuskysymykset ovat 1. Minkälaisia kokemuksia ympäristöviranomaisilla on poikkihallinnollisesta yhteistyöstä ja 2. Mitkä tekijät vaikuttavat heidän yhteistyökokemuksiinsa.

Tutkimuksen tavoite on siis yhteistyökokemuksia selvittämällä tunnistaa, mitkä asiat vaikuttavat erilaisten yhteistyökokemuksien syntyyn, koska nämä tekijät tiedostamalla voidaan selvittää, mitä asioita poikkihallinnollisessa yhteistyössä voitaisiin kehittää ympäristöviranomaisten kokemuksien ja erikoistiedon perusteella ja mahdollisesti myös miten.

Vastaus tutkimuskysymyksiin muodostettiin laadullisella tutkimuksella, jonka tutkimusmenetelmä oli fenomenologis-hermeneuttinen. Empiirinen aineisto tutkimukseen kerättiin neljän eri ympäristöviranomaisen teemahaastattelulla, jotka litteroitiin ja analysoitiin aineistolähtöisesti. Haastateltavat valittiin eri hallinnon tasoilta eri puolilta Suomea, jotta ympäristöviranomaisten yhteistyökokemuksista saavutettaisiin laaja tilannekuva. Haastateltavat työskentelivät ympäristöministeriössä, erilaisissa ELY-keskuksissa sekä useamman kunnan ympäristöasioita hoitavassa organisaatiossa. Tutkimuksessa viranomaisten yhteistyökokemuksia vertaillaan toisiinsa, mutta ollaan kiinnostuneita myös heidän kokemustensa ainutkertaisuudesta.

Analyysin mukaan yhteistyökokemuksiin vaikuttavat tekijät voidaan jaotella neljään yläluokkaan eli teemakokonaisuuteen, jotka ovat henkilöresurssit, yhteistyön epävirallisuus ja virallisuus sekä ympäristöasioiden yleinen arvostus. Toinen tutkimustulos on se, että viranomaiset kokevat poikkihallinnollisen yhteistyön tärkeäksi tehtäviensä hoitamisen ja ympäristön kannalta ja kokemukset siitä ovat pääosin positiivisia. Kehitystoiveitakin on toisaalta useita ja ne liittyvät etenkin tiedon parempaan kulkuun, resurssien lisäämiseen, jotta yhteistyölle riittäisi enemmän aikaa sekä yhteisten toimintatapojen vahvistamiseen eri organisaatioiden välillä. Kansallisilla toimintatavoilla voitaisiin esimerkiksi mahdollistaa laajempia luonnonsuojeluhankkeita.

Jatkossa ympäristöviranomaisten poikkihallinnollista yhteistyötä voisi tutkia perehtyen pienten kuntien viranomaisten kokemuksiin, koska heille yksin suurista alueista vastuussa olevina yhteistyön sujuminen voi olla erityisen tärkeää. Lisäksi voitaisiin tutkia tarkemmin sitä, olisiko tämän tutkimuksen empiirisestä aineistosta tunnistettu yhteistyön virallistumisen trendi tunnistettavissa myös laajemmasta aineistosta.