Voimavarana vahva lähijohtajuus: Lähijohtajien käsityksiä sosiaalityön työhyvinvoinnin piirteistä ja johtamisesta

Abstract

Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden työhyvinvoinnin piirteitä ja työhyvinvoinnin johtamiseen liittyviä tekijöitä lähijohtajien näkökulmasta. Laadullisen tutkielman aineistona on seitsemän sosiaalityön lähijohtajan puolistrukturoitu teemahaastattelu. Aineiston analyysi on tehty sisällönanalyysin keinoin, ja työhyvinvoinnin piirteiden analyysin viitekehyksenä on työhyvinvoinnin tutkimuksessa laajalti käytetty työn vaatimusten ja voimavarojen malli. Työn vaatimukset ovat työhyvinvointia uhkaavia tekijöitä, ja voimavarat vastaavasti tukevat työhyvinvointia. Mallissa tarkastellaan työntekijöiden työhyvinvointia kokonaisuutena, jossa vaatimukset ja voimavarat vaikuttavat työntekijään samanaikaisesti. Tutkimuksissa on tunnistettu, että vaatimusten painottuessa voi seurauksena olla työuupumus ja merkittäviä haittoja työntekijän terveydelle sekä työkyvylle. Voimavarat puolestaan voivat johtaa työn imuun, jonka positiivisena seurauksena on esimerkiksi sitoutuminen työpaikkaan.

Ensimmäinen tutkimuskysymys taustoittaa toista tutkimuskysymystä kartoittamalla lähijohtajien käsityksiä sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin vaikuttavista vaatimuksista ja voimavaroista. Työn vaatimukset ja voimavarat paikantuvat kolmeen luokkaan: sosiaalityön paineisiin ja palkitsevuuteen, puutteelliseen ja hyvään johtajuuteen sekä yksilön haasteisiin ja voimavaroihin. Ensimmäisessä luokassa korostuu sosiaalityön luonne haastavana auttamisammattina. Työ itsessään on henkisesti kuormittavaa, mutta voi tarjota vahvoja merkityksellisyyden kokemuksia. Yksilötasolla haasteina näyttäytyvät työntekijän soveltumattomuus alalle ja yksityiselämästä kumpuava kuormitus. Voimavaroja puolestaan tuottavat työn hallinta, vapaa-ajan mielekkyys sekä alalle sopiva luonne. Lähijohtajien puheessa korostuu johtamisen merkitys työhyvinvoinnille. Vaatimukset liittyvät lähijohtajien mukaan resurssiongelmiin, organisaatiotason haasteisiin, heikkoon muutosjohtamiseen sekä puutteellisiin työnteon olosuhteisiin. Lähijohtajuuden tuottamana haasteena nähdään ainoastaan se, että lähijohtaja ei ole fyysisesti läsnä työyhteisössä. Lähijohtajat kokevat, että hyvä johtajuus tuottaa voimavaroja, kun organisaation ja ylemmän johdon tasolla luodaan toimivat rakenteet työlle, ja resurssit ovat tasapainossa työmäärän kanssa. Vahva lähijohtajuus painottuu voimavarana – etenkin lähijohtajan tuki, substanssiosaaminen ja läsnäolo nähdään tärkeänä seikkana.

Toisessa tutkimuskysymyksessä tavoitteena on selvittää, millaisia tekijöitä lähijohtajien mukaan liittyy työhyvinvoinnin johtamiseen. Sisällönanalyysin tuloksena on viisi pääluokkaa työhyvinvoinnin johtamisen eri osa-alueista: osaamisen johtaminen, avoin vuorovaikutus, muutosjohtaminen, inhimillinen johtaminen ja työn reunaehtojen organisointi. Osaamisen johtaminen tähtää työyhteisön osaamisen hyödyntämiseen, ja avoin vuorovaikutus nähdään horisontaalisena tiedottamisena, mutta myös viestinviejänä toimimisena työntekijöiden ja ylemmän johdon välillä. Muutosjohtaminen työhyvinvointia edistävänä toimintana sisältää lähijohtajan tunneälykkyyden, aktiivisuuden ja johdonmukaisuuden sekä työntekijöiden osallistamisen. Inhimillinen johtaminen viittaa työntekijöiden tukemiseen ja esimerkin näyttämiseen. Työn reunaehtojen organisointi varmistaa, että työntekijöillä on edellytykset keskittyä perustehtäväänsä. Lähijohtajat pohtivat työhyvinvoinnin johtamiseen liittyviä tekijöitä aineistossa lähijohtajuuden näkökulmasta, eli miten he itse voivat vaikuttaa työntekijöiden työhyvinvointiin. Yhteenvedossa yhdistetään tutkimuskysymysten tuottama tieto, ja tarkastellaan työhyvinvoinnin johtamisen suhdetta työn voimavaroihin. Vertailua tehdään ainoastaan voimavaroihin, sillä lähijohtajat jäsensivät hyvän lähijohtajuuden vahvaksi voimavaratekijäksi.

Sosiaalityöntekijöiden työhyvinvointiin vaikuttavien vaatimusten ja voimavarojen analyysin tulos noudattelee aiempia tutkimustuloksia, vaikka aineistossa painottuvatkin johtamiseen liittyvät teemat esimerkiksi yksilötasoon verrattuna. Aiempaa tutkimusta johtamisen merkityksestä sosiaalityön kontekstissa on tehty, mutta erityisesti lähijohtajuuteen keskittyvää tutkimusta on niukasti. Tämän tutkielman mukaan sosiaalityön lähijohtajuuden merkitys voimavarojen luomisessa ja ylläpitämisessä on huomattava. Työhyvinvointi on kuitenkin monitasoinen ilmiö, jossa työhyvinvoinnin kääntöpuolella on työpahoinvointi. Sen vuoksi sosiaalityön lähijohtajuudesta tulisi tunnistaa myös heikot kohdat – missä määrin puutteet lähijohtamisessa luovat vaatimuksia, eli haasteita työhyvinvoinnille.