Generalistialojen opiskelijoiden akateemisen asiantuntijuuden kehittyminen yliopisto-opinnoissa
Koskela, Iina (2021)
2021
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-11-23
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110277915
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110277915
Tiivistelmä
Generalistialat eivät valmista opiskelijoita mihinkään tiettyyn ammattiin ja siksi generalistien opintojen suuntaaminen ja urapolut voivat vaihdella keskenään suurestikin. Tämä nostaa esiin pohdinnan siitä, miten yksi tutkinto-ohjelma voi vastata tavoitteeseen kehittää moninaisesta opiskelijoiden joukosta oman alansa asiantuntijoita.
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa generalistialojen opiskelijoiden käsityksiä omasta akateemisesta asiantuntijuudestaan ja sen kehittymisestä yliopisto-opintojen aikana. Lisäksi kuvattiin niitä tekijöitä, jotka opiskelijoiden mukaan tukisivat heidän asiantuntijuutensa kehittymistä yliopiston toimesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui asiantuntijuuden käsitteen määrittelystä sekä erilaisista asiantuntijuuden kehittymisen malleista ja teorioista. Akateemista asiantuntijuutta käsiteltiin opiskelijoiden yliopisto-opintojen päämääränä. Tutkimuksen avulla pyrittiin tekemään näkyväksi niitä tekijöitä, jotka opiskelijoiden mielestä vaikuttavat heidän akateemisen asiantuntijuutensa kehittymiseen, ja niitä tekijöitä, joiden avulla asiantuntijaksi kasvua voitaisiin tukea jo yliopisto-opintojen aikana.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja aineistonkeruumenetelmänä toimi kirjoituskutsu. Kirjoituskutsu muodostettiin Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Penna-järjestelmän avulla sähköisesti toukokuussa ja marraskuussa 2019. Kirjoituskutsuun vastasi 12 opiskelijaa kolmelta eri generalistialalta Tampereen yliopistosta. Kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen tuloksina muodostettiin kaksi tyyppikategoriaa. Ensimmäinen käsitteli tyypillisiä asiantuntijuuden kehityksen vaiheita opiskelijoiden kokemusten pohjalta (vrt. MDL-malli). Kategorian mukaan yliopisto-opintojen alussa opiskelijoiden asiantuntijuutta voi kuvata näkymättömänä. Seuraavassa vaiheessa opintojen edetessä asiantuntijuuden tasoa voi kuvata termillä junioriasiantuntija eli asiantuntijuus oli jo alkanut kehittyä. Viimeisimmässä vaiheessa yliopistosta valmistuminen koettiin asiantuntijan tunnusmerkkinä ja asiantuntijuuden luojana.
Toinen kategoria käsitteli eri tapoja, joilla asiantuntijuuden kehitystä voidaan opiskelijoiden kokemusten perusteella yliopiston toimesta tukea. Tämän kategorian mukaan erityisesti työelämäyhteyksien ja käytännön lisääminen yliopisto-opintoihin kehittäisi asiantuntijuutta. Työelämää ja yliopisto-opintoja lähemmäs toisiaan toisi erityisesti työharjoitteluiden lisääminen. Palautteenantokin nähtiin tehokkaana keinona yliopistolle tukea opiskelijoiden asiantuntijuuden kasvua. Yliopisto-opiskelijoista voidaan myös erottaa ryhmä, joka ei yliopistolta tukea omalle asiantuntijuudelleen kaipaa, vaan he kokevat oman panostuksensa opintoihin ja niiden suuntaamiseen olevan riittävää asiantuntijaksi kasvulle.
Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa generalistialojen opiskelijoiden käsityksiä omasta akateemisesta asiantuntijuudestaan ja sen kehittymisestä yliopisto-opintojen aikana. Lisäksi kuvattiin niitä tekijöitä, jotka opiskelijoiden mukaan tukisivat heidän asiantuntijuutensa kehittymistä yliopiston toimesta. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostui asiantuntijuuden käsitteen määrittelystä sekä erilaisista asiantuntijuuden kehittymisen malleista ja teorioista. Akateemista asiantuntijuutta käsiteltiin opiskelijoiden yliopisto-opintojen päämääränä. Tutkimuksen avulla pyrittiin tekemään näkyväksi niitä tekijöitä, jotka opiskelijoiden mielestä vaikuttavat heidän akateemisen asiantuntijuutensa kehittymiseen, ja niitä tekijöitä, joiden avulla asiantuntijaksi kasvua voitaisiin tukea jo yliopisto-opintojen aikana.
Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena, ja aineistonkeruumenetelmänä toimi kirjoituskutsu. Kirjoituskutsu muodostettiin Tampereen yliopiston Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston Penna-järjestelmän avulla sähköisesti toukokuussa ja marraskuussa 2019. Kirjoituskutsuun vastasi 12 opiskelijaa kolmelta eri generalistialalta Tampereen yliopistosta. Kerätty aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen tuloksina muodostettiin kaksi tyyppikategoriaa. Ensimmäinen käsitteli tyypillisiä asiantuntijuuden kehityksen vaiheita opiskelijoiden kokemusten pohjalta (vrt. MDL-malli). Kategorian mukaan yliopisto-opintojen alussa opiskelijoiden asiantuntijuutta voi kuvata näkymättömänä. Seuraavassa vaiheessa opintojen edetessä asiantuntijuuden tasoa voi kuvata termillä junioriasiantuntija eli asiantuntijuus oli jo alkanut kehittyä. Viimeisimmässä vaiheessa yliopistosta valmistuminen koettiin asiantuntijan tunnusmerkkinä ja asiantuntijuuden luojana.
Toinen kategoria käsitteli eri tapoja, joilla asiantuntijuuden kehitystä voidaan opiskelijoiden kokemusten perusteella yliopiston toimesta tukea. Tämän kategorian mukaan erityisesti työelämäyhteyksien ja käytännön lisääminen yliopisto-opintoihin kehittäisi asiantuntijuutta. Työelämää ja yliopisto-opintoja lähemmäs toisiaan toisi erityisesti työharjoitteluiden lisääminen. Palautteenantokin nähtiin tehokkaana keinona yliopistolle tukea opiskelijoiden asiantuntijuuden kasvua. Yliopisto-opiskelijoista voidaan myös erottaa ryhmä, joka ei yliopistolta tukea omalle asiantuntijuudelleen kaipaa, vaan he kokevat oman panostuksensa opintoihin ja niiden suuntaamiseen olevan riittävää asiantuntijaksi kasvulle.