”…Sukupuolijutut on sillä loppu kun ne lyö hormonipiikin”: Hormonihoitoa saavien eturauhassyöpäpotilaiden kokemukset parisuhteestaan.
Ponsimaa, Mirjami (2021)
Ponsimaa, Mirjami
2021
Hoitotieteen maisteriohjelma - Master's Programme in Nursing Science
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-11-02
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110227772
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110227772
Tiivistelmä
Syöpä on merkittävää syy sairastavuuteen ja kuolleisuuteen maailmanlaajuisesti valtion kehityksen tasosta riippumatta. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli kuvata hormonihoitoa saavien eturauhassyöpäpotilaiden parisuhdetta ja tavoitteena oli tuottaa tietoa, jota voidaan hyödyntää hoidon edelleen kehittämisessä.
Tässä tutkielmassa hyödynnettiin lokakuun 2018 ja elokuun 2019 välisenä aikana monitieteisessä tutkimushankkeessa ”Ohjatun liikunnan vaikutus kastraatiohoidon haittavaikutuksiin ja liikunnalliseen aktiivisuuteen” kerättyä ainestoa. Aineisto koostui eturauhassyöpäpotilaiden (n=10) puolistrukturoiduista teemahaastatteluista (n=30), joita tehtiin kolmessa eri hormonihoidon vaiheessa. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Hormonihoitoa saavien eturauhassyöpäpotilaiden parisuhteessa seksuaalisuuden ilmeneminen muuttui. Sukupuolielämä hiljenee jo ikääntymisen myötä, mikä helpottaa seksittömään elämään sopeutumista. Yhdyntöjen loppumisesta huolimatta läheisyys ja tyytyväisyys parisuhteeseen säilyi. Seksuaaliset muutokset hyväksyttiin usein hiljaisesti, vaikka taustalla asia saattoi harmittaa molempia puolisoita. Terveydentila koettiin merkitykselliseksi. Parisuhde voi pysyä ennallaan sairaudesta huolimatta, mutta sairastuminen saattoi näkyä mielialamuutoksina. Terveydentilan heikentyessä puolisot tukeutuivat toisiinsa ja ikääntymisen myötä tuleviin muutoksiin varauduttiin. Vuorovaikutus oli merkityksellistä parisuhteessa ja miehet keskustelivat sairaudesta sekä seksuaalisista muutoksista puolisonsa kanssa. Eturauhassyöpäpotilaat saattoivat myös vaieta sairaudestaan. Yhdessä tekeminen oli merkityksellistä parisuhteessa ja lisäsi tyytyväisyyttä parisuhdearkeen. Puolison tuki oli merkityksellistä sairausarjessa. Puolisoiden huoli sairastuneesta miehestään lisääntyi ja heidän osallistumisensa hoitoon oli tärkeää. Miehiä harmitti puolison vastuun kasvaminen arkiaskareissa. Toisaalta miehet kokivat eturauhassyövän olevan myös heidän oma juttunsa.
Läheisyys ja yhteisen arjen jakaminen puolison kanssa korostuvat hormonihoitoa saavien eturauhassyöpäpotilaiden parisuhteessa erektiokyvyn heikentymisen ja yhdyntäkeskeisen seksin väistyttyä. Toimiva kommunikointi parisuhteessa auttaa eturauhassyöpäpotilaita sairausarjessa selviytymisessä. Tutkimustulokset auttavat terveydenhuollon ammattilaisia huomioimaan paremmin eturauhassyöpäpotilaiden parisuhteen ja puolison hoidon aikana. Jatkossa olisi hyödyllistä tutkia tuoreessa parisuhteessa olevien miesten näkökulmaa ja tehdä tutkimusta, jossa pääteemana olisi parisuhde. Cancer is a globally significant reason for morbidity and mortality, regardless of the developmental level of the nation. The purpose of this master´s thesis was to portray the relationships of the prostate cancer patient who are receiving hormonal treatment and present detail that would benefit the future development of the treatment.
The research, “The effects of physical activity for adverse reactions of castration treatments and physical exercise” material that was used in this theses, was exploited by a multidisciplinary research project, which was collected between November 2018 and August 2019. The material used consisted of prostate cancer patients (n=10) semi-structured theme interviews (n=30). These interviews were conducted during three separate points of hormonal treatment, and the material was analyzed using inductive content analysis.
Manifestation of sexuality changed within the relationships of the patients who received hormonal treatment. Sexuality slows down with age, which helps to facilitate adaptation for sexless life. Despite intercourse ending, closeness and contentment stayed in the relationship. The sexual changes were adopted quietly, even though it may have concerned both spouses. Despite the illness, the relationship can stay the same, but mood changes may arise. With weakening health, spouses would rely on each other. The interaction was relevant within the relationship. The men would discuss their illness and sexual changes with their spouses, but alas, some patients would remain silent. Doing together had relevancy and added satisfaction to the relationship. Spouses´ uneasiness grew, and their participation in their partner´s treatment was essential. Men were annoyed at their spouses expanded responsibility with the daily chores.
Working communication in the relationship will aid patients to cope with their illness. The results will help the health care professionals to notice patients relationships and spouses during their treatment. In the future, it would be beneficial to research men within a new relationship, their perspectives and do research where the theme is the relationship.
Tässä tutkielmassa hyödynnettiin lokakuun 2018 ja elokuun 2019 välisenä aikana monitieteisessä tutkimushankkeessa ”Ohjatun liikunnan vaikutus kastraatiohoidon haittavaikutuksiin ja liikunnalliseen aktiivisuuteen” kerättyä ainestoa. Aineisto koostui eturauhassyöpäpotilaiden (n=10) puolistrukturoiduista teemahaastatteluista (n=30), joita tehtiin kolmessa eri hormonihoidon vaiheessa. Aineisto analysoitiin induktiivisella sisällönanalyysillä.
Hormonihoitoa saavien eturauhassyöpäpotilaiden parisuhteessa seksuaalisuuden ilmeneminen muuttui. Sukupuolielämä hiljenee jo ikääntymisen myötä, mikä helpottaa seksittömään elämään sopeutumista. Yhdyntöjen loppumisesta huolimatta läheisyys ja tyytyväisyys parisuhteeseen säilyi. Seksuaaliset muutokset hyväksyttiin usein hiljaisesti, vaikka taustalla asia saattoi harmittaa molempia puolisoita. Terveydentila koettiin merkitykselliseksi. Parisuhde voi pysyä ennallaan sairaudesta huolimatta, mutta sairastuminen saattoi näkyä mielialamuutoksina. Terveydentilan heikentyessä puolisot tukeutuivat toisiinsa ja ikääntymisen myötä tuleviin muutoksiin varauduttiin. Vuorovaikutus oli merkityksellistä parisuhteessa ja miehet keskustelivat sairaudesta sekä seksuaalisista muutoksista puolisonsa kanssa. Eturauhassyöpäpotilaat saattoivat myös vaieta sairaudestaan. Yhdessä tekeminen oli merkityksellistä parisuhteessa ja lisäsi tyytyväisyyttä parisuhdearkeen. Puolison tuki oli merkityksellistä sairausarjessa. Puolisoiden huoli sairastuneesta miehestään lisääntyi ja heidän osallistumisensa hoitoon oli tärkeää. Miehiä harmitti puolison vastuun kasvaminen arkiaskareissa. Toisaalta miehet kokivat eturauhassyövän olevan myös heidän oma juttunsa.
Läheisyys ja yhteisen arjen jakaminen puolison kanssa korostuvat hormonihoitoa saavien eturauhassyöpäpotilaiden parisuhteessa erektiokyvyn heikentymisen ja yhdyntäkeskeisen seksin väistyttyä. Toimiva kommunikointi parisuhteessa auttaa eturauhassyöpäpotilaita sairausarjessa selviytymisessä. Tutkimustulokset auttavat terveydenhuollon ammattilaisia huomioimaan paremmin eturauhassyöpäpotilaiden parisuhteen ja puolison hoidon aikana. Jatkossa olisi hyödyllistä tutkia tuoreessa parisuhteessa olevien miesten näkökulmaa ja tehdä tutkimusta, jossa pääteemana olisi parisuhde.
The research, “The effects of physical activity for adverse reactions of castration treatments and physical exercise” material that was used in this theses, was exploited by a multidisciplinary research project, which was collected between November 2018 and August 2019. The material used consisted of prostate cancer patients (n=10) semi-structured theme interviews (n=30). These interviews were conducted during three separate points of hormonal treatment, and the material was analyzed using inductive content analysis.
Manifestation of sexuality changed within the relationships of the patients who received hormonal treatment. Sexuality slows down with age, which helps to facilitate adaptation for sexless life. Despite intercourse ending, closeness and contentment stayed in the relationship. The sexual changes were adopted quietly, even though it may have concerned both spouses. Despite the illness, the relationship can stay the same, but mood changes may arise. With weakening health, spouses would rely on each other. The interaction was relevant within the relationship. The men would discuss their illness and sexual changes with their spouses, but alas, some patients would remain silent. Doing together had relevancy and added satisfaction to the relationship. Spouses´ uneasiness grew, and their participation in their partner´s treatment was essential. Men were annoyed at their spouses expanded responsibility with the daily chores.
Working communication in the relationship will aid patients to cope with their illness. The results will help the health care professionals to notice patients relationships and spouses during their treatment. In the future, it would be beneficial to research men within a new relationship, their perspectives and do research where the theme is the relationship.