Kuntalaisten rooli maa-ainesten oton lupaprosessissa : Tapaus Kuurnankorven kiviainesalue
Laine, Piritta (2021)
2021
Hallintotieteiden maisteriohjelma - Master's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. Only for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-11-08
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110257824
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110257824
Tiivistelmä
Maa-ainesten oton aiheuttamia vaikutuksia ympäristöön pidetään yleisesti hyväksyttävimpinä verrattuna esimerkiksi kaivosteollisuuteen. Ehkä siksi maa-ainesten oton vaikutuksia lähialueen asukkaisiin ja muihin toimijoihin on tutkittu vähän. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli selvittää tapaustutkimuksen kautta miksi maa-ainesten otto aiheuttaa vastustusta lähialueen toimijoiden keskuudessa ja mikä rooli heidän kuulemisellaan on maa-ainesten oton lupaprosessissa. Lisäksi pohdittiin, miten eri intressejä yhteensovitetaan maa-ainesten oton lupaprosessissa ja hyödynnettiinkö siinä sosiaalista toimilupaa.
Tutkimus on yhteiskuntatieteellinen tapaustutkimus, jonka metodologia perustuu konstruktiiviseen ajatteluun. Tutkimuksen peruskäsitteistön ja teoreettisen viitekehyksen muodostivat suunnitteluteoriat sekä sosiaalisen toimiluvan ja yhteensovittamisen käsitteet osana kestävää maa-ainesten ottoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kuntalaisten roolia päätöksenteossa ja maa-aineslupaa ympäristöpoliittisena työkaluna.
Tapaustutkimuksen kohteeksi valikoitui Lempäälässä sijaitseva Kuurnankorven kallionlouhinta-alue, jolle myönnettiin maa-aineslupa ja ympäristölupa vuonna 2016. Toiminta alkoi valitusten vuoksi vasta vuonna 2020 ja louhintayhtiö haki samana vuonna ympäristöluvan muutosta. Tutkimuksen aineisto koostui tapaustutkimuksen kohteen maa-aines- ja ympäristölupien päätösmateriaaleista, jotka sisälsivät lupaprosessissa annetut muistutukset ja mielipiteet. Lisäksi aineistoa tukemaan toteutettiin kolme teemahaastattelua, joissa haastateltiin louhintayhtiön, kunnan ympäristönsuojelun ja paikallisen luontomatkailu yrityksen edustajia.
Aineiston analyysissa nousi esiin maa-ainesten otolle tyypilliset vaikutukset, kuten melu ja kuljetusten vaikutukset, joista lupaprosessin kuulemiseen osallistuvat olivat huolissaan. Tässä tapauksessa merkittävimmäksi vastustamisen syyksi muodostui alueen nykyinen käyttö ja maa-ainesten oton soveltumattomuus virkistysalueelle. Kunnan roolia maankäytönsuunnittelijana ja kunnan kestävän kehityksen mukaisen strategian toteuttajana peräänkuulutettiin. Lupaprosessi aiheutti jonkin asteisen konfliktin lähialueen toimijoiden ja louhintayhtiön välille, mikä näkyi edelleen louhintatoiminnan alettua.
Tutkimuksen kohteena olleessa tapauksessa lupaprosessi ja siinä yhteydessä toteutettu kuuleminen ei yksinään rakentanut riittävää vuoropuhelua ja luottamusta muistutusten kirjoittajien ja louhintayhtiön välille. Sosiaalista toimilupaa ei hyödynnetty prosessissa, eikä kestävän maa-ainesten oton määritelmässä ei ole yleisesti tunnistettu sosiaalisen kestävyyden ulottuvuutta. Maa-aines- ja ympäristölupien lupaprosessien käytännöt nojaavat modernin ajan rationaaliseen suunnitteluteoriaan, jossa tukeudutaan objektiiviseen, tieteelliseen tietoon. Tämä näkyy esimerkiksi keinoissa yhteensovittaa eri intressejä.
Tutkimus on yhteiskuntatieteellinen tapaustutkimus, jonka metodologia perustuu konstruktiiviseen ajatteluun. Tutkimuksen peruskäsitteistön ja teoreettisen viitekehyksen muodostivat suunnitteluteoriat sekä sosiaalisen toimiluvan ja yhteensovittamisen käsitteet osana kestävää maa-ainesten ottoa. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kuntalaisten roolia päätöksenteossa ja maa-aineslupaa ympäristöpoliittisena työkaluna.
Tapaustutkimuksen kohteeksi valikoitui Lempäälässä sijaitseva Kuurnankorven kallionlouhinta-alue, jolle myönnettiin maa-aineslupa ja ympäristölupa vuonna 2016. Toiminta alkoi valitusten vuoksi vasta vuonna 2020 ja louhintayhtiö haki samana vuonna ympäristöluvan muutosta. Tutkimuksen aineisto koostui tapaustutkimuksen kohteen maa-aines- ja ympäristölupien päätösmateriaaleista, jotka sisälsivät lupaprosessissa annetut muistutukset ja mielipiteet. Lisäksi aineistoa tukemaan toteutettiin kolme teemahaastattelua, joissa haastateltiin louhintayhtiön, kunnan ympäristönsuojelun ja paikallisen luontomatkailu yrityksen edustajia.
Aineiston analyysissa nousi esiin maa-ainesten otolle tyypilliset vaikutukset, kuten melu ja kuljetusten vaikutukset, joista lupaprosessin kuulemiseen osallistuvat olivat huolissaan. Tässä tapauksessa merkittävimmäksi vastustamisen syyksi muodostui alueen nykyinen käyttö ja maa-ainesten oton soveltumattomuus virkistysalueelle. Kunnan roolia maankäytönsuunnittelijana ja kunnan kestävän kehityksen mukaisen strategian toteuttajana peräänkuulutettiin. Lupaprosessi aiheutti jonkin asteisen konfliktin lähialueen toimijoiden ja louhintayhtiön välille, mikä näkyi edelleen louhintatoiminnan alettua.
Tutkimuksen kohteena olleessa tapauksessa lupaprosessi ja siinä yhteydessä toteutettu kuuleminen ei yksinään rakentanut riittävää vuoropuhelua ja luottamusta muistutusten kirjoittajien ja louhintayhtiön välille. Sosiaalista toimilupaa ei hyödynnetty prosessissa, eikä kestävän maa-ainesten oton määritelmässä ei ole yleisesti tunnistettu sosiaalisen kestävyyden ulottuvuutta. Maa-aines- ja ympäristölupien lupaprosessien käytännöt nojaavat modernin ajan rationaaliseen suunnitteluteoriaan, jossa tukeudutaan objektiiviseen, tieteelliseen tietoon. Tämä näkyy esimerkiksi keinoissa yhteensovittaa eri intressejä.