Bioresorbable Wireless Resonance Sensors : Materials and processes
Palmroth, Aleksi (2021)
Palmroth, Aleksi
Tampere University
2021
Biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Biomedical Sciences and Engineering
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-11-19
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2162-8
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2162-8
Tiivistelmä
Implantoitavat anturit saavat osakseen kasvavaa huomiota, koska ne pystyvät tuottamaan paikallista tietoa kehon sisältä. Tätä tietoa voidaan käyttää esimerkiksi havaitsemaan komplikaatioita kirurgisen operaation jälkeen. Bioresorboituvat anturit, jotka hajoavat kehon sisällä ja jotka kehon aineenvaihdunta pystyy lopulta poistamaan, ovat lupaava teknologia moniin väliaikaisiin mittauksiin. Koska tällaiset anturit hajoavat kehossa, vältytään ylimääräisiltä komplikaatioriskeiltä, jotka liittyvät pitkäaikaisiin antureihin tai niiden poisto-operaatioihin.
Tämä väitöskirja käsittelee bioresorboituvia materiaaleja ja niiden ominaisuuksia sekä valmistusmenetelmiä langattomissa ortopedisissä antureissa. Työssä käsitellään kela-kondensaattori-värähtelypiireihin perustuvia antureita niiden yksinkertaisen rakenteen ja langattoman lukutekniikan vuoksi. Johtuen bioresorboituvien materiaalien haastavasta prosessoinnista, tutkittiin projektin alussa ensin ei- hajoavista materiaaleista valmistettuja antureita. Tämän jälkeen valmistettiin bioresorboituvia keloja. Vastaavia periaatteita hyödyntäen valmistettiin lopulta langattomia antureita bioresorboituvista materiaaleista.
Anturien johtimet valmistettiin pääosin höyrystämällä kalvoja magnesiumista (Mg) polymeeri- tai lasialustoille, mutta myös sputteroituja sinkkikalvoja (Zn) sekä kaupallista molybdeenilankaa (Mo) tutkittiin. Yhtä paksujen magnesium- ja sinkkikalvojen resistansseissa ei havaittu merkittäviä eroja, joten sinkin pääteltiin tarjoavan hitaammin hajoavan vaihtoehdon yleisesti käytetylle magnesiumille. Tässä tutkimuksessa sinkkikalvojen paksuutta rajoitti kuitenkin polymeerialustan liiallinen lämpeneminen prosessin aikana.
Tutkimuksessa käytettiin anturien alustoina (substraatteina) perinteisiä ei-hajoavia piirilevyjä, bioresorboituvia polymeeriruuveja, bioresorboituvia metalloituja polymeerikuituja ja -levyjä sekä bioaktiivisesta lasista valmistettuja kiekkoja. Bioresorboituvat anturit voitiin lukea korkeintaan noin 15 mm etäisyydeltä, kun taas ei-hajoavien antureiden korkein mahdollinen lukuetäisyys oli 23 mm. Mitattavia suureita olivat paine, ruuvien puristuma sekä anturien ympäristön kompleksinen permittiivisyys. Tarkimmin tutkittiin polymeerialustoille valmistettuja paineantureita, joiden käyttäytyminen oli yhteneväistä tavallisissa huoneolosuhteissa. Yksi antureista oli langattomasti luettavissa ja paineeseen reagoiva (0-200 mmHg) 10 päivän ajan simuloiduissa kehon olosuhteissa. Sen stabiilisuus ei kuitenkaan ollut riittävällä tasolla käytännön sovelluksiin. Tulosten perusteella anturiin tunkeutunut vesi aiheutti sen toiminnan heilahtelut reagoimalla magnesiumjohtimien kanssa ja aiheuttamalla muutoksia anturin rakenteeseen.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että väitöskirjassa valmistettujen antureiden rakenne oli yksinkertainen, mikä mahdollisti niiden kokoamisen vain muutamalla prosessivaiheella. Suunnittelemalla anturin rakenne eri tavoin oli mahdollista tehdä useita erityyppisiä mittauksia, mikä mahdollistaa monia ortopedisiä sovelluksia. Erityisesti anturien melko heikon stabiilisuuden parantaminen vaatii tulevaisuudessa lisätutkimuksia. Lisäksi anturien rajoitettu lukuetäisyys voi rajata mahdollisia käytännön sovelluksia. Tutkimuksen tulokset tarjoavat hyvän vertailukohdan oikeiden bioresorboituvien materiaalien valitsemiseen jatkossa.
Tämä väitöskirja käsittelee bioresorboituvia materiaaleja ja niiden ominaisuuksia sekä valmistusmenetelmiä langattomissa ortopedisissä antureissa. Työssä käsitellään kela-kondensaattori-värähtelypiireihin perustuvia antureita niiden yksinkertaisen rakenteen ja langattoman lukutekniikan vuoksi. Johtuen bioresorboituvien materiaalien haastavasta prosessoinnista, tutkittiin projektin alussa ensin ei- hajoavista materiaaleista valmistettuja antureita. Tämän jälkeen valmistettiin bioresorboituvia keloja. Vastaavia periaatteita hyödyntäen valmistettiin lopulta langattomia antureita bioresorboituvista materiaaleista.
Anturien johtimet valmistettiin pääosin höyrystämällä kalvoja magnesiumista (Mg) polymeeri- tai lasialustoille, mutta myös sputteroituja sinkkikalvoja (Zn) sekä kaupallista molybdeenilankaa (Mo) tutkittiin. Yhtä paksujen magnesium- ja sinkkikalvojen resistansseissa ei havaittu merkittäviä eroja, joten sinkin pääteltiin tarjoavan hitaammin hajoavan vaihtoehdon yleisesti käytetylle magnesiumille. Tässä tutkimuksessa sinkkikalvojen paksuutta rajoitti kuitenkin polymeerialustan liiallinen lämpeneminen prosessin aikana.
Tutkimuksessa käytettiin anturien alustoina (substraatteina) perinteisiä ei-hajoavia piirilevyjä, bioresorboituvia polymeeriruuveja, bioresorboituvia metalloituja polymeerikuituja ja -levyjä sekä bioaktiivisesta lasista valmistettuja kiekkoja. Bioresorboituvat anturit voitiin lukea korkeintaan noin 15 mm etäisyydeltä, kun taas ei-hajoavien antureiden korkein mahdollinen lukuetäisyys oli 23 mm. Mitattavia suureita olivat paine, ruuvien puristuma sekä anturien ympäristön kompleksinen permittiivisyys. Tarkimmin tutkittiin polymeerialustoille valmistettuja paineantureita, joiden käyttäytyminen oli yhteneväistä tavallisissa huoneolosuhteissa. Yksi antureista oli langattomasti luettavissa ja paineeseen reagoiva (0-200 mmHg) 10 päivän ajan simuloiduissa kehon olosuhteissa. Sen stabiilisuus ei kuitenkaan ollut riittävällä tasolla käytännön sovelluksiin. Tulosten perusteella anturiin tunkeutunut vesi aiheutti sen toiminnan heilahtelut reagoimalla magnesiumjohtimien kanssa ja aiheuttamalla muutoksia anturin rakenteeseen.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että väitöskirjassa valmistettujen antureiden rakenne oli yksinkertainen, mikä mahdollisti niiden kokoamisen vain muutamalla prosessivaiheella. Suunnittelemalla anturin rakenne eri tavoin oli mahdollista tehdä useita erityyppisiä mittauksia, mikä mahdollistaa monia ortopedisiä sovelluksia. Erityisesti anturien melko heikon stabiilisuuden parantaminen vaatii tulevaisuudessa lisätutkimuksia. Lisäksi anturien rajoitettu lukuetäisyys voi rajata mahdollisia käytännön sovelluksia. Tutkimuksen tulokset tarjoavat hyvän vertailukohdan oikeiden bioresorboituvien materiaalien valitsemiseen jatkossa.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4926]