Transkraniaalinen magneettistimulaatiohoito toistuvan vaikea-asteisen masennustilan hoidossa Tampereen yliopistollisessa sairaalassa
Ruusuvuori, Katja (2021)
2021
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2021-10-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110227774
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202110227774
Tiivistelmä
Sarjoittainen transkraniaalinen magneettistimulaatio (rTMS) on ei-invasiivinen masennuksen hoitomuoto. rTMS-hoito vaikuttaa aivojen synaptiseen plastisiteettiin synapsien pitkäkestoisen voimistumisen (LTP) ja pitkäkestoisen heikentymisen (LTD) kautta. Masennuspotilailla on todettu vasemman dorsolateraalisen prefrontaalikorteksin (DLPFC) hypoaktiivisuutta oikeaan puoleen verrattuna. rTMS-hoidolla pyritään korjaamaan tätä aineenvaihdunnan epätasapainoa aktivoimalla korkeataajuisella rTMS-hoidolla vasemmanpuoleista tai vaimentamalla matalataajuisella rTMS-hoidolla oikeanpuoleista DLPFC aluetta. Magneettistimulus aikaansaadaan asettamalla potilaan pään päälle magneettikela, johon johdetaan nopea sähkövirta. Kelan ympärille syntyvä muuttuva magneettikenttä synnyttää sähkökentän valitulle aivoalueelle ja aktivoi tai inhiboi aluetta aivoissa. Monissa hoitoa antavissa yksiköissä on käytössä navigoiva rTMS-hoito, jossa stimulus saadaan kohdennettua aina samaan paikkaan navigoinnin avulla, joka saattaa tehostaa hoidon vaikutusta.
Tämän syventävän työn potilasaineisto on kerätty Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tammikuusta 2015 toukokuuhun 2019 rTMS-hoidossa olleista potilaista. Tähän tutkimukseen valittiin hoitotiedot potilaista (n=26), joilla oli diagnoosina toistuva vaikea-asteinen masennustila ja joilla ei ollut muita psykiatrisia diagnooseja ja jotka saivat rTMS-hoitoa ensimmäistä kertaa. Vasteen arvioinnissa käytettiin mieliala-asteikkojen pistemäärien muutosta.
BDI (Beck Depression Inventory)-pistemäärien perusteella arvioituna vain 11,5 % potilaista sai rTMS-hoidosta selkeän vasteen, eli vähintään 50 % pistealeneman, 65,3 % potilaista sai osittaisen vasteen (BDI-pisteet laskivat vähintään 20 %), seitsemän potilasta (26,9 %) ei saanut vastetta lainkaan. Suurin osa (84,6 %) potilasta sai hoitoa vasemmalle DLPFC:lle. Tässä aineistossa tilastollista yhteyttä ei löydetty sukupuolen, iän, diagnoosi-iän, nykyisen masennusjakson keston, hoitoa edeltävien BDI-pisteiden, hoidon intensiteetin, frekvenssin tai saatujen pulssien ja vasteen välillä.
Tarkastelemiemme potilaiden hoitovaste oli rTMS-hoidon raportoituun vasteeseen nähden keskimääräistä huonompi, sillä vain kolme potilasta sai BDI-pisteiden perusteella arvioituna rTMS-hoidosta selkeän vasteen. Heikompi vaste rTMS-hoidolle saattaa selittyä masennuksen ja hoitoresistenssin vaikeusasteella, potilaat saattoivat olla liian vaikeaoireisia tai he saivat hoitoa liian myöhäisessä vaiheessa. Tämän tutkimuksen perusteella kliinisessä työssä kannattaa kiinnittää huomiota etenkin hoidon jälkeisten mielialatestien tekemiseen esimerkiksi ohjeistamalla tietyt määräajat testien tekemiselle.
Tämän syventävän työn potilasaineisto on kerätty Tampereen yliopistollisessa sairaalassa tammikuusta 2015 toukokuuhun 2019 rTMS-hoidossa olleista potilaista. Tähän tutkimukseen valittiin hoitotiedot potilaista (n=26), joilla oli diagnoosina toistuva vaikea-asteinen masennustila ja joilla ei ollut muita psykiatrisia diagnooseja ja jotka saivat rTMS-hoitoa ensimmäistä kertaa. Vasteen arvioinnissa käytettiin mieliala-asteikkojen pistemäärien muutosta.
BDI (Beck Depression Inventory)-pistemäärien perusteella arvioituna vain 11,5 % potilaista sai rTMS-hoidosta selkeän vasteen, eli vähintään 50 % pistealeneman, 65,3 % potilaista sai osittaisen vasteen (BDI-pisteet laskivat vähintään 20 %), seitsemän potilasta (26,9 %) ei saanut vastetta lainkaan. Suurin osa (84,6 %) potilasta sai hoitoa vasemmalle DLPFC:lle. Tässä aineistossa tilastollista yhteyttä ei löydetty sukupuolen, iän, diagnoosi-iän, nykyisen masennusjakson keston, hoitoa edeltävien BDI-pisteiden, hoidon intensiteetin, frekvenssin tai saatujen pulssien ja vasteen välillä.
Tarkastelemiemme potilaiden hoitovaste oli rTMS-hoidon raportoituun vasteeseen nähden keskimääräistä huonompi, sillä vain kolme potilasta sai BDI-pisteiden perusteella arvioituna rTMS-hoidosta selkeän vasteen. Heikompi vaste rTMS-hoidolle saattaa selittyä masennuksen ja hoitoresistenssin vaikeusasteella, potilaat saattoivat olla liian vaikeaoireisia tai he saivat hoitoa liian myöhäisessä vaiheessa. Tämän tutkimuksen perusteella kliinisessä työssä kannattaa kiinnittää huomiota etenkin hoidon jälkeisten mielialatestien tekemiseen esimerkiksi ohjeistamalla tietyt määräajat testien tekemiselle.