Epätietoista odottelua ja puuttuvaa informaatiota : Sukupuoltaan korjaavien suomalaiseen sukupuolenkorjausprosessiin liittyvät tiedontarpeet ja tietokäytännöt

Abstract

Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, minkälaisia suomalaiseen sukupuolenkorjausprosessiin liittyviä tiedontarpeita sukupuoltaan korjaavilla ja korjausprosessiin hakeutumista harkitsevilla ihmisillä on ja kuinka viralliset tahot vastaavat näihin tiedontarpeisiin, minkälaisia sukupuolenkorjausprosessiin liittyviä tietokäytäntöjä sukupuoltaan korjaavilla ihmisillä on sekä minkälaisia esteitä he kohtaavat prosessiin liittyvässä tiedonhankinnassaan. Tutkimusaineisto koostuu 90 verkkolomakekyselyvastauksesta sekä neljän sukupuolenkorjausprosessinsa eri vaiheissa olevan henkilön yksilöhaastatteluista. Aineiston analyysissa yhdistettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia teoriaohjaavaan analyysiin sekä teorialähtöiseen analyysiin. Analyysin teoriaohjaavassa osassa aineistosta nousseita havaintoja verrattiin Kami Kosenkon ym. (2013) transpotilaiden terveydenhuollossa kokemaa stigmaa koskevassa tutkimuksessa havaittuihin teemoihin. Analyysin teorialähtöisen osuuden pohjana toimi puolestaan Vanessa Kitzien ym. (2020) LHBTQ+-terveystietokäytäntöjen konseptimalli. Tutkimuksessa havaittiin, että sukupuoltaan korjaavilla ihmisillä on monia erilaisia korjausprosessia koskevia tiedontarpeita, joihin he eivät saa riittävästi vastauksia virallisten tahojen kautta. Terveydenhuoltoa sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin ja sukupuolenkorjaushoitoihin keskittyneen erikoissairaanhoidon ulkopuolella pidettiin yleisesti huonona tiedonlähteenä, jossa monilta lääkäreiltä puuttui perustieto sukupuolen moninaisuudesta. Tiedontarpeet koskivat erityisesti potilasoikeuksia, prosessin kokonaiskulkua, lääketieteellisiä hoitoja, Kela-korvauksia, vertaisten omakohtaisia kokemuksia hoidoista sekä arjessa toimimista korjausprosessin edetessä. Valtaosa tutkimusosallistujista oli kokenut hankaluuksia sukupuolenkorjausprosessia koskevassa tiedonhankinnassaan. Esteet johtuivat muun muassa siitä, ettei tarvittavaa tietoa ollut löytynyt tai tieto oli epätarkkaa, subjektiivista, vanhentunutta tai väärää tai se ei ollut sovellettavissa Suomen olosuhteisiin. Vertaisverkostoilla oli keskeinen merkitys sukupuoltaan korjaavien tiedonhankinnassa. Tämä johtui paitsi siitä, että vertaisten kokemuspohjaista tietoa pidettiin luotettavana, myös siitä, että tietynlaista tietoa oli äärimmäisen vaikeaa saada muista lähteistä. Tutkimuksen keskeinen havainto oli, että koska lakisääteinen sukupuolenkorjausjärjestelmä painottaa lääkäreiden vastuuta hoitopäätöksistä, monet tutkimuksen osallistujista olivat turvautuneet erilaisiin tietokäytäntöihin, joiden tarkoituksena oli suojata heitä sukupuolenkorjausprosessin katkeamiselta tai hidastumiselta. Tällaisia käytäntöjä olivat esimerkiksi pidättäytyminen prosessia koskevien kysymysten esittämisestä transpoliklinikkakäynneillä, jottei tätä tulkittaisi hoitoja koskevaksi epäröinniksi, oman sukupuolen esittäminen tavoilla, jonka uskottiin vastaavan transpoliklinikoilla odotettua narratiivia, ja vaikeneminen asioista, joilla voisi olla negatiivinen vaikutus oman prosessin etenemiseen.