Epidemiology and Risk Factors of Acute Knee and Ankle Injury in Youth Team-sports Athletes
Hietamo, Jussi (2021)
Hietamo, Jussi
Tampere University
2021
Lääketieteen, biotieteiden ja biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Medicine, Biosciences and Biomedical Engineering
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-10-29
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2105-5
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2105-5
Tiivistelmä
Urheiluvammojen esiintyvyyden ja riskitekijöiden tunteminen luo perustan vammojen ehkäisystrategioiden suunnittelulle. Koripallo ja salibandy ovat nopeatempoisia urheilulajeja, joissa on korkea riski saada äkillinen polvi- tai nilkkavamma. Nämä vammat ovat usein vakavia ja niistä toipuminen sekä paluu urheiluun on usein hidasta. Tämän väitöskirjan ensimmäinen tavoite oli tutkia urheiluvammojen esiintyvyyttä nuorilla salibandypelaajilla (ensimmäinen osatyö). Toisena tavoitteena oli tutkia, onko alaraajojen lihasvoima yhteydessä äkillisiin polvi- , eturistiside- tai nilkkavammoihin ja toisaalta, onko aiempi polvivamma ja polven itsearvioitu toimintakyky yhteydessä äkillisiin polvivammoihin nuorilla koripallo- ja salibandypelaajilla (osatyöt 2–4).
Tutkimusryhmän muodostivat 396 nuorta koripallo- ja salibandypelaajaa (211 mies- ja 185 naispelaajaa). Pelaajien urheiluvammat sekä peli- ja harjoittelutunnit rekisteröitiin kausien 2011–2014 aikana. Ennen kausien alkua pelaajat täyttivät esitietolomakkeen ja tekivät alaraajavoimatestit. Alaraajavoimatestit olivat yhden toiston maksimaalinen (1RM) jalkaprässivoima, konsentrinen isokineettinen etu- ja takareisivoima sekä isometrinen lonkan loitonnusvoima. Esitietolomake sisälsi kysymyksiä aiemmista polvivammoista sekä polvien toimintakyvystä, jota mitattiin Knee and Osteoarthritis Outcome Score- kyselyllä. Riskitekijöiden analysoinnissa käytettiin vakioimattomia ja vakioituja Coxin regressiomalleja.
Ensimmäisessä osatyössä urheiluvammojen esiintyvyys nuorilla salibandyn pelaajilla oli 2.1 (95% luottamusväli [LV] 1.7–2.4) tuhatta peli- ja harjoitustuntia kohden. Peleissä vammariski oli 26.9 (95% LV 20.1–33.6) ja harjoituksissa 1.3 (95% LV 1.0–1.5) tuhatta peli- ja harjoitustuntia kohden. Nilkka- (37%) ja polvivammoja (18%) sattui eniten ja vammatyypeistä yleisin oli nivel/nivelsidevamma (54%). Polven nivelsidevammoista 86% ja nilkan 77% tapahtui ilman suoraa kontaktia loukkaantuneeseen alaraajaan. Naispelaajien riski loukkaantua peleissä oli merkitsevästi suurempi kuin miespelaajien (ilmaantuvuustiheyksien suhde 1.9, 95% LV 1.1–3.2). Naispelaajilla sattui lisäksi merkitsevästi enemmän nivel/nivelsidevammoja miespelaajiin verrattuna (ilmaantuvuustiheyksien suhde 1.7, 95% LV 1.1–2.7).
Toisessa osatyössä havaittiin, että miespelaajilla heikko lonkan maksimaalinen loitonnusvoima lisäsi riskiä saada mikä tahansa äkillinen polvivamma samaan polveen. Vammariski (HR) nousi yhtä loitonnusvoiman keskihajonnan [KH] laskua kohden 1.8-kertaiseksi (95% LV, 1.0–3.2, P = 0.04). ROC-analyysissä havaittu käyrän alainen pinta-ala oli 0.66, joten maksimaalisen lonkan loitonnusvoiman yhdistetty herkkyys ja tarkkuus tunnistaa loukkaantuvat pelaajat oli kuitenkin ”heikko”. Mikään tutkituista voimariskitekijöistä ei ollut yhteydessä äkillisiin polvi- tai eturistisidevammoihin naispelaajilla. Miespelaajien äkillisten polvi- ja eturistisidevammojen lukumäärä ei riittänyt vakioitujen riskitekijäanalyysien tekemiseen.
Kolmannessa osatyössä suurempi 1RM jalkaprässi- ja maksimaalinen isokineettinen etureisivoima lisäsivät miespelaajilla riskiä saada mikä tahansa äkillinen nilkkavamma. (HR yhtä KH:n nousua kohden 1.6, 95% LV 1.1–2.4, P = 0.01 ja 1.4, 95% LV 1.0–2.0, P = 0.04, vastaavasti). Naispelaajilla puolestaan suurempi 1RM jalkaprässivoima ja maksimaalisten lonkan loitonnusvoimien puoliero alaraajojen välillä lisäsivät riskiä saada ilman kontaktia syntynyt äkillinen nilkkavamma (HR yhtä KH:n nousua kohden, 1.4, 95% LV 1.0–2.0, P = 0.03 ja 1.4, 95% LV 1.0–2.0, P = 0.03, vastaavasti). ROC-analyysistä saadut käyrän alaiset pinta-alat olivat 0.57–0.64, joten näidenkin riskitekijöiden yhdistetty diagnostinen herkkyys ja tarkkuus oli “hylätty” tai “heikko”.
Neljännessä osatyössä aiempi äkillinen polvivamma lisäsi naispelaajilla riskiä saada mikä tahansa ja ilman kontaktia syntynyt äkillinen polvivamma 2.6- ja 2.4- kertaisesti, vastaavasti (HR 2.6, 95% LV 1.3–5.2, P = 0.01 ja 2.4, 95% LV 1.1–5.0, P = 0.03, vastaavasti). ROC-analyysistä saatu käyrän alainen pinta-ala oli 0.61 molemmille vammoille, joten myös aiemman äkillisen polvivamman yhdistetty herkkyys ja tarkkuus oli “heikko”. Minkään Knee and Osteoarthritis Outcome Score- alaluokan pisteet eivät olleet yhteydessä äkillisiin polvivammoihin naispelaajilla. Miespelaajien äkillisten polvivammojen lukumäärä ei riittänyt vakioitujen riskitekijäanalyysien tekemiseen.
Tämän väitöskirjan löydösten perusteella nuorten koripallo- ja salibandypelaajien urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä kannattaa keskittyä äkillisiin nilkka- ja polvivammoihin. Lonkan loitonnosvoimaharjoitteita voidaan suositella nuorille miesurheilijoille. Nuorten naisurheilijoiden on tärkeä ylläpitää hyvä tasapaino alaraajojen välillä lonkkien loitonnusvoimissa. Suurempi alaraajojen ojennusvoima jalkaprässillä mitattuna lisää äkillisen nilkkavamman riskiä sekä nuorilla mies- että naisurheilijoilla. Vahvat urheilijat mahdollisesti juoksevat ja vaihtavat suuntaa nopeammin kuin heikommat joukkuetoverinsa, jolloin alaraajoihin saattaa kohdistua suurempia mekaanisia voimia. Lisäksi polvivammojen korkean uusiutumistaipumuksen vuoksi aiemman polvivamman huolellinen hoito ja kuntoutus on tärkeää nuorilla palloilijoilla. Tässä väitöskirjassa tutkittuja menetelmiä ei suositella käytettäviksi yksinään seulomaan nuorten urheilijoiden vammariskiä. Jatkossa tulee tutkia muitakin alaraajavammojen riskitekijöitä ja näiden yhdistelmiä, jotta voidaan paremmin ennakoida ja ehkäistä tulevat loukkaantumiset.
Tutkimusryhmän muodostivat 396 nuorta koripallo- ja salibandypelaajaa (211 mies- ja 185 naispelaajaa). Pelaajien urheiluvammat sekä peli- ja harjoittelutunnit rekisteröitiin kausien 2011–2014 aikana. Ennen kausien alkua pelaajat täyttivät esitietolomakkeen ja tekivät alaraajavoimatestit. Alaraajavoimatestit olivat yhden toiston maksimaalinen (1RM) jalkaprässivoima, konsentrinen isokineettinen etu- ja takareisivoima sekä isometrinen lonkan loitonnusvoima. Esitietolomake sisälsi kysymyksiä aiemmista polvivammoista sekä polvien toimintakyvystä, jota mitattiin Knee and Osteoarthritis Outcome Score- kyselyllä. Riskitekijöiden analysoinnissa käytettiin vakioimattomia ja vakioituja Coxin regressiomalleja.
Ensimmäisessä osatyössä urheiluvammojen esiintyvyys nuorilla salibandyn pelaajilla oli 2.1 (95% luottamusväli [LV] 1.7–2.4) tuhatta peli- ja harjoitustuntia kohden. Peleissä vammariski oli 26.9 (95% LV 20.1–33.6) ja harjoituksissa 1.3 (95% LV 1.0–1.5) tuhatta peli- ja harjoitustuntia kohden. Nilkka- (37%) ja polvivammoja (18%) sattui eniten ja vammatyypeistä yleisin oli nivel/nivelsidevamma (54%). Polven nivelsidevammoista 86% ja nilkan 77% tapahtui ilman suoraa kontaktia loukkaantuneeseen alaraajaan. Naispelaajien riski loukkaantua peleissä oli merkitsevästi suurempi kuin miespelaajien (ilmaantuvuustiheyksien suhde 1.9, 95% LV 1.1–3.2). Naispelaajilla sattui lisäksi merkitsevästi enemmän nivel/nivelsidevammoja miespelaajiin verrattuna (ilmaantuvuustiheyksien suhde 1.7, 95% LV 1.1–2.7).
Toisessa osatyössä havaittiin, että miespelaajilla heikko lonkan maksimaalinen loitonnusvoima lisäsi riskiä saada mikä tahansa äkillinen polvivamma samaan polveen. Vammariski (HR) nousi yhtä loitonnusvoiman keskihajonnan [KH] laskua kohden 1.8-kertaiseksi (95% LV, 1.0–3.2, P = 0.04). ROC-analyysissä havaittu käyrän alainen pinta-ala oli 0.66, joten maksimaalisen lonkan loitonnusvoiman yhdistetty herkkyys ja tarkkuus tunnistaa loukkaantuvat pelaajat oli kuitenkin ”heikko”. Mikään tutkituista voimariskitekijöistä ei ollut yhteydessä äkillisiin polvi- tai eturistisidevammoihin naispelaajilla. Miespelaajien äkillisten polvi- ja eturistisidevammojen lukumäärä ei riittänyt vakioitujen riskitekijäanalyysien tekemiseen.
Kolmannessa osatyössä suurempi 1RM jalkaprässi- ja maksimaalinen isokineettinen etureisivoima lisäsivät miespelaajilla riskiä saada mikä tahansa äkillinen nilkkavamma. (HR yhtä KH:n nousua kohden 1.6, 95% LV 1.1–2.4, P = 0.01 ja 1.4, 95% LV 1.0–2.0, P = 0.04, vastaavasti). Naispelaajilla puolestaan suurempi 1RM jalkaprässivoima ja maksimaalisten lonkan loitonnusvoimien puoliero alaraajojen välillä lisäsivät riskiä saada ilman kontaktia syntynyt äkillinen nilkkavamma (HR yhtä KH:n nousua kohden, 1.4, 95% LV 1.0–2.0, P = 0.03 ja 1.4, 95% LV 1.0–2.0, P = 0.03, vastaavasti). ROC-analyysistä saadut käyrän alaiset pinta-alat olivat 0.57–0.64, joten näidenkin riskitekijöiden yhdistetty diagnostinen herkkyys ja tarkkuus oli “hylätty” tai “heikko”.
Neljännessä osatyössä aiempi äkillinen polvivamma lisäsi naispelaajilla riskiä saada mikä tahansa ja ilman kontaktia syntynyt äkillinen polvivamma 2.6- ja 2.4- kertaisesti, vastaavasti (HR 2.6, 95% LV 1.3–5.2, P = 0.01 ja 2.4, 95% LV 1.1–5.0, P = 0.03, vastaavasti). ROC-analyysistä saatu käyrän alainen pinta-ala oli 0.61 molemmille vammoille, joten myös aiemman äkillisen polvivamman yhdistetty herkkyys ja tarkkuus oli “heikko”. Minkään Knee and Osteoarthritis Outcome Score- alaluokan pisteet eivät olleet yhteydessä äkillisiin polvivammoihin naispelaajilla. Miespelaajien äkillisten polvivammojen lukumäärä ei riittänyt vakioitujen riskitekijäanalyysien tekemiseen.
Tämän väitöskirjan löydösten perusteella nuorten koripallo- ja salibandypelaajien urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä kannattaa keskittyä äkillisiin nilkka- ja polvivammoihin. Lonkan loitonnosvoimaharjoitteita voidaan suositella nuorille miesurheilijoille. Nuorten naisurheilijoiden on tärkeä ylläpitää hyvä tasapaino alaraajojen välillä lonkkien loitonnusvoimissa. Suurempi alaraajojen ojennusvoima jalkaprässillä mitattuna lisää äkillisen nilkkavamman riskiä sekä nuorilla mies- että naisurheilijoilla. Vahvat urheilijat mahdollisesti juoksevat ja vaihtavat suuntaa nopeammin kuin heikommat joukkuetoverinsa, jolloin alaraajoihin saattaa kohdistua suurempia mekaanisia voimia. Lisäksi polvivammojen korkean uusiutumistaipumuksen vuoksi aiemman polvivamman huolellinen hoito ja kuntoutus on tärkeää nuorilla palloilijoilla. Tässä väitöskirjassa tutkittuja menetelmiä ei suositella käytettäviksi yksinään seulomaan nuorten urheilijoiden vammariskiä. Jatkossa tulee tutkia muitakin alaraajavammojen riskitekijöitä ja näiden yhdistelmiä, jotta voidaan paremmin ennakoida ja ehkäistä tulevat loukkaantumiset.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4772]