Korkeataajuuksinen värähtelytekniikka äänen harjoittamisessa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, onko korkeataajuuksinen värähtelytekniikka hyvä menetelmä äänen harjoittamiseen. Äänen harjoittamisessa ja ääniterapiassa on käytetty perinteisesti erilaisia apuvälineitä. Tavanomaisia apuvälineitä ovat erilaiset putket, joilla äännetään veteen vesivastusta hyödyntäen. Korkeataajuinen värähtelytekniikka perustuu ilmanvastuksen luomiseen, ja sitä on alun perin käytetty liman poistamiseen hengitysteistä. Viime vuosina korkeataajuiseen värähtelytekniikkaan perustuvia laitteita on alettu kokeilla myös äänen harjoittamisessa, sillä aiemmissa tutkimuksissa menetelmän on muun muassa havaittu vähentävän ääni- ja kurkunpään oireilua ja edistävän pehmeämpää äänihuulivärähtelyä.

Tutkimukseen osallistui 12 terveäänistä logopedian opiskelijaa, joista puolet (N = 6) teki ääniharjoituksia Shakeriksi kutsutulla korkeataajuuksiseen värähtelytekniikkaan perustuvalla välineellä. Loput osallistujat (N = 6) muodostivat kontrolliryhmän. Intervention kesto oli kuusi viikkoa. Interventiota edeltävästi sekä sen jälkeen kaikilta tutkimukseen osallistuneilta äänitettiin luentanäytteet tavallisella ja voimistetulla puhevoimakkuudella. Osallistujat täyttivät myös äänioirekyselyt ja arvioivat omaa äänenlaatuaan ja äänentuoton helppoutta. Interventioryhmän osallistujat täyttivät myös harjoituspäiväkirjaa. Kaksi äänialan ammattilaista arvioi luentanäytteitä perkeptuaalisesti yleisen äänenlaadun, äänen tiiviyden ja äänen narinan osalta ja koosti arvioistaan yhteisen konsensusarvion. Molempien ryhmien luentanäytteistä laadittiin ryhmäkeskiarvospektrit ja laskettiin yksilökohtaiset alfaratiot ja äänenpainetasot. Aineistoa analysoitiin tilastollisesti, akustisesti ja laadullisesti.

Narinan määrä väheni tilastollisesti merkitsevästi (Studentin t-testi, p = .025) kontrolliryhmässä. Alfaratio kasvoi Shaker-ryhmän molemmissa luentanäytteissä (tavallinen p=.032, voimistettu p=.014) sekä kontrolliryhmän voimistetun luennan näytteissä (p=.031). Lisäksi Shaker-ryhmän itsearviot äänen laadun paranemisesta olivat tilastollisesti merkitseviä (p=.029). Shaker-ryhmän keskiarvospektrissä oli havaittavissa kaltevuuden loiventumista ja puhujanformanttialueen vahvistumista. Yksilötasolla tarkasteltuna kahden Shaker-ryhmän tutkimushenkilön äänenlaatu arvioitiin perkeptuaalisesti paremmaksi, mikä näkyi myös alfaration kasvuna. Myös äänenvoimakkuus lisääntyi hieman. Näille tutkimushenkilöille kertyi Shaker-ryhmän sisällä myös eniten harjoituskertoja. Molemmat tutkimushenkilöt kokivat äänioireiden lisääntyneen, mikä on melko tavanomainen havainto ääniharjoittelun yhteydessä, kun ääntä käytetään aikaisempaa enemmän.

Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että korkeataajuuksiseen värähtelytekniikkaan perustuvalla säännöllisellä harjoittelulla voidaan kasvattaa alfaratiota, mikä voi tarkoittaa äänen voimakkuuden kasvua ja äännön tiiviyden ja äänihuulisulun tehostumista. Keskiarvospektrin muutokset viittaavat äänen kirkkauden ja kuuluvuuden lisääntymiseen. Suuremmilla harjoittelumäärillä äänenlaadussa voitiin havaita positiivisia muutoksia myös perkeptuaalisesti. Ääniharjoitusryhmässä raportoitiin hieman enemmän äänioireiden lisääntymistä. Tämä voi merkitä joko sitä, että harjoitus suoritettiin liian voimallisesti tai että harjoittelijat alkoivat kiinnittää enemmän huomiota ääneensä. Se voi myös liittyä äänenkäyttömäärien lisääntymiseen opintojen aikana. Tutkimuksen otoskoko oli pieni ja intervention kesto suhteellisen lyhyt, mutta siitä huolimatta voitiin havaita pieniä, positiivisia muutoksia. Lisätutkimuksia korkeataajuuksisen värähtelytekniikan mahdollisuuksista äänen harjoittamisessa tarvitaan.