Visuaalisuuden tuolla puolen: Moniaistisuus osana näkövammaisten asumista

Abstract

Arkkitehtuuri on keskittynyt visuaaliseen estetiikkaan. Rakennetussa ympäristössä korostuu näköaistin valta-asema ja sitä pidetään toisinaan jopa kyseenalaistamattomana oletusarvona. Koemme ympäröivän maailman kuitenkin myös kuulon, tunnon, hajun ja maun kautta – moniaistisesti, tiedostamme sen tai emme. Osalle rakennetun ympäristön käyttäjistä, kuten näkövammaisille, nämä arkkitehtuurissa unohdetut aistit ovat tärkeä tiedonlähde. Suomessa rakentamista koskeva lainsäädäntö velvoittaa esteettömyyteen, mutta tästä huolimatta näkövammaiset henkilöt kohtaavat edelleen haasteita toimiessaan rakennetussa ympäristössä.

Tässä diplomityössä tutkitaan, millaisia ratkaisuja moniaistisuus tarjoaa asuinrakentamisen kehittämiseen näkövammaisten asukkaiden kannalta. Työssä käsitellään asuinrakentamisen esteettömyyden lisäksi kokemuksellisuutta erityisesti silloin, kun käyttäjän näkökyky on rajoittunut. Moniaistisuuden ja rakennetun ympäristön yhtymäpintoihin tutustutaan olemassa olevan tutkimuksen ja kirjallisuuden kautta. Asumisen nykytilannetta avaa puolestaan diplomityön yhteydessä toteutettu haastatteluosuus, jossa kahdeksan näkövammaista henkilöä jakaa kokemuksiaan kotiympäristöön liittyvistä aistihavainnoista, niiden miellyttävyydestä ja hyödyllisyydestä, ja ajatuksia paremmasta asuntoarkkitehtuurista.

Haastatteluissa saadut vastaukset viittaavat siihen, että moniaistisuuden tietoinen tuominen osaksi asuinrakentamista parantaa näkövammaisten asumisen laatua. Kehittämistyötä tulisi tehdä sekä kotiympäristön aistitarjoumien määrän että laadun osalta. Asumisen esteettömyyttä on mahdollista edistää suhteellisen helpoilla keinoilla, joista tärkeimpinä haastateltavat korostavat näkemisympäristöön vaikuttavien ratkaisujen nykyistä huolellisempaa suunnittelua ja moniaistisesti havaittavien vihjeiden ja opasteiden lisäämistä kotiympäristöihin. Esteettömyys on edellytys myös positiivisille asumiskokemuksille, sillä haastattelujen perusteella esteetön ympäristö on lähtökohtaisesti viihtyisä ympäristö. Vaikka näkemykset viihtyisyydestä sisältävät luonnollisesti enemmän yksilöllistä vaihtelua, ne ovat ajatuksia herättäviä esimerkkejä siitä, millaisista aistitarjoumista viihtyisyyden kokemus voi muodostua. Pohjimmiltaan sekä esteettömyys että viihtyisyys ovat kytköksissä henkilökohtaisiin tarpeisiin ja toiveisiin, eikä kaikille täydellistä ratkaisua ei ole olemassakaan. Tästä syystä on tärkeää myös pohtia, mitkä rakennusalan käytännöt aidosti tukevat asumisen laadun kehitystä yksittäisen asukkaan näkökulmasta.

Architecture has its focus on visual aesthetics. The dominance of vision is evident in the built environment and is considered as default. However, we experience the world around us also by hearing, touching, smelling and tasting it – in a multisensory way, whether we are aware of it or not. For some users of the built environment, such as the visually impaired, these forgotten senses in architecture are a vital source of information. In Finland, the legislation concerning construction obligates to build in an accessible way but despite all this, the visually impaired still face challenges in the built environment.

In this master’s thesis I study what kind of possibilities multisensority has in developing the quality of housing for the visually impaired. The thesis includes the topic of accessibility of housing and also the experientiality of it, especially when the vision of the resident is limited. The connection between multisensority and built environment is clarified through existing literature and research. To reveal the current state of housing, a small-scale study was made. There eight visually impaired people took part in interviews to discuss housing architecture and to share their experiences on sensory observations while assessing the pleasantness and usefulness of these observations in their home environment.

The results of the interviews suggest that the conscious inclusion of multisensority in housing architecture would improve the quality of living for the visually impaired. Both the amount of sensory affordances and the quality of them should be developed. Accessibility of housing could be improved with relatively simple means, out of which the interviewees highlighted the importance of careful design of visual elements and the value of embedding multisensory cues and guides to housing architecture. Accessibility is also a prerequisite for positive living experiences since on the grounds of the interviews, an accessible environment is a comfortable environment per se. Allthough the views on comfortable elements at home naturally include more individual variety, they are thought-provoking examples of affordances that can play a role in forming positive experientiality. Fundamentally, accessibility and experientiality are intertwined with personal needs and preferences and thereby one ideal solution for all does not exist. For this reason it is also important to ask a question, which practises in building industry truly promote the development of housing quality from the perspective of an individual dweller.