Lapsiin kohdistuva väkivaltarikostutkinta: Vanhempien näkökulma
Julin, Essi (2021)
Julin, Essi
Tampere University
2021
Yhteiskuntatutkimuksen tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2021-09-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2056-0
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-2056-0
Tiivistelmä
Väitöstutkimuksessa tarkastellaan lapsiin kohdistuvan väkivallan rikostutkintaprosessia vanhempien näkökulmasta. Tarkastelun kohteena on monialainen ja moniammatillinen poliisin, sosiaalitoimen ja yliopistosairaaloissa sijaitsevien Lasten oikeuspsykiatrian yksiköiden yhteistyössä toteuttama rikostutkintaprosessi. Tutkimuksessa kysytään, millaisia kokemuksia vanhemmilla on lapsiin kohdistuvan väkivallan rikostutkintaprosessista, erityisesti millaisilla institutionaalisilla tekijöillä on merkitystä vanhempien kokemuksissa prosessista. Lisäksi tutkimuksessa kysytään, millaisia seurauksia prosessilla on ollut perhe- ja läheissuhteisiin sekä vanhempiin itseensä heidän kokemanaan. Vanhempien kokemuksia viranomaisprosessista tarkastellaan prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden ja institutionaalisen luottamuksen käsitteiden kautta.
Tutkimus on laadullinen ja sen aineistona on 15 vanhemman ja sijaisvanhemman avoimella narratiivisella otteella toteutettua haastattelua. Haastattelut on toteutettu marraskuun 2016 ja joulukuun 2018 välisenä aikana. Aineisto on analysoitu sekä teemoitellen että tyypitellen aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Vanhempien kertomuksia lähestytään henkilökohtaisen elämän käsitteen kautta siten, että tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita vanhempien henkilökohtaisista merkityksenannoista. Toisaalta tiedostetaan myös perhe- ja läheissuhteiden merkitys, sillä vanhemmat tulevat mukaan viranomaisprosessiin suhteessa lapseen, jonka asiaa on tutkittu, eivätkä he itse ole suoraan asiakkaita tutkintaprosessissa.
Tutkimus on muodoltaan monografia, jonka kolmessa ensimmäisessä tulosluvussa vastataan kuhunkin tutkimuskysymykseen niiden näkökulmien kautta. Näkökulmina ovat institutionaalinen, perhe- ja läheissuhde- sekä henkilökohtainen näkökulma. Neljänteen tuloslukuun on rakennettu kolme vanhempien viranomaiskokemuksiin perustuvaa tyyppiä. Näitä ovat vakavasti otetut, odottavat ja mitätöidyt vanhemmat. Tutkimuksen pohjalta voi todeta, että olemassa oleva suomalainen monialainen ja moniammatillinen institutionaalinen käytäntö vastaa vanhempien näkökulmasta parhaiten tilanteisiin, joissa lapseen kohdistuu selkeimmin rikosluonteiseksi määriteltävää väkivaltaa. Sitä vastoin silloin, kun kyseessä ovat moraalisesti ja rikosluonteisesti epäselvemmät ja kiistanalaisemmat tilanteet, käytännöt eivät pysty selvittämään niitä vanhempien näkökulmasta riittävästi tai tarkoituksenmukaisesti. Rikostutkintaa haastavat yhtäältä vanhempien lapsiinsa kohdistama kuritusväkivalta ja toisaalta monitulkintaiset kumuloituneet ongelmatilanteet. Rikostutkintaprosessien kestolla on merkitystä sekä vanhempien kokemuksiin että tutkintaprosessin aiheuttamiin seurauksiin. Selkeimmin rikosluonteiseksi määrittyvät tilanteet hoituvat nopeammin ja täten myös monet prosessin aiheuttamat lähes väistämättömät, mutta haitalliset seuraukset jäävät lyhytkestoisemmiksi.
Tutkimus osoittaa, että prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden elementeillä kuten arvostavalla kohtelulla ja kuulluksi tulemisella on tärkeä merkitys sille, miten vanhemmat kokevat viranomaisten toiminnan. Kokemus hyvästä ja oikeudenmukaisesta toiminnasta on tärkeää myös rikosoikeudellisessa kontekstissa. Sillä on merkitystä sekä yksilölle että laajemmin institutionaalisen luottamuksen rakentamiselle. Kaikkien näiden asioiden parissa toimivien viranomaisten pitäisi olla tietoisia elementeistä, joilla tällaista kokemusta tuotetaan, jotta he osaisivat ottaa niitä paremmin huomioon omassa toiminnassaan.
Tutkimuksen havaintona on myös, että lapseen kohdistunut väkivaltarikosepäily ja sen selvittämisprosessi tulevat perheeseen vieraaksi, joka on lähtökohtaisesti luonteeltaan yksityinen, eikä siitä voi puhua kaikille. Myös institutionaaliset käytännöt osaltaan vaikuttavat siihen, miten asiasta voi puhua. Vanhemmat kokevat myös lapseen kohdistuvan väkivaltaepäilyn ja sen tutkintaprosessin itseään kuormittavaksi kriisitilanteeksi riippumatta siitä, millainen asema vanhemmalla on rikostutkinnassa. Samoin epäilyllä ja sitä seuranneella tutkintaprosessilla on monenlaisia seurauksia perhe- ja läheissuhteisiin. Tutkimuksen pohjalta voi todeta, että kun kyseessä on lapseen kohdistuva väkivalta, pitäisi huomioida lapsen lisäksi hänelle tärkeät aikuiset ja tukea heidän jaksamistaan tilanteessa. Tarjolla pitäisi olla tukea ja tietoa tähän akuuttiin kriisitilanteeseen sen käsittelemiseksi sekä psykoedukatiivisten kohtaamisten mahdollistamiseksi heti epäilyn herättyä ja tutkinnan käynnistyttyä.
Tutkimus tuo esiin vanhempien näkökulman tärkeyden ja sen huomioimisen tarpeen institutionaalisissa käytännöissä. Tutkimuksessa esitetään myös joitakin konkreettisia suosituksia, joita voi ottaa huomioon kaikessa siinä käytännön työn kehittämisessä, jota lapsiin kohdistuvan väkivallan selvittämiseen liittyen tälläkin hetkellä yhteiskunnassamme tehdään.
Tutkimus on laadullinen ja sen aineistona on 15 vanhemman ja sijaisvanhemman avoimella narratiivisella otteella toteutettua haastattelua. Haastattelut on toteutettu marraskuun 2016 ja joulukuun 2018 välisenä aikana. Aineisto on analysoitu sekä teemoitellen että tyypitellen aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla. Vanhempien kertomuksia lähestytään henkilökohtaisen elämän käsitteen kautta siten, että tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita vanhempien henkilökohtaisista merkityksenannoista. Toisaalta tiedostetaan myös perhe- ja läheissuhteiden merkitys, sillä vanhemmat tulevat mukaan viranomaisprosessiin suhteessa lapseen, jonka asiaa on tutkittu, eivätkä he itse ole suoraan asiakkaita tutkintaprosessissa.
Tutkimus on muodoltaan monografia, jonka kolmessa ensimmäisessä tulosluvussa vastataan kuhunkin tutkimuskysymykseen niiden näkökulmien kautta. Näkökulmina ovat institutionaalinen, perhe- ja läheissuhde- sekä henkilökohtainen näkökulma. Neljänteen tuloslukuun on rakennettu kolme vanhempien viranomaiskokemuksiin perustuvaa tyyppiä. Näitä ovat vakavasti otetut, odottavat ja mitätöidyt vanhemmat. Tutkimuksen pohjalta voi todeta, että olemassa oleva suomalainen monialainen ja moniammatillinen institutionaalinen käytäntö vastaa vanhempien näkökulmasta parhaiten tilanteisiin, joissa lapseen kohdistuu selkeimmin rikosluonteiseksi määriteltävää väkivaltaa. Sitä vastoin silloin, kun kyseessä ovat moraalisesti ja rikosluonteisesti epäselvemmät ja kiistanalaisemmat tilanteet, käytännöt eivät pysty selvittämään niitä vanhempien näkökulmasta riittävästi tai tarkoituksenmukaisesti. Rikostutkintaa haastavat yhtäältä vanhempien lapsiinsa kohdistama kuritusväkivalta ja toisaalta monitulkintaiset kumuloituneet ongelmatilanteet. Rikostutkintaprosessien kestolla on merkitystä sekä vanhempien kokemuksiin että tutkintaprosessin aiheuttamiin seurauksiin. Selkeimmin rikosluonteiseksi määrittyvät tilanteet hoituvat nopeammin ja täten myös monet prosessin aiheuttamat lähes väistämättömät, mutta haitalliset seuraukset jäävät lyhytkestoisemmiksi.
Tutkimus osoittaa, että prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden elementeillä kuten arvostavalla kohtelulla ja kuulluksi tulemisella on tärkeä merkitys sille, miten vanhemmat kokevat viranomaisten toiminnan. Kokemus hyvästä ja oikeudenmukaisesta toiminnasta on tärkeää myös rikosoikeudellisessa kontekstissa. Sillä on merkitystä sekä yksilölle että laajemmin institutionaalisen luottamuksen rakentamiselle. Kaikkien näiden asioiden parissa toimivien viranomaisten pitäisi olla tietoisia elementeistä, joilla tällaista kokemusta tuotetaan, jotta he osaisivat ottaa niitä paremmin huomioon omassa toiminnassaan.
Tutkimuksen havaintona on myös, että lapseen kohdistunut väkivaltarikosepäily ja sen selvittämisprosessi tulevat perheeseen vieraaksi, joka on lähtökohtaisesti luonteeltaan yksityinen, eikä siitä voi puhua kaikille. Myös institutionaaliset käytännöt osaltaan vaikuttavat siihen, miten asiasta voi puhua. Vanhemmat kokevat myös lapseen kohdistuvan väkivaltaepäilyn ja sen tutkintaprosessin itseään kuormittavaksi kriisitilanteeksi riippumatta siitä, millainen asema vanhemmalla on rikostutkinnassa. Samoin epäilyllä ja sitä seuranneella tutkintaprosessilla on monenlaisia seurauksia perhe- ja läheissuhteisiin. Tutkimuksen pohjalta voi todeta, että kun kyseessä on lapseen kohdistuva väkivalta, pitäisi huomioida lapsen lisäksi hänelle tärkeät aikuiset ja tukea heidän jaksamistaan tilanteessa. Tarjolla pitäisi olla tukea ja tietoa tähän akuuttiin kriisitilanteeseen sen käsittelemiseksi sekä psykoedukatiivisten kohtaamisten mahdollistamiseksi heti epäilyn herättyä ja tutkinnan käynnistyttyä.
Tutkimus tuo esiin vanhempien näkökulman tärkeyden ja sen huomioimisen tarpeen institutionaalisissa käytännöissä. Tutkimuksessa esitetään myös joitakin konkreettisia suosituksia, joita voi ottaa huomioon kaikessa siinä käytännön työn kehittämisessä, jota lapsiin kohdistuvan väkivallan selvittämiseen liittyen tälläkin hetkellä yhteiskunnassamme tehdään.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4945]